pelaguu.blogspot.com

tiistai 21. toukokuuta 2013

Västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään - ja muita muuttolintuja..

K E S Ä - se tuli kuin siis tulikin meille. Haarapääskyt, sorsat ja muut vesilinnut ovat tulleet jo myös. Kuulimme myös käen kukkuvan. Niin tai mistä se kesä nyt sitten alkaa? Siitä kun koivun lehti on täysikokoinen. Ja mikä on kevät? Viikonloppuna saimme nauttia jo ensimmäisistä hellepäivistä.
Olen silti varmaan tämän ja seuraavankin postauksen kanssa vähän myöhässä. Mutta minkäs teet kun viikonloput menee mökkeillessä (vihdoinkin, kun ne lumet lähti..) ja muu aika pihalla möyriessä. :D Tosi puheessa, pihalla ole vielä paljoa kerennyt olla. Lue seuraavasta tulevasta postauksesta mitä olen pihalla tehnyt..

Jos edellinen postaus ihan kaikkia ei nyt sykähdyttänyt niin, pian on luvassa puutarha asiaakin. Kannattaa silti vilasta sitä koirapostaustakin, siellä on ihan kivoja kuvia sulavasta järvestä, vaikka niissä koira esiintyykin. :)

Hieman hävettää laittaa nyt tänne taas tälläisiä tuhrukuvia. Meijän kamera ottaa ihan kohtuu hyviä kuvia, jos kohde on lähellä. Mutta kauas zoomaamiseen tarvis jo sellaisen kunnon putken, ja lintuja kun ei lähelle oikein pääse. Ymmärrän nyt hyvin miksi luontokuvaajilla on sellaiset suuret putket. Mutta silti haluan jakaa hetken kanssanne ja kertoa, että olen nähnyt taas sitä tätä ja vähän tuotakin. :) Myös linnunpönttö on saanut uudet ja ihka ensimmäiset asukkaat. Minä kun luulin sitä västäräkiksi, mutta västäräkki kun ei tee pesää pöntöön.. niin tämä nyt on sitten ilmeisesti kirjosieppo. Googlettamalla kuvaa kirjosieposta, uros muistuttaa hyvin paljon väriltään västäräkkiä, musta valkoinen kun on. Takaisin siis joutas koulunpenkille.. Naaraan siepon haku mielessään uros kirjosieppo ränkyi pöntön vierellä jonkun viikon ja nyt näyttää olevan jo naaraskin siihen tullut ja ovat rauhoittuneet pesimään.

Haarapääskyt ovat tulleet pesimään.

Kuovi pariskunta suunnitteli myös pesänrakennusta mökkirantaan. Kuvissa todennäiköisimmin uroskuovi.

Sorsia ja muita vesilintuja.
Kirjosiepon pesäkolo, oma lintukoto.

8 kommenttia:

  1. Viimein ihana kesä. Teillä onkin paljon lajistoa tarjolla, en ole koskaan nähnyt kuovien taiteilevan puun latvassa.

    VastaaPoista
  2. Voi miten valtavan kaunis tuo viimeinen kuva, se kyllä kruunaa kokonaisuuden! Meillä ei pääskysiä ole näkynyt, mutta anoppilassa kylläkin, 2 km päässä. Ei ne taida tänne metsään tullakaan. Kyllähän se kunnon kamera olis mukava, vähän polttelis lähteä ostoksille, jos vaikka hankkis järkkärin...ei näillä pokkareilla kovin hyviä kuvia saa edes kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole tässä nähnyt, kotona. Mutta mökkirannassa oli pääskysiä. Järkkäri myös haaveissa, ja siinä sais olla ainakin sellainen niinkuin vanhoissa kameroissa oli se mistä katotaan.. taitaahan niitä olla nykyisissäkin, aina ei sen näytön kanssa pärjää kun aurinko paistaa.

      Poista
  3. Tuskin kaikkien tarvitsee olla huippukuvaajia hienoine välineineen. Kiva, että joku välittää tietoa ja kokemuksia, joista toisetkin pääsevät iloitsemaan.
    Hieno auringonlasku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between kommentistasi. Piristi kummasti! :)

      Poista
  4. Oi kuinka upeat maisemat ! Haarapääsky kuvassa tuo kaukainen ranta ja viimeisen kuvan ihana auringon lasku, kaunista. Kevään muuttajia on kiva bongailla ja samaa mieltä olen kuin between tuossa aiemmin, tunnelma välittyi näistä loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kiitti! Näinhän se toki on, mutta mietin että lukijat tykkäävät varmaan enemmän kunnon kuvista ja sellaisia blogeja seurataan ehkä enemmän missä on selkeitä kuvia..

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥