Ahkeraliisa innostui kasvamaan ilmojen vielä lämmetessä. Se on kiitollinen kukkia, ja on kukkinut koko kesän. Näyttää olevan ihan tämän syksyn trendi että kukat alkavat kukkia uudestaan tai runsaasti ja vettä kuluu, kun joutuu kastelemaan on ollut niin kuiva syksy.
Pirkolta Elämää ja elämyksiä -blogista voittamani 'Belle de Nuit' gladiolukset alkoi kukkia hitaasti mutta varmasti elokuun loppu puolella. Joka yö oli taas vähän enemmän ja enemmän avannut nuppujaan, pelkäsin, että se ei ehdi edes aueta tämän syksyn aikana, mutta niin vain tuo ihanuus ehtikin. Edellinen päivä vain sattui olemaan sateinen ja aamukastettakin vielä oli, kun kävin sitä kuvaamassa. Kauhella tohinalla joka päivä, että nyt kuvaan nyt ja nyt.. mutta niin se vain aina jäi. Ja tukikeppejä sai asetella aina milloin mitenkin, no, lopultahan siinä kävikin niin, että että se koko kukkavarsi meni poikki ja laitoin sen maljakkoon ja oli siinä jonkun aikaa, enkä oikein sitten sisällä saanut hyviä kuvia, eikä se kyllä edes maljakossa kauaa kestänyt, niin nyt on nämä pienet kuvaset vain. No nyt näyttää kuitenkin, että uusiakin kukkavarsia on tulossa, toki on tehnyt sitä koko syksyn, mutta hitaasti nuput aukeaa, tuskin se ehtii.
Gladiolukset eivät nyt kuitenkaan ole aivan parhaimmassa paikassa, joten ne siirtyvät keväällä eri paikkaan, tokihan nostan ne nyt syksyllä kellariin talveksi.
Myös aiemmin kesällä istuttamani Sedum floriferum 'Weihenstephaner Glod' - Kultamaksaruoho innostui vielä kaiketi kukkimaan tai on siinä ainakin upeat ruskan värit. Pääpointti nyt lienee kuitenkin se että tykkään näistä kaikista ihan valtavasti ja uutta kukkapenkkiä on tuloillaan, siitä myöhemmin syksyn edetessä. Ihanaista syksyä!
Ihanat gladiolukset ja pirteä maksaruoho. Minullakin muutama viikko sitten alasleikkamani karpaattienkellot aloittivat kukkinnan toiseen kertaan.
VastaaPoistaUpean värinen gladiolus! Itse olen jo luovuttanut niiden suhteen, kun ne ei koskaan ehtineet kunnolla kukkaan asti.
VastaaPoistaOnpas ihana tumman samettinen gladiolus! Onneksi kerkis kukkimaan. On muuten tuo kukka vaikea kuvattava. Sehän niissä on että napsahtaa poikki kun kukka on niin painava. Mullakin melkein kaikki ne katkesivat. Sitten vaan maljakossa kukkihan ne.
VastaaPoistaVoi miten söpö maksaruoho ja kauniinvärinen ahkeraliisa.
Jännän syvänpunainen gladiolus. Vesipisarat näyttävät korostavan tummaa sävyä.
VastaaPoistaIhanan syvän, tummanpunainen gladiolus!
VastaaPoistaKiitos kaikille ihanista kommenteista! Kultamaksaruoho oikein hohtaa kullan keltaista väriään, gladiolukset eivät häpeä intohimon syvän punaisella värillä.
VastaaPoistaIhanan värinen gladiolus!
VastaaPoistaSitähän ne juuri ovat! Melkein naapurin pihalla näin lohenpunaisia gladioluksia, melkein tartteis nämäkin jotain vaaleanpunaista rinnalleen. :)
PoistaOn upean väriset gladiolukset.
VastaaPoistaKiitos. Toinenkin kukkavarsi nousi ja kukki.
Poista