Huomasin, juurikin tuona tärkeänä iltana, ohjelman aikana ohjelmasta yhden asian. Ihmisten kodeissa melko monesti punainen matto on jossakin tilassa, josta maisema näkyy ja vankitsee. Ehdokkaat valitsevat kodistaan yhden itselle tärkeän paikan ja merkitsevät sen punaisella matolla. Paljon on myös parvekkeita tai terasseja, joista juurikin avautuu upea järvi- tai peltomaisema. Aloin pohtia, että Suomessa, maisema on melko tärkeä asia. Vaikka taloa olisi kuinka höystetty itämaisilla, alppimaisilla vivahteilla aina jossain myös sisälle sisustukseen tulee, ihan väkisinkin, Suomalainen maisema. Maisema on suomalaisille ilmeisen tärkeä. No, tiedänhän sen itsekin luontoa kun rakastan. Se antaa niin paljon, se on monimuotoinen eikä jätä kylmäksi. Muistan taannoin hollantilaisen turistiryhmän ihmettelyn siitä kuinka hiljaista meillä on ja paljon metsää. Hollannissahan ei ilmeisesti kovin paljoa ole metsää, ainakaan siinä mittakaavassa kuin meillä. Hakuista ja muista kuinka metsä katoaa on turha tässä kohdassa puhua. Meillä on vielä sitä pysyvää kaunista suojeltuakin metsää, joka on meille hyvin tärkeää. Se on meidän rikkaus, jota ei sovi unohtaa.
Hyvin paljon sisustuksessa näkee myös puun tulevan myös sisälle. Jo tähän mennessä on nähty melko monenlaista ja näköistä huushollia. Niin kuin on ihmisiä metsässä, niin on monta eri tyyliä ja sekin on aika ihana huomata.
Finaalissa taitaapi olla kaksi kaunista kansakoulukotia, tai toinen näistä muistuttaa mielestäni sellaista. Tässä niistä toinen.
Kuva: Mtv Oy |
Tämä vanha vesitorni oli aika omaperäinen ja hupaisakin, hyvällä tavalla. Koti on kyllä varmasti asujiensa näköinen. En pystyisi kuvittelemaan itse asuvani talossa, jossa kaikki on pyöreää.
Kuva: Mtv Oy |
Piilopirtti. Kuva: Mtv Oy |
Vasemmalla virastotalokoti. Kuvat: Mtv Oy |
Suomen kaunein koti -ohjelman tarkoituksena on etsiä kolmenkymmenen esittelykohteen joukosta se Suomen kaunein koti. Joka jaksossa esitellään kolme taloa ja tuomarit pisteyttävät ne, jonka perusteella valitaan yksi finalisti.
Olin kyllä sitä mieltä, että tuo navetta oli kivempi, kuin tuo toinen. Enkä joissain muissakin valinnoissa ole ollut samaa mieltä niiden asiantuntijoiden kanssa. Tuo piilopirtti oli minusta hieno, vaikka olikin aika pimeä. Melkein kaikki jaksot olen katsonut kyllä :)
VastaaPoistaOlen ja olin ihan samaa mieltä kanssasi Emilie. Minustakin se navetta oli kivempi. Olen katsonut kaikki jaksot, jos en aina niin tarkkaan. ;)
PoistaMinäkin olen katsonut ohjelmaa lähes joka jakson. Olen samaa mieltä maisemasta, sen näkeminen on tärkeää. Jos ei muuta, niin ainakin puita tai metsää. Tästä nykyisestä asunnostakin taisimme maksaa maiseman vuoksi vähän enemmän kuin sen hinta muuten olisi ollut. Ikkunanäkymä on kuin taulu jossa sään ja vuodenajan mukaan vaihtuva maisema.
VastaaPoistaOi se on varmasti kaunis. Ja joka vuosi varmasti erilainen.
PoistaJep. Maisemat ja valo on tärkeitä. Minäkin valitsisin lasikuistin meiltä parhaaksi paikaksi :).
VastaaPoistaRauhaisaa joulua sinulle!
Oi lasikuisti, se on varmasti ihana paikka. Ajattelen että se on puoliympyrän muotoinen ja vaikka ei olisi on se silti varmasti kaunis. Maisema on yllättävänkin suuressa roolissa.
PoistaMinustakin tuo navetta oli kodikkaampi. Ihana se Siuntion talo, joka pääsi kirkkaasti jatkoon.
VastaaPoistaMun piti kirjottaa postaukseenkin että mäkin tykkäsin navettakodista ja harmitti heidän valintansa, mutta jäi vähän hopuissaan kesken. :-)
Poista