Tutkailin tuossa viime vuoden blogipostauksia ja tähän aikaan on ollut paljon enemmän lunta kuin nyt. Tältä se näytti silloin, no huhtikuussa.. Mutta kyllä minä kuitenkin uskon, että kevät on tänä vuonna hieman kuitenkin edempänä, viime vuoteen verrattuna. Pajunkissat näyttää puhkeavan vasta nyt, ovatkohan myöhässä..
Ja tältä se näyttää nyt.
Taustalla näkyy uusi linnunpönttö. |
Nyt pystyi jo kuiten ihan hyvin käymään metsässä kävelyllä koiran kanssa. Että kyllä tässä ei ole kevään.. tai no kesän, tulon suhteen kuitenkaan heitetty kirvestä kaivoon. Pistettiin mies ja lapio töihin ja annettiin takapihan lumille kyytiä. Kohta pääsee penkomaan ja laittamaan pihaa kuntoon. :)
Uskallettiin jo eilen avata jäätelökesäkin, maistelemalla uudesta Magnum sarjasta First kiss -creme brule jäätelö. Makuelämystä.. no ehkei, jos pitää palaneista piparin paloista niin mikä jottei.
Ihmettelin myös sitä, että miten sitä onki joka reissuun viime kesänä ehtiny? Puutarhamessut Oulussa, Helsinkin reissu ja sitten oli vielä se entisten pihaneuvojien tapaaminenkin Haapavedellä. Yhtään ei tuntunut että ne kaikki olisivat olleet viime kesänä. :O Tänä kesänä, jos ei ihan niin paljoa reissais. :) (saa nähä toteutuuko..)
Tulipa käytyä eilen myös kirpputoreilla pyörimässä. Ja löysin sieltä aikas kivan Pariisi aiheisen taulun. Pariisi, se on jotenkin juurtunut syvälle minuun ja toiveissa ois joskus siellä päästä käymäänkin. Olen myös tässä miettinyt hyviä kirppiskohteita tulevalle kesäkuun kesäreissulle, jos sulla ois jotain hyviä vinkkejä Raahe-Pietarsaari seuduilta, niin vinkkaa. :)
Taiteilijaa vain en nyt löytänyt googlettamalla. Joku Maurice .. Näyttäisi ehkä suulla maalatulta tai vastaavalta, en ole yhtään varma. Maalauksen alkuperä kiinnostaa. No, ainakin se sopii tällähetkellä sisustukseen. Siinä on samoja värejä mitä nyt on sisustuksessa. Tämä taulu pääsi paraatipaikalle olkkariin. Harmaata kai voisi ehkä nyt sitten lisätä..
Apulantaa kuulemma sataa nytten. :D Oispa oikiasti lantaa, tai tulis sitten kunnon vesikuuro ja sulattais loputkin lumet pois. Mutta eiköhän ne tosiaan lähde kun annettiin niille vähän kyytiä!
Ja arvaatteko mikä alkaa tänään??? Kisastudio alkaa pikkuhiljaa valmistua illan ottelua varten. ;)
Hienon taulun löysit, kauniit on sävyt ja rauhoittava tunnelma samoin kuin tuossa Kemijoki kuvassasikin. Lipuvat pilvet on <3
VastaaPoistaKiitos, kokonaisuudessaan se on hieno. Jatkossa lupaan vähän parempilaatuisia kuvia.. :/ :)
PoistaAh Pariisi, mikä lie, mut haluaisin siellä käydä joskus. Vai kisat, no onhan sitten hiljaisempi liikenne ja kaupoissa rauhallista ;) Hienot pilvet tuossa kuvassa.
VastaaPoistaJa emmerdalen sekä kauniitten ja rohkeitten aikaan on kans hiljasta sielä kaupoissa. :D Kiitos!
PoistaIhana taulu. Minäkin olen haaveillut Pariisista ja ensi kesänä pääsen sinne!
VastaaPoistaAgathassa kannattaa ainakin käydä Kokkolassa.
Oi sinä onnellinen! Kiitos vinkistä, pitää laittaa korvan taa. :)
PoistaOnpa sitä ollut lunta viime vuonnakin tähän aikaan. Eli ei se kevät nyt kovin paljon myöhässä ole. Siinäkin suhteessa nämä blogijutut on hauskoja, kun voi katsella ja vertailla edellisvuosien tapahtumia.
VastaaPoistaVuodet eivät ole veljiä keskenään. Joka vuosi se tulee, joka kerta se autoilijan yllättää.. lumi siis, ja joka kevät se sulaapi pois. Eipä se juuri ole myöhässä.
Poista