Tammikuussa tehtiin retki Iso Pyhätunturille, Sallatuntureille. Sitten käytiin myös lumikenkäilemässä Porttijoen Kallioportilla ja samalla pysähdyttiin Käsmänjoella ihastelemaan auringon nousua. Kevättä henkivät ensimmäiset tulppaanit sain tammikuussa. Osallistuin toisen kerran Birdlife Suomen lintujen pihabongaus -tapahtumaan. Tammikuussa vierailimme myös jälleen mökkikylämme joella; Talvipäivä joella.
Helmikuussa vietettiin ystävänpäivää mm. näiden tulppaanien muodossa. Keväinen aurinko pilkahteli helmikuun lopussa ja luntakin oltiin saatu takapihalle aimoannos sitten alkutalven; Valoa ja varjoja.
Maaliskuu jo maata näyttää... Maaliskuussa vietettiin pääsiäistä ja poikkesin myös Kuusamo opiston lumiveistopihalla. Tein kävelylenkin kauniina aurinkoisena päivänä Ruuhijoen ulkoilureitille. Poikkesimme Onkamojärven näköalapaikalla.
Huhtikuussa käytiin pilkillä, Pilkkireissu Onkamojärvelle. Tutkailtiin luontoa, huhtikuussa maata näkyvissä; Kevättä metsässä. Käytiin retkellä Ruuhitunturissa, ajettiin kotoa moottorikelkka ja huristeltiin vielä Sallatunturinkin ohi ja takaisin, tällä reissulla kilometrejä karttui, niitä tuli n. 20km, lumet olivat jo tippuneet puista.
Toukokuussa odoteltiin jo kovasti puutarhan heräämistä kevääseen; Puutarhan kevätkuulumiset, puutarhassa näkyi jo kukan nuppujakin. Puutarhassa sipulikukat tuottivat pettymyksen, niitä ei noussut etupihalla yhtään ja takapihalla vain yksi tulppu. Ja seuratiin kevään etenemistä luonnossa. Teimme retken Raajärven kaivokselle, Misiin.
Kesäkuussa ihailtiin kesän ja kevään ensikukkijoita, niin puutarhassa kuin luonnossakin. Ihmeteltiin pikkulinnun tekemää pesää kukkaruukkuun. Sekä vietettiin juhannusta ja valloitettiin Pyhätunturi.
Heinäkuussa käytiin retkellä Sallan Hautajärven Koutajoelle ja Kiviaavalle. Sallassa järjestettiin paljon media huomiota kerrännyt Itä-autojen tullihuutokauppa. Poikettiin Sodankylässä Porttikoskella ja Tanhuan kylässä olevassa Saarivaaran poroaidalla kämpillä. Osallistuin Sieluni maisema -valokuvakilpailuun.
Elokuussa poikkesin avoimet puutarhat tapahtuman kohteissa, nyt ensimmäistä kertaa kunnolla, kohteet olivat Rovaniemellä. Ne kaikki kohteet löytyvät elokuun postauksista. Kävimme myös Oulussa. Oulussa vierailin Aleniuksen puutarhalla ja Hailuodossa, Hailuto Organiumissa.
Syyskuussa tehtiin katsaus mennen kesän puutarhan kukkiviin. Kukat kukkivat nopeasti, keisarinkruunuja en ehtinyt kuvaamaan yhtään, oli lämmin ja hyvä kesä. Käytiin retkellä Aatsingissa ja poikettiin samalla Aatsingin wanhan vanhainkodin pihapiirissä. Tehtiin reissu Ivaloon ja Raja-Jooseppiin. Raja-Joosepissa järjestettiin saman moinen kuin Sallassa kesällä, Itä-autojen tullihuutokauppa. Samalla poikettiin Raja-Joosepin kentällä, vaikuttava paikka. Ja puutarhaihmisenä kävin myös Ivalon Taimituvalla, josta löytyi karpalon taimia, mutta en raaskinut ostaa. Poikkesimme myös Kaunispään huipulla. Kaikkien reissujen väliin touhusin aina silloin tällöin pihalla ja puutarhassakin.
Lokakuussa kävin retkellä Sotkanämmin luontopolulla. Saatiin kerros ensilunta. Syksyn lumitilanne oli hyvä, maa ei ehtinyt jäätyä, kun oli kohtuu kuiva syksy. Tehtiin syyslomaretki Salmijoenkanjonille. Ruska oli meilläpäin aika mitään sanomaton, siitä ei nyt tullut otettua kuvia.
Työn täyteiseen syksyyn ei montaa postausta mahdu, marraskuussa neljä postausta, joista yksi on kopterikamerakurssin satoa.
Joulukuussa alettiin hiljalleen odottaa jo joulua. Syksyllä käytiin retkellä Kaunisharjun reitillä, siitä tein postauksen joulukuussa. Käytiin myös katsomassa uuden vuoden ilotulitusraketteja Sallatunturissa.
Toivottelen jo kaikille hyvää loppuviikkoa ja viikonlopun odotusta!
Joulukuussa alettiin hiljalleen odottaa jo joulua. Syksyllä käytiin retkellä Kaunisharjun reitillä, siitä tein postauksen joulukuussa. Käytiin myös katsomassa uuden vuoden ilotulitusraketteja Sallatunturissa.
Toivottelen jo kaikille hyvää loppuviikkoa ja viikonlopun odotusta!
mahtava kooste! hyvää loppuviikkoa myös sinulle!
VastaaPoistaIhana kooste viime vuodelta.
VastaaPoistaMukava postaus, hurjan paljon olet ehtinyt nähdä ja tutustua erilaisiin paikoihin!
VastaaPoistaHämmästyin ihan hurjasti, että karpalonkin taimia on myytävänä. Voiko niitä kasvattaa siis muuallakin, kuin oikeassa elinympäristössään suossa!
Hyvää loppuviikkoa!
Kyllä voi Vikki. Nyt pitäisi vain minunkin vielä löytää mistä saisin yksittäisi taimia. Olivat Ivalossa ehtineet jo ruukuttaa isompiin amppeleihin. Kiitos! Kyllä sitä on ehtinyt!
PoistaOlet jaksanut tehdä tosi hienot koosteet kuvista. On ollut monipuolinen vuosi!
VastaaPoistaNo kyllä tässä menikin aikaa, kolme päivää tein tätä, tai no ei koko päivää, muutaman tunnin päivässä tein. Ja helpotti kyllä se jakaminen, aiempina vuosina taisin tehä kerralla. On siinä oma hommansa ettiä kansioista kuvat, tehä kollaasit jne.
PoistaHuikeita kuvia! On se vaan hyvä, että meillä on täällä pohjolassa kunnon vuodenajat. Saa näin kivat kollaasit tehtyä :)
VastaaPoistaNiin, huhtikuussa pilkittiin, toukokuussa ooteltiin jo kukkia nousevaksi. On se huikeaa! Kiitos!
PoistaSinulla on ollut hieno vuosi. Kauniita kuvia ja söpö pieni karvaturri.
VastaaPoistaTodella hieno ja vaihtelevain vuosi.
VastaaPoistaIhanat kollaasit.
Kiitos-
Kiitos muillekin! Touhua on riittänyt ja jos ei oo, niin oon järjestäny sitä. ;)
VastaaPoistaReissurikas vuasi :) Kivat kollaasit.
VastaaPoistaViime vuonna oli mukavasti reissua jos toistaki. Minä tykkään! Joka vuosi ei enää niin ole. Joka vuosi kesäreissu on aina tehty, sittemmin on jääny. Kiitos!
PoistaMonipuolista toimintaa on ollut ja hieno kuvapäiväkirja niistä on syntynyt.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhana kollaasi <3 Voi Pelaguu, oletpas käynyt kovin lähellä pionihullun rönsyilevää villiintymään pyrkivää puutarhaakin :) Olisin kyllä kahvit tarjonnut...Ihanaa alkanutta uutta puutarhavuotta sinulle.
VastaaPoistaAh.. Niinkö on käyny. Enpäs arvannutkaan. Ensi kerralla sitten. ;) Kiitos!
PoistaHieno yhteenveto vuodesta. Mukavasti näkyvät vuodenaikojen vaihtelutkin kuvakollaaseissa. :)
VastaaPoistaSinulla on aina niin upeita luontokuvia! Oletko seurannut Meidän maamme-sarjaa tv:stä? Niin kauniita kuvia sieltä Lapistakin. Harmillisesti kopterikamera (?) lensi liian lujaa tässä meidän kohdalla, ei kuvannut ollenkaan... ja tänään oli tietysti Etelä-Pohjanmaata kuvissa. Mutta upeita kuvia siltikin.
VastaaPoistaMukavaa tammikuun jatkoa sinulle!
Kiitos! :) Kyllä olen seurannut, tai lähinnä katsottiin nyt se jakso, jossa esitettiin Itä-Lappia ja heti kyllä närkästyimme aivan lopussa ja niin moni muukin sallalainen. Salla siinä ohitettiin sujuvasti, Kemijärvestä näyttivät kiitettävästi, mutta aivan lopussa oli Ruka ja Kuusamo, me mietimme että miten se liittyy Itä-Lappiin, nimenomaan tuohon Lappiin. Ja siitä moni muukin on närkästynyt. Hienoja maisemia näyttivät kyllä muuten. Täytyy joskus myöhemmin katsoa ne muut osat areenasta.
PoistaOulankaa näytettiin se oli ihan hyvä. Mutta mielestämme Ruka ja Kuusamo eivät kuulu siis Lappiin.
PoistaOi että olet kerennyt retkeillä paljon vuoden aikana.Ihania muistoja ja kuvia on tosi mukavaa muistella kuvien myötä Kiitos sinulle sain olla mukana monilla retkilläsi.Hyvää vuoden jatkoa.
VastaaPoistaKiitos sinulle Eräskaksikko ja sitä samaa!
Poista