pelaguu.blogspot.com

torstai 20. huhtikuuta 2017

SM -alppihiihtoa Sallatunturissa

Maaliskuun lopussa järjestettiin Sallatunturissa aikuisten sekä toisina päivinä nuorten alppihiihdon 80 -vuotis juhlakisat, lajina siis pujottelu. Mekin käytiin kattomassa yhtenä päivänä, päivänä jolloin kemijärveläinen Merle Soppela laski jäähyväislaskunsa ja uransa viimeisen pujottelukisan. Merle lopetti uransa loukkaantumisen vuoksi eikä voi enää sen vuosi jatkaa. En muista kuka voitti, mutta Merle se ei ollut. Sää suosi niin laskijoita kuin muuta kisakansaa. Paikalla oli myös kioski, josta sai ostaa vohveleita ja kahvia. Sallatunturin pujottelukisat ovat pitkälti Sallan Karhujen talkootyönä pystyttämät kisat. Kisoissa oli myös muun maalaisiakin laskioita, aikuistenkisat olivat myös samalla FIS-kisat.

Se mikä meistä oli erikoista oli se, että kilpailijat ja yleisö olivat samalla alueella, yleisölle ei ollut erikseen mitään ns. "katsomoa" rajattu. Varmaan se on erilaista sitten suuremmissa kisoissa, että yleisölle on oma alue mistä katsoa kisoja.

Kisarinnettä








Merle Soppela Ylen haastattelussa





Huomatkaa aika kätevä termospulloteline vyötäröllä.



Sallatunturin laskettelukeskuksen maskottikin pyörähti kisapaikalla




Salla hiihdon alkukoti - ensimmäiset kisat 80-vuotta sitten rajan taakse jääneillä Sallatuntureilla (linkki juttuun kisojen historiasta)

Toivottelen jo kaikille hyvää ja aurinkoista viikonloppua! Toivottavasti ilmat suosii puutarhatyön tekijöitä viherpeukaloita ja retkeilijöitä.

6 kommenttia:

  1. Sääolosuhteet on ainakin ollut huippua, ilmeisesti rinteetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joo, rinnekin oli hyvässä kunnossa kun oli ollut sopivat kelit, ei liikaa plussan puolella. Muistaakseni to ja pe oli aikuisten kisat niin silloin aurinko paistoi täydeltä terältä, mutta ei pehmittänyt rinnettä. Ja viikonloppuna oli sitten nuorten kisat, niin koko viikonlopun satoi lunta.

      Poista
  2. Hienoa, että oli noin hyvä keli!

    VastaaPoista
  3. Kyllä on ollut upeat aurinkoiset kelit!
    Olen ollut vuosia sitten syksyllä Sallatunturissa. Majoituttiin jossain hotellin mökissä ja ruska oli kyllä uskomattoman hieno. Oli oikein kunnon maaruska jollaista en ole ennen enkä jälkeen nähnytkään!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä täällä aurinkopäiviäkin on riittänyt, mutta sadettakin. Mukavaa kuulla että olet käynyt täällä.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥