Pitkä tovi on jälleen vierähtänyt kun tänne on ehtinyt. Ne "maatilantyöt" pitää ihmisen kiireisenä näin kesällä. Sadepäivien lomassa ehtii vähän huokasta, tai no kotitöitä tehä kotona,
ennen kuin taas heinätyöt ja muut "maatilantyöt" jatkuvat. Sen sijaan Lapin yötön yö ei ole jäänyt kokematta. Tälläisiin maisemiin satuimme juhannuksen aikoihin, kuvaushetkellä kello on vähän yli keskiyön.
Nythän se alkaa jo yölläkin pian meilläkin hämärtää. Kuinka moni näki superkuun? Meille se ei, harmikseni, näyttäytynyt hentoisen pilviverhon takaa. Yö silloin oli liian pilvinen nähdäkseen kuun. Muutaman päivän jälkeen näki rippeitä kuutamosta, mutta se oli jo tainnut pienentyä superkuusta. Huomasitteko muita erikoisuuksia kyseisenä yönä tai kuinka paljon se sitten vaikuttaa luonnon kiertokulkuun, ilmeisen paljon kaiketi. Superkuu aiheuttaa myös voimakkaamman vuorovesi-ilmiön kuin tavallinen täysikuu.
Seuraavassa postauksessa lupaan vähän kesäkukkakuvia ainakin, tai se olkoon seuraavan postauksen aihe. Alkukesästä aloin tehdä myös uutta kivipenkkiä, siitäkin juttua luvassa, kunhan ehin. :) Ja pihan kukkijoita, kunhan ehin. Nyt vaan on niin ikävästi, että meiltä vietiin takapihan terassin kate. No oli se jo rikki ja raihnainen, mutta suunnitelmani tämän kesän terassin kaunistuksesta jää nyt johonkin toiseen kesään. Taloyhtiö on nimittäin tämän kesän aikana vaihtamassa kaikkiin asuntojemme terasseihin valokatteita ja me ollaan vuorossa seuraavana. Kaikki kukkaistutukset sun muut on pitänyt siirtää pois työmiesten tieltä. Mutta sitten on entistä ehompi valokate ja sateen suoja pihalla. :)
Lämpöisää kesänjatkoa, blogini lukijoille! :)
Omakotitaloelämää Lapissa Sallassa, retkeilyä kotimaassa, koiria ja yrityksellistä taiteilijaelämää.. Gardening, travelling, camping..
lauantai 29. kesäkuuta 2013
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Hyvää Juhannusta.
Hyvää ja rauhallista juhannusta!
Palaamme sorvin ääreen juhannuksen jälkeen, mikäli tänne nyt ehtii pyörähtää, työn touhua, kunhan aina vain pihalle pääsee. Nyt on vielä sateista, ensi viikolla lupasi jo lämpenevämpää.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Wanha Raahe
Vaikka tämä ei nyt millään tavalla jälleen liity puutarhurointiin, niin silti nyt laitan tämän tänne teidän iloksenne tai vihaksenne, koska Vanhassa Raahessa tuli käytyä Raahen reissulla.. Täälläpäin ei näe enää vanhan Raahen puutaloidylliä, kuten sitä on säilynyt myös Oulussa. Sodan runtelemassa Lapissa ne eivät ole säilyneet.
Kunhan vain ilmat vähän tästä taas lämpenee ja vesisateet hellittää, niin ryntään jälleen pihalle, kamera kaulassa. Tässä kuitenkin lämpimän päivän lämpiä kuvia Vanhasta Raahesta.
Löysin ainoastaan nämä posliinipurjeveneet. Aidot oikeat Staffordshire -posliinikoirat voi nähdä Raahen museossa.
Kunhan vain ilmat vähän tästä taas lämpenee ja vesisateet hellittää, niin ryntään jälleen pihalle, kamera kaulassa. Tässä kuitenkin lämpimän päivän lämpiä kuvia Vanhasta Raahesta.
Pietari Braheen ympärillä kukkaistutuksia. |
Ennen vanhaan raahelaisten merimiesten tyypillisiin matkatuliaisiin kuuluivat Englannista ostetut posliinikoirat, jotka toimivat usein myös tiedon välittäjinä. Kun ikkunalaudalle sijoitetut koirat katselivat sisälle taloon, oli isäntä kotosalla. Jos ne taas tuijottivat ikkunasta ulos, oli perheenpää seilaamassa.
Englannista merimiehet raahasivat mukanaan myös posliinisia kahvikuppeja, motteja, lautasia, sokerikkoja, kermakkoja, kulhoja sekä piirongin päällä pidettäväksi monenlaisia pikkuesineitä, kuten posliinikoiria.
(http://edu.raahe.fi/yhdistykset/matkailuoppaat/posliinikoirat2.html)
Löysin ainoastaan nämä posliinipurjeveneet. Aidot oikeat Staffordshire -posliinikoirat voi nähdä Raahen museossa.
Katson ulos maailmaan,Pauli Ylitalon kirjoittama runo Raahe-koiraparista viestii koirien uskollisuudesta isäntiään kohtaan.
isäntääni oottaa saan.
Sitten vasta käännän pään,
kotona kun hänet nään.
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Vierailulla Särkän perennataimistolla
Reissusta on nyt kotiudutta ja pientä kuvapostausta pääsen minäkin nyt tänne rustaamaan. Tai en oikein tiedä mistä alottaisin purkamaan tätä pakettia, kun pikku pakkasukko oli käynyt vierailulla sillä aikaa kun oltiin pois ja kaikki näyttää nyt lähes syksyiseltä, värikirjon puolesta ainakin. No lähinnä sitä ruskeaa.. Enpä arvannut että perennatkin olisi pitänyt suojata harsolla. Kesäkukat suojasin lähtiessä. Kotkansiipisaniaiset, pihatatarit, kevätvuohejuuri.. kaikki ovat lakastuneet. Mutta jospa ne siitä alkais vielä nousta.. Nyt on myös niin kovat sateet että lakoontuvat.
Sitten vielä sinne Särkälle. Kävimme siis pohjoisten puutarhabloggaajien kanssa tutustumassa Särkän perennataimistolle, Raaheen. Itse puutarhuri Jari Särkkä piti meille aluksi esittelykierroksen ja kertoi myös luonnon vaikutuksista ja havainnoistaan Raaheen seudulla puutarhaan ja kasvillisuuteen. Meitä tosin oli vain neljä bloggaaja paikalla, no ensi kerralla paremmalla onnella. Onneksi sattui kuitenki aurinkoinen ja sopivan lämmin sää. Mutta sen yhden kukan nimi mulla unohtu, mitä Jari kysyi, että olenko kokeillut sitä Lapissa.. sitä hain ja olisin sen sitten ostanutkin.. Oisko ollu profeetankukka?! Sen kuitenkin joskus vielä hankin. Ihan kaikkea en tainnut löytää mitä aijoin ostaa, mutta jotakin lähti mukaan uuteen "kivipenkkiin" ,ei tosin kovin paljoa, mutta tarpeellista ja sopivasti pieneen pihaan. Ja heräteostoksina ostin myös myöhemmin eilen lisää, tosin Rautian alesta ja ne olivat Hollantilaista lisäyskantaa, mutta ihan hyviltä näyttivät, niin saivat lähteä mukaan.
Särkän perennataimiston ostokset:
Thymys serpyllum var. encoides - Kangasajuruoho
Hosta undulata 'Albomarginata' - Kirjokuunlilja
Rautian alesta:
Lychnis ark 'Vesuvius' - Leimurakkaus
Sedum floriferum 'Weihenstephaner Glod' - Kultamaksaruoho
Kuvat otettu Jari Särkän luvalla, Särkän perennataimistolta.
Kiitos vain kaikille mukana olleille ja Särkän perennataimistolle!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Nähdään Särkällä! - Hox!! Uusi päivä!
Tulin vielä muistuttelemaan teitä huomisesta tapaamisesta. Huomenna met sitten nähdään puutarhabloggaajien tapaamisessa. Päivähän sitten muuttui ja uusi päivä on se torstai 13.6 klo 11-. Muutin myös päivän sivupalkkiin ja poistin kuvan, koska siinä on väärä päivä. Mutta edelleen kaikki muu on samaa. Olen lähettänyt myös s.postit kaikille tähän mennessä ilmoittautuneille uudesta päivästä, toivottavasti kaikki ovat ne saaneet!
to 13.6.2013 klo 11-
(n. Klo 15 Matka jatkuu Kokkolaan (n. 20km keskustasta pohjoiseen) , Pionin puutarhaan, kaikki jotka haluavat voivat jatkaa matkaansa siis yhden puutarhabloggaajan luo Pionille.)
Täältä sitä jo tullaan -
Nähdään siis Särkällä!
to 13.6.2013 klo 11-
Päivän ohjelma:
klo 11 Saapuminen ja kokoontuminen Särkän Perennataimistolle (Valtatie 925, 92210 ARKKUKARI, (Raahe)
Aikaa vierailuun taimistolla on varattu n. 3h. Joka sisältää esittelykierroksen ja taimishoppailua.
Kaikki jotka haluavat jatkaa matkaansa..
Kaikki jotka haluavat jatkaa matkaansa..
(n. Klo 15 Matka jatkuu Kokkolaan (n. 20km keskustasta pohjoiseen) , Pionin puutarhaan, kaikki jotka haluavat voivat jatkaa matkaansa siis yhden puutarhabloggaajan luo Pionille.)
Täältä sitä jo tullaan -
Nähdään siis Särkällä!
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Luonnossa
Vähäsen myöhässä postaukseni kanssa, jälleen, :) mutta luontokin on alkanut heräämään. Hilla kukkii tavanomaista aikaisemmin sekä mesimarjakin. Ja niitä kukkia on poikkeuksellisen paljon. Myös mustikka ja puolukka ovat aloittaneet kukintansa, joka pian jo lienee ohi. Suopursu kukkii myös tavanomaista aikaisemmin. Samoin pihlaja, osa näyttää jo kukkineenkin. Saa nähä miten käy marjasadon. Yöpakkasia on luvassa. Pari viikkoa saimme viettää semmosissa helteissä, että tuli talviturkki heitettyä, nyt vois sanoa jo kohta avantouinniksi, niin kylmäksi viilenee. Nyt olemme jo reissun päällä, kohti pohojanmaata menossa ja näin kylmäksi heittäysi. Näytti hallaa myös Raaheen. Tulleepi kylymä yö leirintäalueen mökissä, ku jäi ne pitkätkalsarit pois. :/ Suurin osa kuvista on otettu jo kesäkuun alussa.
Geokoira Suomun maisemissa suopursujen keskellä. |
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Puutarhabloggaajien tapaamisen uusi päivä
Vaikean päätöksen ja pohdinnan jälkeen puutarhabloggaajien tapaamisen päivämäärä on vaihtunut! Uusi päivä on siis se torstai 13.6 ja klo 11.
Olen ilmoittanut päivästä jo Särkälle ja heille se sopii myös.
Voipihan se olla, että hieman kunnianhimoiset haaveet oli lähteä tätä toteuttamaan täältä käsin. Mutta periksi en tahtonut antaa, koska kovasti sinne itsekin halusin. Minusta johtumattomista syistä tapahtuu sitten tälläistä, mikä on hyvin valitettavaa ja itse en voi siihen vaikuttaa.
Pahoitteluni vielä tästä aiheutuvasti vaivasta, pidetään kuitenkin mukava ja antoisa päivä kaikesta huolimatta. Olisi mukava jos vielä kommenttiboksiin laitat tulostasi. Tervetuloa sankoin joukoin mukaan!
Päivän ohjelma:
Klo 11 taimistovierailu Särkän perennataimistolla, arkkukarissa Raahessa. Ohjelmassa esittelykierros suositussa kesävierailu kohteessa. Aikaa vierailulle on varattu n. 3h.
n.klo 15 mahdollisuus jatkaa Pionin puutarhaan (mikäli se vain vielä Pionille passaa ja halukkaita sinne olisi) :)

perjantai 7. kesäkuuta 2013
Puutarhabloggaajien tapaamisesta - Muuttuuko päivä?
Tätä päivää en olisi halunut tulla, hävettää. Mutta itse järjestänä en pääse perjantaina 14.6 suunnitelmaamme puutarhabloggaajien tapaamisen Särkän perennataimistolle. Sain ihan vast-ikää tietää asiasta, joka vaatii minun oloani täällä. Näille sattumuksille nyt ei toki voi mitään. Mutta kun harmittaa niin vietävästi ja olisin halunut järjestää ja järjestäjänä olla paikalla tapaamisessamme.. Minusta johtumattomista syistä tapahtuu sitten tälläistä! Suututtaa. Yritin myös järjestää tuota perjantaita, siinä onnistumatta. Toisin sanoen kyseessä on henkilökohtainen syy, johon en halua mennä tarkemmin.
Ja ette usko kuinka mulla ottaa pattiin!! Olisin niin halunut tulla, kun yksi asia sattuu samalle päivälle ja sotkee kaiken.. Olenkin tässä miettinyt, että miten saataisiin päivä sopimaan niin, että se sopisi kaikille, no se nyt lienee mahdotonta, tai mahdollisimman monelle. Särkän perennataimistolla on myös hyvin vilkas vierailukesä ja kalenteri melko täynnä. Olenkin ajatellut jos voisimme aikaasta tapaamista päivällä, eli uusi päivä voisi olla to 13.6 (joka myös käy Särkälle) tai sitten alkuviikosta vk 25 ma tai ti. Tämä on niin ikävää, että tämän joudun nyt tekemään ja lähes hävettää. Koska vaihtoehdot ovat, että jään pois ja tapaatte keskenään silloin 14.6 (mikä harmittaa minua kovasti, koska mielelläni olisin mukana..) tai perutaan tapaaminen tai siirretään. Olen lähettänytkin jo kaikille jotka ovat, eli suurimmalle osalle, ilmoittautuneet s.postilla tapaamiseen, sattuneesta. Nyt toivonkin, että saataisiin asia järjestymään ja kommentoisitte mahdollisimman pian miten saataisin parhaiten tämä homma nyt toimimaan. Toivotaan, että tämä tavoittaa myös s.postin saajistakin mahdollisimman monen.
Kylmän, lähes kintas ja pipo -päivän jälkeen, aurinkoisesta ja lämpöisestä, Sallasta Pelaguu. Mielessä tosin surua.

tiistai 4. kesäkuuta 2013
Sateen jälkeen..
Lupasin, että seuraavan kerran istahan koneelle kun sataa. Eipä siihen kauaa menny. :) Nyt tosin aurinko paistaa ja ukkonen jytyttää, nakkas muutaman sadepisarankin. Eilen illalla saimme ukkoskuuron, jonka myötä sadekuvia tässä. Ehdin jo säikähtää, että kamera meni ihan förmitättömäksi, kun rupes illalla tempuilemaan ja aamullakaan en saanut sitä pelaamaan. Mutta onneksi olikin pattereista kiinni ja kaikki pelaa taas! :) (koputtaa puuta..)
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Helle helli, paista päivä..
14. päivä toukokuuta oli vielä räntäsajetta, nyt se on pelkkä muisto vain ja nyt olemme saaneet kylpeä helteessä. Auringossa mittari paukuttaa 35'C. Varjossa kai viileämpää. Viime viikolla Lappi oli Euroopan lämpimin. Helteet vain jatkuu. Paikoin on jo ropsautellut vesiä, meillä ei.. Kovasti me jo niitä sateita odotellaan ja ukkosia. Jäähtyis vähän. Hyi, viime vuonna toukokuun 12. päivä, oli vielä melekoset lumikinokset. On se mukava että on kesä, kun se kuiten on niin lyhyt Suomessa!
Cosmos Puutarhakaaos blogissa sanoi mielestäni aika hyvin.. Kevät meni kohisten, jos sitä koskaan olikaan, kun hypättiin suoraan kesään. Semmoset kesäsäät oli jo toukokuussa, että oksat pois! Kesä tulee niin kovalla tohinalla, ettei pysy perässä. Nurmikonkin sai leikata ekankerran jo toukokuun puolella, nyt sais jo leikata uudestaan.
Takatalveakaan meillä ei ole ollut ja sekkait joka vuosi nyt kuiten ollut. Hallaöitä? Ei niitäkään. Miten käy hillan? Se kukkii jo. Miten käy hujoppien kotkansiipisaniaisten, kun ovat jo nyt täydessä mitassaan, kuihtuvatko jo loppukesällä? Miten käy ruskettuneen ihon? Onko se papuna jo loppukesällä?
Kun lapissa on pakkasta -25'C, ei sole hyvä Lapinukolle, son liian kylymä. Kun lapissa on lämmintä 25'C (ja reippahasti yli), ei sekkään ole Lapinukolle hyvä, ko palelee vieläki. :D Näillä mennään ja pakkasia ootellaan! (toivottavasti ei nyt kuitenkaan tule..)
Alkukesän kukkijoita tässä teille pihastani. Ja lissää tullee myöhemmin, toivon mukaan.
Kotkansiipisaniaiset ja keisarinkruunut ovat jo kovassa kasvussa. Viime vuojen kesäkuussa nämät olivat .. no kutakuinkin kuiten samanmittaiset, niin no 21. päivä.. ehkä lopputulemani on että ne ovat kasvaneet etuajassa lähes täyteen mittaan. Liekkö me kuiten edellekään ollaan.. Mutta luonto on kyllä eri mieltä. Tiiä sitten, vuodet eivät ole veljiä keskenään! Hallaöidenkin pelossa, ensimmäiset kesäkukat ostettu, niitä illanpäälle istuttelemaan, jos sajekuuro ei yllätä.

Ainokainen Kevätvuohenjuuren kukka. Liekkö lannan puutetta tai Pihatatarien ahistelua. |
Kevätkaihonkukka |
Laukka nupulla. |
Kotkansiipisaniaiset ja keisarinkruunut ovat jo kovassa kasvussa. Viime vuojen kesäkuussa nämät olivat .. no kutakuinkin kuiten samanmittaiset, niin no 21. päivä.. ehkä lopputulemani on että ne ovat kasvaneet etuajassa lähes täyteen mittaan. Liekkö me kuiten edellekään ollaan.. Mutta luonto on kyllä eri mieltä. Tiiä sitten, vuodet eivät ole veljiä keskenään! Hallaöidenkin pelossa, ensimmäiset kesäkukat ostettu, niitä illanpäälle istuttelemaan, jos sajekuuro ei yllätä.
Gladiolukset. Jokohan kohta nämä pistän ulos kasvamaan? Vielä ei ihan ole uskaltanut. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)