Kaikkea kodista -blogin Koo:n innoittamana kirjoitan Tamperetalon vuoden 2013 "Linnan juhlien" lappilaisesta pukuloistosta sekä itseäni sävähdyttäneistä puvuista.
Oli ilahduttava nähdä kuinka hyvin eri maakuntien edustajat, myös Lapista, olivat paikalla ja kutsuttu. Minua ilahdutti myös suuri veteraanien joukko, joita oli kutsuttu juhliin yli sata. Illan aikana Lappi ja lappilaisuus näkyivät eivät niinkään puvuissan mutta myös konsertin aikana sekä kättelyssä. Virkistän erilainen tilaisuus, joka salli myös vähän avonaisemman ja väljemmän pukutyylin. Sisääntulon eli kättelyn aikana kuului ainakin yksi kappale joka viittasi Lappiin ja se oli käsikirjoittaja, ohjaaja Kari Väänäsen Taivaan tulet tv-sarjan tunnusmusiikki. Vänä oli myös itse paikalla juhlissa.
|
Kari Väänänen Terhi vaimonsa kanssa. Kuva: Lapin kansa |
|
Sotaveteraanit hyvin edustettuina. Lotta lottapuvussa. Kuva: Lapin kansa |
Savukoskelaisen kansanedustajan Eeva-maria Maijalan puku oli mielestäni virkistävän erilainen. Ainoan miinuksen annan sukkahousuista. Tai ne ainakin pistivät silmääni heti sisääntulossa, ehkä olisivat voineet olla eriväriset. Puku oli tehty poronnahasta. Pidin tästä.
|
Kuva: Iltasanomat |
Levin matkailujohtaja Päivikki Palosaaren tyyli tänäpäivänä on aika nuorekas ja se nähtiin myös tämän vuoden "Linnan juhlissa". Ja kaikkeahan ei ehdi edes kättelyissä nähnyt kovin tarkkaan, kun ainakin edellisiin vuosiin verrattuina menivät aika nopealla tahdilla.
|
Kuva: Lapin kansa |
Duudsonit ilahduttivat puvuillaan, pidän näistäkin. Uskaltavat olla erilaisia ja heidän tyyliin sopivat asusteet heillä. Mielikuva heidät tavallisissa tylsissä mustissa puvuissa ei oikein istu.
|
Kuva: Iltasanomat |
Aika paljon pelkistettyä mustaa, mutta ilahduttavasti myös erilaisia väriläiskiä nähtiin illan aikana ja erikoisuuksiakin. Yksi erikoisuus oli Kuusamolais syntyisen valokuvaaja Meeri Koutaniemen puku. Joka mielestäni kuitenkin sopi hänelle ja oli kantajansa näköinen. Koutaniemen juhla-asu oli hankittu Libanonista.
|
Kuva: Iltasanomat |
Lopuksi Lismalainen Magreta Sara lapin puvussaan puolisonsa kanssa. Sara on tullut tunnetuksi ainakin Lapissa siitä että hän on hankkinut pieneen Inarilaiseen Lisman kylään 3G yhteydet.
|
Risku on perinteinen Lapin puvun kanssa käytettävä koru. Niitä yleensä nähdään rintapielessä. Riskut kertovat kantajastaan. Juhlissa naiset pukevat ylleen useita suvun perintönä kulkevia riskuja. Kuva: Lapin kansa |
Mie tykkäsin kattoa näitä juhlia, ko sielä näki paljon erilaista pukuloistoa. Duutsonit oli tosi kommeita nuissa puvuissa, enkä tosissaan voi kuvitella normaali puvuissa heitä.
VastaaPoistaMie niin tykkään nuista lapinpuvuista :)
Lapin pukuisiakin oli ihan kiitettävästi ja nättejähän nuot ovat. Sammaa mieltä Duudsoneista, edelleen. :)
PoistaOikeastaan tylsin puku naisella oli joku pikkumusta, jossa ei ollut mitään erityistä. Mukavasti oli väriä, muotoja, eri materiaaleja ja koruja.
VastaaPoistaYksi "floppi" jäi mainitsematta ja se oli mielestäni ja valitettavasti Pamela Tolan puku. Tolan puvun oli suunnitellut Muodin Huipulle Suomi sarjassa kilpaillut Mert Otsamo. Mieleeni siitä tuli Muodin Huipulle sarja ja se kun se arvostellaan siinä huonoksi, oli jäänyt jotenkin puolitiehen.
PoistaDuudsoneita ja tuota Saraa minäkin ihailin :)
VastaaPoistaMaijalan puku toi mieleeni Kiviset ja Soraset piirros-sarjan vuodelta 1 tai 2 :) Mutta nuo pukuun kuuluneet kengät olivat ihanat.
Hauskaa, että höyryämiseni inspiroi sinua ;)
Niin kyllä siinä oli joku semmonen mikä minuakin häiritsi, mutta en oikein keksinyt muuta kuin nuo sukkikset mitkä pisti silmään, etteivät sopineet yhteen puvun kanssa, mutta olisi ehkä voinut käyttää vielä enemmän mielikuvitusta pukua tehdessä, aika yksinkertainen loppujen lopuksi.
PoistaMinä tykkäsin myös kovasti, että pohjoinen Suomi ja Lappi olivat hyvin esillä ja edustettuina.
VastaaPoistaTykkäsin katsoa näitä itsenäisyyspäivänjuhlia enemmän, kuin varsinaisesti Linnasta tulleita juhlia
Kyllä, pohjoinen suomi oli mukavasti edustettuna ja oli enemmänkin ns tavallisia tallaajia mukana, kuten veteraaneja ihan kiitettävä määrä, mikä ilahdutti.
Poista