pelaguu.blogspot.com

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Pyhätunturin valloitus

Juhannuspäivänä suuntasimme auton nokan kohti Pyhä-Luoston matkailukeskusta ja tuntureita, tarkoituksenamme valloittaa Pyhätunturin huippu. Muutamia päiviä aiemmin näin some-maailmassa mainoksen Pyhän maisemahissistä. Huipulle pääsee toki myöskin kävellen, mutta houkutus kokeilla vintagetuolihissiä oli suurempi, joten sillä ylös ja samaan hintaan alas. Aluksi hieman mietitytti jäänkö tuolihissin jalkoihin ja että, se kumoaisi minut kokonaan, niin ei kuitenkaan kummallakaan kertaa käynyt. Ylhäällä pääsi hyvin pois ja takaisin alhaalla myös.

Sää oli aika epävakainen ja ukkostakin se lupaili. Lähtiessämme kotoa satoi koko matkan, sormet ristissä toivottiin, että perillä Pyhällä olisi aurinkoinen sää ja niinhän tuo sitten oli. Meidän maisemahissi matkan aikana tuli juuri sopiva rako, jolloin ei ukkostanut tai satanut. Ylhäältä tulikin sitten hoppu pois, kun Kemijärven kaupungin suunnalta alkoi kuulua ukkosen jylinää, tunnetusti ukkonen voi olla äkkiäkin päällä, joten aika äkkiä tuli alas lähdön aika. Alhaalla autolla alkoikin sitten jo vähän sadella. Reissu oli kaiken kaikkiaan mukava, sopivasti jännitystä mahanpohjassa.


Pyhän maisemahissiin voi ostaa liput joko Pyhän hotellin vastaanotosta tai vintagehissin lähtöpaikasta. Me jätettiin auto Pyhän hotellin parkkiin ja käveltiin hissin lähtöpaikalle. Nämä kuvat ovat sieltä kävelymatkan varrelta, tunturin juurelta.




Keinuttaminen kielletty! :) 
Ylös on pitkä matka, matka ei kuitenkaan kestänyt kauaa.



Huipulla!





 Ylhäällä tunturin huipulla on ravintola Tsokka, joka on auki kesälläkin. 
Ravintola Tsokka kuvassa vasemmalla.



 Kuvattu Kemijärven kaupungin suuntaan,
kuvassa näkyvä tunturi voi olla Suomutunturi, varmaa tietoa minulla ei ole tästä.








Pyhäjärvi,
Luostolle päin kuvattu



Kohouma Pyhäjärven oikealla puolen on Soutaja




Kuvassa oleva vesistö voi olla Vuojärvi, oikealle jää Luosto



Tämä on kuvattu vastakkaiseen suuntaan



Todennäköisesti kuvassa ovat Kurkiaislampi, Hangaslampi ja takana Ahvenlampi




Ja matka takaisin alas voi alkaa.
Alhaalla näkyykin, vintagetuolihissin vasemmalla Pyhän
matkailukeskuksen rakennuksia ja vintagetuolihissi.





Tunturijonoja hissin oikealla puolen, jonne myös sijoittuu nuo seuraavat kuvat.




Seuraavissa kuvissa näkyvä märkä suo, on todennäköisesti Salmiaavanhete.





Kysympäs vielä lopuksi, että mitä tai minkälaisia postauksia toivoisitte minun tekevän? Kukat kukkivat pihalla sellaista vauhtia, että nähtäväksi jää ehtiikö niistä nyt juurikaan tehdä postausta, seuraavakin postaus liittyy tavalla tai toisella retkeilyyn. :) Keisarinkruunut ovat ehtineet jo kukkia, en kyllä yhtään ole huomannut missä välissä ne ovat alkaneet kukkimaan, mutta niiden kukinta meni niin äkkiä ohi, etten ehtinyt niitä kuvata. Ai niin, haluatteko kuulla mitä kuuluu kahdelle linnunmunalle, jotka olivat ilmestyneet etupihan kenkäkukkaruukkuun, joista kerroin tässä postauksessa, ne ovat siis kuorituneen aika päiviä sitten ja niillä on jo mustan kirjava höyhenpeite yllään, sen enempää en ole niitä viitsinyt katsoa, mutta kovasti keho liikkuu, kun ne hengittää. Emo on kirjavan vaalean ruskea väriltään, en ole tunnistanut vielä mikä lintu se on.

Sellaista tällä kertaa, Hyvää heinäkuun toista kokonaista viikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Olipa kiva nähdä kesäisiä maisemia Pyhältä, talviseen aikaan siellä tulee itse käytyä. Ylläs ja Norjan tunturit, siellä tulee yleensä ruskan aikaan käytä.
    Mukavia olisivat postaukset puutarhastasikin, sen verran eri leveysasteilla kuitenkin elellään.
    Matka- ja retkipostaukset ovat aina kivoja, ikäänkuin pääsee itsekin mukaan reissulle :)
    Kivaa viikkoa sinullekin, täältä lounaisrannikolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvikummun marja, siellä puutarhassa on tällä hetkellä niin vähän kukkivaa, että en tiedä missä on vika, lannan puutetta varmasti ja odotellaan vielä että lähtisivät istutustaimet kasvamaan. Tuntuu että niitä saa odottaa monta vuotta. Meillä taas ei tule täällä käytyä talvisin, joten on mukava käydä edes kesällä.

      Poista
  2. Voi maailma, miten upeita maisemia ja kauniita kuvia. Tällaiset postaukset ovat aivan ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Tykkään myös maisemista ja ne oli mukava nähdä, koskaan ei ole tullut tuolla käytyä. On ihmeellistä kun näkee kauas. Pyhäjärvi näyttää kauniilta.

      Poista
  3. Sattuipa hyvä hetki nousta tunturiin. Pilvet komistavat osaltaan maisemaa. Vintage-hissistä on kyllä hienot näkymät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista pilveä siellä taisi näkyä. Kemijärven suunnalta taitaa tulla sadepilviä. Kesäiset poutapilvet ovat kauniita. Hissistäkin oli hienot näkymät. Hissi kulkee ilta-aikaankin, ainakin silloin juhannuksena, mutta muiden kiireiden vuoksi valitsimme päivä-ajan.

      Poista
  4. Hih, olen nuorena ollut tuolla:) Ja juuri tällä viikolla mietin, että tuolla olisi kiva taas käydä. Kiva postaus!

    VastaaPoista
  5. Olipa ihanat tutut maisemat,olen myös mennyt hissillä ylös ja sade ei silloin onneksi tullut vaikka kauempana näkyikin.Tykkään Pyhätunturista.Kiitos kauniista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä! Monesti voi käydäkin niin että tunturit vaikuttaa sade ja ukkosrintamiin. Hissipojan mukaan jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ukkonen tulee päälle.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥