Sain vihdoin myös valmiiksi ja viimeisteltyä kivipaasiruukkuhässäkän. Ihan sellainen siitä ei tullut kuten ajattelin, mutta sementtiä jäi joten vielä on varmasti mahdollisuus sitä vähän muokkailla ja tehdä lisäyksiä. Nyt istutin siihen callunoita. Jotain se ehkä vielä kaipasi, mutta ehkäpä jotain siihen vielä keksinkin! Multaa, 40l säkistä, ruukkuun meni noin puoli säkkiä. (Edit: kiviruukku on jatkoa viime syksystä..)
Parempaa kuvaa ei ole nyt tästä. Kun ympärillä olevat romut haittaa kuvaamista. Ehkäpä ne siitä joskus häipyy. :) |
Kunnan miehet ovat käyneet kaatamassa vaarallisia ja isoja puita etupihalta. Minusta kaatoivat vähän liikaakin. Etupiha on aika tuulinen ja joka talvi tuiskuttaa lunta etuovelle. Saa nähdä miten nyt, kun ainoatkin suojapuut on pihalta kaadettu. Toki jonkin verran jättivätkin. Mutta piha avartui ja vaatii totuttelua. Saimme myös takapihaa siistittyä, kun saimme trimmerin lainaan, kaadoimme heinikot kukkapenkien ympäriltä. Sekä kaadettiin pajun ränkylät pois rumentamasta maisemaa, kyllä se vain kummasti avartaa ja siistii maisemaa.
Pikku hiljaa aletaan kaivaa talvikampetta varastosta. Lehdet ovat melkein kaikki jo pudonneet. Muutama pakkasyö on tehnyt jo tehtävänsä ahkeraliisalle ja "jääkukalle" (eli kesäbegonia). Pitkään ne kukkivat. Kesällä mietin sille jääkukalle tuttavallisempaa nimeä ja ilmeisesti se omistaa monta "kutsumanimeä", tai sitä voi kutsua monilla eri nimillä. Kuten annansilmä, kesäbegonia, jääkoivu, potturuusu.. Tuo annansilmä on se jota kesällä hain sille nimeksi, kun oli epäselvää kukan nimestä. Jääkukka nimellä se minulle myytiin ja vasta kuulin, että se on kesäbegonia. Mutta eipä kait tuo nimi miestä tai naistakaan sen kummemmin pahenna.
Kaunista loppusyksyä! Olisiko se jo vaikka sitten sitä, loppusyksyä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSyyssiivousta on tehty täälläkin jo pitkään. Perennapenkkien ja pihan siistimistä ja kasvien jakamista. Kompostien, kasviruukkujen, allaspumppujen ja saavien tyhjennystä pesua ja varastointia. Huh, kyllä syystöitä aina riittää ja välillä jo melkein odottaa talvea ja lunta. Kiva ruukkutoteutus ja ehkä joku ruukun reunoilta alas soljuva kasvi antaisi lisää näyttävyyttä.
VastaaPoistaSitähän se juurikin nyt on. Niin vähän oli ajatuksissakin, jotain roikkuvaa laitan siihen sitten kesällä, ei ehkä enää. Nyt vois aatella ehkä havuja tai sammalta. Kesällä joko maahumalaa tai torilta jotain kukkivaa, rönsyilevää..
PoistaJännä "kiviruukku". Syystöitä on riittänyt. Meillä ei ole haravointia vielä edes aloitettu, koska puut ovat enimmäkseen ihan vihreitä. Ehkä viime yön kahden asteen pakkanen laittaa vauhtia syksyyn, toisaalta loppuviikoksi luvattiin jopa 13 asteen päivälämpötiloja.
VastaaPoistaJuurikin se se on. Ompas luvannut lämmintä, tuskin täällä kuitenkaan enää, en usko. Harvointia ei hirveästi ole omalla pihalla nyt kun ei ole niitä lehtiä varistelevia puita lähistöllä. Yleistä oleskelupihaa jos kehtais.. mutta ainokaiset puutkin on kaadettu niin mitäpä noista ja rankat ovat vielä maassa, veikkaan, että ovat vielä ens kesänäkin.
VastaaPoistaBetweenille tämä, kumma tämä kone kun joskus temppuroivat.
PoistaKyllä kai se on just se, loppusyksy, kun kuukausikin jo vaihtui;)
VastaaPoistaAurinkoisia päiviä sinulle!
Kauniita syysistutuksia. Haastoin sinut blogissani http://vaihtoaskelhyppy.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiitos annekatariina. Nämä haastis jutut on aina kivoja ja niitä oikein odottaakin, että pääsee pähkäilemään ja niitä on mukava tehdä. Talvella niitä onkin aina aikaa tehdä. ;) Mutta enköhän minä sen kimppuun ehdi, ennen lumien tuloa.. toivottavasti. :) Tervetuloa myös lukijakseni, toivottavasti viihdyt!
Poista