pelaguu.blogspot.com

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Termusjärven lintutorni

Kävimme pari päivää takaperin Termusaavalla ja Termusjärven lintutornilla. Mitäs muuta kuin hilloja tiirailemassa. Saihan niitä tiirailla, kun aapa on niin lähellä kirkonkylää, että siellä oli meidän lisäksemme kuusi muutakin poimiaa.. Kaikille ei taida apajasta riittää. Saimme me kuitenkin yhden rasiallisen hilloja ja pari mustikkaa sekaan. Raakojakin sinne jäi. Hillat kypsyvät tällähetkellä niin eri aikoihin, olisi oltava jo aikaisin aamulla etunenässä menossa, jotta hillat saisi poimia omaan pakkaseen talteen talven varalle.

Termusjärvi ja sen aluetta ympäröivä Termusaapa on parhaimpia vesilintujen pesimäpaikkoja, täällä meillä. Termusaavalle ei ole kuin siis kiven heitto kirkonkylältä, autojen hurina kuuluu tornille. Ja taitaapa se olla lähin lintutorni näin kirkonkylältä katsottuna. Termusjärvi on laaja, ja matala järvi. Alueelta löytää parhaimmillaan satoja vesilintuja, pesivinä lähes kaikki Sallan alueella tavattavat vesilintulajit sekä mm. jänkäkurppa ja jänkäsirriäinen. Tosin yhtään lintua emme nähneet. Kurjen huutoja kuulimme kauempaa, tai jokin pöllö... Alueella on tavattu myös karhuja. Mikä ei ole mitenkään poikkeuksellista vaan hyvin tavanomaista.



Termusjärvi


Tiirailen hilloja lintutornista..

Tähän on vaikea sanoa mitä tuntureita tässä näkyy, en siis toisin sanoen tiedä. Yritin selvittää mutta heikoin tuloksin, kiinnosti myös itseäkin.. Kuitenkin tässä mielestäni katsotaan lähes kohti suoraan itään.

Ja tässä lintutornista alas...

Nämä oli tarkoitus täyttää...


Termusaavan lintutorni


Termusjärvi




Mukavaa helteistäkin viikonloppua, sinulle 

- Nautitaan lämmöstä!

Ps: saatan palata vielä retkeilyaiheilla myöhemmin tänne kirjoittelemaan... nyt hetkeksi MOI! :)

4 kommenttia:

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥