pelaguu.blogspot.com

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevät metsässä

Eilenhän vietettiin huhtikuun 1. päivää ja aprillipäivää. Tarkoitukseni oli laittaa tänne blogiin jokin höpöjuttu-aprillipila, mutta sen oli teknisistä syistä hieman hankalaa ja siksi epäonnistui. Olin myös hieman harmissani, kun en huomannut yhtään aprillipilaa blogeista, joita tällä hetkellä luen.. Aprillattiinko teitä mitenkään?

Täällä kevään tulo hieman lakkasi. Muutama viikko takaperin uhkasi lumet sulaa kaikki pois ja nurmikot paikoin näkyi, ei siis meillä.. Metsissä näkyi varvikot paikka paikoin melko hyvin. Nyt lunta on tullut jo useampaan otteeseen uudestaan monta kymmentä senttiä ja nämä pienet havainnot ovat vain tällä hetkellä tehtävissä. Jopa pajunkissatkin innostuivat näyttäymään, silloin kun alkoi kevään tekoon, vienosti ja pienesti. Tuntuu että sittemmin on hieman kasvu niilläkin tyssännyt, kun alkoi takatalven tekoon.

Aina kun olisi vapaa päivä ja voisin lähteä koiran kanssa aurinkoiselle aamu- ja yhdistetylle kuvauslenkille, se aurinko ei paista, kaikkina muina päivinä tähän asti on paistanut komeasti ja sulattaa kevätlumia. Nyt taas ei paista! Tosin jos viikonloppuna olisi komeat säät, aurinkopaistetta ja lämpöä, kaivasin pilkkivehkeet nahvtaliinista ja lähtisin pilikille. Nyt on pilikikelit parhaimmillaan, johan tässä kalakeittoa kaipaiskin.


Alastomat puut.




 Sieltä ne pienet pilkistää..




Eräänä viikonloppu aamuna kulkiessani metsässä kuulin ja näin melko paljon myös kevätlintuja ja niiden liverrystä, yhden niistä sain kameraankin, kovin olivat liikkuvaisia.

Talitintti puussa.



Ihanaa alkanutta huhtikuuta!


Menin karvatakki päällä metsään.  
Kun kuljin,  
mättäistä seurattiin,  
kaaduinkin,
sain monta ihailijaa varvikosta.
*

Linnut kirjoittavat muutosten kirjaa,  
jättävät kesken,
 puut jatkavat.  
Kun se on melkein valmis,  
lumi ottaa sen, alkaa alusta.

*

 Kevät,
toi oksanhankaan talven auringon,
lämpö aukaisi silmunnokan.
Ja se punarinta lauloi.

*

Liikun hiljaa runkojen lomassa,
en lakkaa ihmettelemästä
miten valtava on oravan hyppy.
Tuntuu metsän ja pihkan tuoksu:
männikön latvat tuulessa.

*
 Puut ovat täynnä
lintujen valtakuntia.
Puut ovat täynnä
metsiä joissa asutaan.


Metsän seinä
on vain vihreä ovi
josta valo
ohjaa ystäväänsä 


*

 Ps. Onko teillä ongelmia lukijaksi liittymisessä? Onkohan siinä jokin rajoitus, kun yritän liittyä uudeksi lukijaksi blogeihin, tulee vain kenttä, että kirjaudu aiemmin luoduilla tunnuksilla ja kun painan sitä tulee vain virheilmoitus, että yritä hetken päästä uudestaan. Tämän pitäisi tulla mielestäni silloin kun on jo blogissa lukijana ja en kyllä ole vielä niissä blogeissa lukijana joihin yritän.. Pari päivää olen odottanut ja nyt kokeilin uudestaan, ei onnistunut. Apuja!?!

9 kommenttia:

  1. Minulla oli juuri samanlainen ongelma pari päivää sitten, kun yritin liittyä sinun lukijaksesi! Omalta kohdaltani ongelma poistui juuri äsken ainakin toistaiseksi, kun onnistuin liittymään sinun blogiisi jäseneksi, kai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, mukavaa Paula, että pääsit kuitenkin liittymään, täytyy minunkin yrittää ahkeraan. Tervetuloa, toivottavasti viihdyt! Täytyy piipahtaa myös luonasi.

      Poista
  2. Minullakin on ollut ongelmia liittyä blogiin lukijaksi tietokoneen kautta. Puhelimella olen onnistunut kerran.
    Voi mahoton, miten paljon teillä on vielä lunta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on! Riittämiin!! Pihahommista on turha haaveilla, siksi olen aina vähän jälkijunassa, teihin muihin verrattuna. ;)

      Poista
  3. Olen joskus törmännyt samaan ongelmaan, mutta onneksi se on jonkin ajan kuluttua poistunut. Näköjään välillä pitää olla sinnikäs näiden systeemien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin häätyy. Tympäsee vain kun kokoajan kaikki uudistuu eikä mikään oikein koskaan toimi kunnolla..

      Poista
  4. Mukavia metsäkuvia, harmillista kun ei nykyisin tunnu ehtivän ollenkaan metsäkeikoille.
    Mulla ihan sama ongelma lukijaksi liittymisessä, aina vaan pahoitellaan ettei onnistu...yritä uudestaan, joku häikkä varmaan bloggerissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla sinnikkäs!! :) Kiitti anski, metsässä voi hiljentyä, kuule ajatukset ja rauha laskeutuu sieluun, edes hetkeksi.

      Poista
  5. Jee nyt taisin onnistua! Onnistui liittyä ainakin Paulan blogiin tuon kirjaudu aiemmin luomallasi tilillä -palkin systeemin kautta, tai vaikka se siis tuli.. :) Ainakin yhteen blogiin..

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥