Onhan ollut alkukesä! Koleaa ja sateista, niin että joissa on vieläkin tulva. Kolean sään vuoksi kukinta ja kasvu on mielestäni jonkin verran viivästynyt. Toisaalta nyt kun takapihalla on lähes kaikki penkit uudistettu, niin jotenkin hitaasti ja kituisasti vielä lähtevät kasvamaan. Jotain siellä on, kun on tullut multaa muiden istutuksia ohessa pöyhästyä, niin vastaan on tullut viime syksyn istutusten alut, koskaan ne eivät ole ennättäneet vielä maan pinnan yläpuolella. Odottamista, miten lähtevät kasvuun..
Viime vuoden postaus kesän ensikukkijoista, myöhemmässä oltiin tänä vuonna myös vuorenkilven kukinnan osalta. Tämän vuoden kukasta en kerinny nappassa kuvaa, ennen ku koira katkas kukkavarren poikki talutusnarullaan..
Rentukkaa käytiin ojanpientareelta, kun halusin pihaan jotain kevätkukkijoita, kun niitä ei enää ollut viime vuoden uudistuksen myötä. Kun uudistin pitkulaisen pihatataripenkin kokonaan, siitä lähti heinittynyt kevätvuohenjuuri pois, vaikka kiva oli sekin. Kulleroa ja lisää rentukkaa on vielä toiveissa löytää. Ja myös muita kevätkukkijoita on hakusessa. Katselin jo tarhankylmänkukkaa taimistolta, mutta olivat lähteneet huonosti kasvuun, että jäi nyt myyjän kehotuksesta vielä ostamatta, mutta on edelleen hankintalistalla. :) Mikäli vain menestyisi täällä.
Olen nyt kutakuinkin aika tyytyväinen tähän takapihan uudistettuun ent. pihatataripenkkiin. Kunhan vain lähtevät siittä nyt sitten kasvuun.. Olen "erottanut" ja tehnyt raja-aidan naapurin kanssa, vihreästä verkosta. :D Osin tästä syystä lähti pihatatarit. Ei naapurin kehotuksesta vaan omasta ajatuksestani. Kun tekivät pihatataripenkin taakse oman kukkapenkin aivan pihatataripenkkiin kiinni, niin loppukesällähän pihatatarin hujopit olis peittäny koko nuot naapurin kukat tuosta.. No joo, sepäs siitä, kuitenkin tuossa kuvassa näkyy verkkoaidan takana naapurin penkki, mitä nyt en muutoin lähde analysoimaanm, analyisoin omat tekoseni. ;) Elikkä etualalla tänä keväänä istutettu Rentukka, siittä ylöspäin on reunalla pieniä esikkojen alkuja, esikasvatetut punatähkät, (siellä väleissä pitäs olla, ei vielä vaan maan pinnalle ole nousseet.. tarha-alpia ja kultatyräkkiä) tänä keväänä istutettu tulikellukka, poimulehteä, kevätkaihonkukkaa ja takana rivissä angervot. Kesäkukkasiemenkylvöksiäkin tein penkkiin, katsotaan lähtevätkö.
Kasvuakin on jonkin verran tapahtunut. Yllä olevan kuvan ja alla olevan kuvan
välillä on aikaa kulunut tasan viikko. :)
Tulikellukka nupulla.
Kevätkaihonkukka
Takapihalla toisella sivulla pikkupenkissä nousee päivänliljaa ja keijunmekkoa,
(korjaus aiempaan,) korallikeijunkukkaa.
Juuri parahiksi,
'Dream touch' tulppaanit aukasivat kauan nupullaan olleet kukat juhannuksen aikaan. Juhannuksen aika oli kohtuu lämmintä ja pari helle päivääkin sinne tais mahtua. Koleiden ja sateisten säiden aikaan tulppaanit näyttivät vain venyttelevän varsiaan. Tulppupenkin muut yksilöt näyttävät lähtevän kitusasti kasvuun.
Viime kevään tulput eivät näytä nyt juurikaan (tai vielä ainakaan..) nousseen. Hienot oli mulla
suunnitelmat, (paitsi lumikuvia ei ole kiva kattoa tähän aikaan.. ;) mutta vielä ainakaan ei kovin ole noista mikään muu noussu, joitain vihreitä lehen alkuja näkyy, mutta jotenkin kärsineen näköisiä, odotellaan. Ehkä noin reilun viikon verran myöhemmin aukaisi nuput
'Dream Touch' kuin viime vuonna toiset lajikkeet.. Päässäni on virinnyt ajatus aikaisista tulpuista. Siis lisää sellaisia ja
vain sellaisia jotka aukaisevat kukkansa tähän aikaan ja alkukesään, että olis yhtäaikaa enempi auki ja ihan yksinkertaisia. Vaikka
'Dream Touch' kin on hyvin kaunis. :)
Nyt kuvatessani lisää pihan kukkia ei tarvinut olla yksin, kaverina oli tuhat ja yksi vihaista sääskeä. :)
'Dream Touch' aloitteli juhannuksena..
Ja nyt jo täysin auki.
Etupihalla tänä keväänä istutettu akileijaa ja mukana tuli keisarinkruunun sipuleja. Loppupenkki odottaa uudistusta, sipulit nostaa ylös ja istuttaa uusiksi, kasvavat jo sen verran kitusasti.
Etupihan saniaiset
Kesäkukkien ostokin mielestäni viivästyi tänä vuonna, viime vuosiin verrattuna. Koleat säät eivät houkutelleet ostamaan kovin pian kukkasia ja ei varmaan niin kova kuhina ole ollut nyt torilla, kun ei ole ollut mainittavasti alkukesässä helteitä. Onneksi kuitenkin ostin jo jonkin aika sitten niitä, kun nyt kukkamyyjät olivat jo torilta lähteneet. Harsoa on kuitenkin pitänyt pitää varuiksi kesäkukkien päällä. Kesäkukista lisää myöhemmin! :)
Tästä viime vuoden kesäkukka postaukseen.
Se ois nyt keskikesä.. Vaikka Lapissa vasta alotellaan. Luonnonkukat availevat nuppujaan, ei toki kaikki.. Nyt vain odotellaan jatkoja! :) Etelässä ollaan hurjan paljon edessä meihin verrattuna.. toivotanpa silti,
Nautinnollista puutarhakesää vai pitäisikö sanoa jatkoa! ;)