pelaguu.blogspot.com

torstai 27. maaliskuuta 2014

Kylvöpuuhia

Vihdoinkin sain minäkin kylvettyä ne kesäkukkien siemenet, muuta en nyt tänäkään vuonna laita. Hmm, saisinpa ne kasvatusalustat, sitten voisin laittaa joitain vihanneksiakin ym. ym... Vasaraa kauniiseen käteen jne..

No mutta, kesäkukkien siemenet pääsivät uusiin multiin viime viikonloppuna. Kesämalvikki niistä jo itikin. Ne itivät muutamassa hassussa yössä. Näyttää, että pionitkin alkaa pikkuhiljaa itää.


Kasvamaan laitoin siis;

* Aitoelämänlanka - Kiss Me Quick
 
* Kesämalvikki - Lavatera trimestris 

* Punapäivänkakkara - Tancetum coccineum

* Pionisekoitus (sama kuin arvonnassa) - Papaver somniferum

Blogiarvonnasta voittamani punapäivänkakkarat kylvin ruukkuihin, ja myöhemmin kesällä siirrän ne sitten omaan penkkiinsä ulos. Jonkin verran pussiin jäi siemeniä, joten kokeilen mahdollisesti myös kylvämistä suoraan avomaalle.

Aitoelämänlanka ja kesämalvikki ovat pitkässä valkoisessa parvekelaatikossa. Kokeeksi ostin myös pionin siemeniä, ne kylvin pajuruukkuun. Niiden kasvatuksesta oli vaikea löytää tietoa. Blogivoitto kellohunajankukan siemenet jätin vielä kylvämättä, kylvän sen todennäköisesti suoraan penkiin kunhan kesä koittaa. Penkiksi ainakin tällä hetkellä valikoitui se uusi nurkkapenkki.

Aika summan mutikassa kylveskelin niitä pitkin multia. Pieni vatsapöpö kai täällä vaivaa ja jotenkin en nyt sen isommin jaksanut näitten sijoituspaikkoja miettiä. Mm. tuon malvikin ja elämänlankan kanssa tuli pienoinen ongelma, kun pussin mukaan malvikkikin siis kasvaa n.60cm pitkäksi, eikä oikein vältämättä sovellu tälläiseen ruukkuun etukasviksi. No nämä nyt sitten kasvavat toistensa lomitse, katsotaan nyt mitä niistä tällä kertaa tulee. Toinen toisessa laidassa, toinen toisessa. Siemenet eivät siis kuitenkaan ole ruukussa sikin sokin, ehkä olisi voinut kokeilla sitäkin. Mutta näin tälläkertaa. Katsotaan mitä niistä nyt sitten tulee. Tälläisessä pikkupihassa pidän erityisesti juurikin kesäkukista ja niillä somistamisesta, ne ovat hyvin tärkeä osa puutarhaani. Kesää odotellessa!


Kurkotellen kohti aurinkoa..




Yksi on eksynyt raiteiltaan..



Sain siihenkin vastauksen Strömsöö -ohjelmasta, että miksi taimista tulee niin pitkiä ja honteloita.. Taimet saavat liian vähän valoa ja liikaa lämpöä. Toivotaan, että näistä tulee ihan kohtuu kuntoisia, ilman lisä valoa sun muuta. Valoa heille ei ollut nyt laittaa, muuta kuin aukasta ikkunaverhoa ja kastelun toteutan Blumat -kastelujärjestelmällä. Tämä on aika kätevä tälläiselle laiskalle kastelijalle tai lomakastelijalle.


..ja vähän toiseenkin suuntaan!


Lopuksi mainittakoon meijän kamarin rempasta, sitä ei nyt sitten tullutkaan, kaappeja ei siirretty. Koska siellä nyt ei sitten olekaan mitään sen kummempaa, kaikki on siis ok!

10 kommenttia:

  1. Ihanat kurotukset aurinkoon :). Hyvä idea tuo kastelujärjestelmä, kohta aurinko paistaa niin kovasti että pitää kastella taimet melkein kaksi kertaa päivässä. Pitäisköhän minunkin kokeilla tuota pionin istutusta jos sinulla niiden siemenet kasvoi suht. nopeasti. Itselläni kasvaa jo rotevia ruusumalvoja, alppipiikkiputkista vain yksi hoikka on noussut mullista. Kissatuholainen kaatoi muutamat ruukut mutta onneksi kaksi tammihortensian taimea säästyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Elmeri. Kyllä täytyy nyt munkin käydä sun blogissa piipahtamassa. Se on hyvä toi Blumat. Kodin terrasta kävin toisen järjestelmän ostamassa ja nyt niitä on kaksi. Pakkauksessa on aina 3 "tipparia" ja nyt niitä on kuusi, jokaiselle ruukulle oma. Tosin isompiin saisi olla kaksi.

      Poista
  2. Mukavan näköiset taimet. Valoa kohden matka käy:)
    Hyvähän tuo oli kun selvis makkari ilman remonttia.

    VastaaPoista
  3. Kylvin jo kuun alussa, mutta saan kylvää anankirsikan uudestaan, kun se ei noussut. En huomannut, että se pitäisi idättää valossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että oon ehkä osassa myöhässä, mutta laiskottanu on.. Kiitti kommentista!

      Poista
  4. Piipahdin blogissasi ja täten jätän puumerkin vierailustani kommentin muodossa :)
    Hienoja nuo lähikuvat taimistasi! Jokin niissä viehättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Paula, kurkkaanpa myös sun blogiin! Vihreys, se vihreys pitkän talven jälkeen ja mullan tuoksu on ainakin yksi asia mikä viehättää.

      Poista
  5. On niin palkitsevaa ja ihanaa seurata kasvun ihmettä. Tuo punapäivänkakkara on aika kivaa, mutta vaatii jonkinlaista tukea penkissä, muuten repsottaa vähän joka suuntaan. Tuosta malvikista mietin, tuleeko liian aikaisin kesää ajatellen? Olen kylvänyt malvikit muistaakseni vasta toukokuussa, kun kasvavat niin nopeaa. Mutta toivotaan että onnistuu. Jäikö siemeniä, niitä voisi laittaa uusintakierroksen myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jäänyt!! :( Oppia ikä kaikki, kaupasta saan lisää.. Huomaan kyllä, että pikkasen kasvavat turhan nopeeta ja venyvät vain. Eikä haittaa vaikka joudun tukemaan, tai nyt sanon niin, katotaanpa sitten jos lähtevät kasvuunkaan.. Kiitti vinkistä!

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥