Aloitan vuoteni herkuttelemalla. Kävimme eilen illalla katsomassa tunturissa (kuten meillä on tapana sanoa) ilotulituksia, kahteen otteeseen. Alkuillasta oli lapsille tarkoitettua ohjelmaa, pienen ilotulituksen ja soihtulaskun muodossa. Koska tuo alkuillan tulitus oli niin vaatimaton, valvoimme puoleen yöhön ja kävimme katsomassa "aikuisten" ilotulitusta, joka oli hieman massiivisempi, mutta aika lyhykäinen sekin. Joitain kuvia yritin ottaa, mutta en ole löytänyt vieläkään namiskaa, josta saan muutettua kuvien automaattimuokkausta, joten kuvat ovat sumeita ja muuttaa tummat kuvat huonoiksi. Toivotaan, että ne näkyy nyt kuitenkin jollain tapaa. Sekin luo, vapaalla kädellä, lisähaastetta kuvata hyvin nopeasti haihtuvia raketteja, siihen nähen aika hyvin.
Tässä teille myös uudenvuoden suklaakakunohje herkkusuille kuvien kera. Ohje on otettu hieman muunneltuna Kotiliesi -lehdestä. Luulen, ellen ole aivan väärässä, voi suklaaksi käyttää joululta ylijääneitä, jos sellaisia on, konvehteja. Ja lisäillä erilaisia täytteitä, kuten minä tein. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole minkäänlaista täytettä. Laitoin kuitenkin ennakkoon jo ostamani tiramisumakurahkan täytteeksi kakkuun, tuomaan mehevyyttä sekä piparkakkuja, nekin lienee joulun ylijäämiä. Halutessasi voit käyttää taikinaan myös unikonsiemeniä, alkuperäisen ohjeen mukaan.
Suklaakakku
Taikina
150g voita
150g tummaa suklaata
1tl leivinjauhetta
2dl vehnäjauhoja
5 kananmunaa
2dl sokeria
Kuorrutus
200g tummaa suklaata
50g voita
Täyte (ei pakollinen)
1prk tiramisumakurahka
2dl kuohukermaa
Koristele haluammallasi tavalla. Voit halutessasi kostuttaa kakun ennen kuorruttamista sokeri-vesiseoksella, johon voit lorauttaa mausteeksi konjakkia, brandya tai likööriä.
1. Voitele ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka. Kuumenna uuni 150 asteeseen.
2. Sulata suklaa ja voi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää munavaahtoon jähtynyt suklaa ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi.
5. Kypsennä 150 asteessa noin tunti.
6. Vatkaa täytteen aineet ja täytä välit halutessasi.
7. Sulata kuorrutuksen suklaa ja voi ja kaada seos jähtyneelle kakulle.
Hyvää alkanutta vuotta 2014 kaikille!
Räiskyväthän nuo ilotulitusotoksesi. Minulla meni rakettikuvat ihan syteen, kun satoi lunta niin reippaasti ja pilvisyys sateineen esti näkyvyyden, kun en ihan ilotulituspaikalle viitsynyt yöllä lähteä.
VastaaPoistaKakku on kyllä tosi herkun näköinen.
Onneksi ne sitä tekevät! Satoi täälläkin silloin alkuillasta ja vähän väliä, mutta silti onnistuin pokkarini kanssa.
PoistaHyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle Heidi-maaria.
PoistaHyvää vuotta 2014 sinulle!
VastaaPoistaHyviähän nuo tulituskuvat ovat. Ja niin on herkullisen näköinen kakku että. Olen varsin perso suklaalle ja tulipa sitä jouluna syötyäkin. Nyt siis saa kakut olla vähäksi aikaa kirjojen sivuilla.
Suklaaöverit ovat olleet joulun ja vuodenvaihteen aikana kyllä ajankohtaisia. Vieläkin on jäljellä. Mutta sitähän se on tämä joulun aika..
PoistaMinä jo ajattelinkin, että onko teillä noin ihanat lumimaisemat!
VastaaPoistaVettä ja räntää on täälläkin satanut vuorotellen koko jlulun ajan. Nyt sataa lunta sakeanaan, saas nähdä kauanko pysyy.
Oikein ihanaa tätä vuotta!
Ehei, ei enää!! Ne oli ja meni, johan siinä kummasteltiin että vielä se jatkuuki semmosenaan, mutta onneksi ei. On tullut jo lisää lunta. Kiitos samoin!
PoistaHyvin nuo raketin tulitukset näkyvät kuvissasi :). Herkullinen kakku, kiitos ohjeesta. Taidan jäädä tänne muutakin lueskelemaan... Antoisaa uutta vuotta!
VastaaPoistaMukavaa tarja! Tervetuloa lueskelemaan, toivottavasti viihdyt. Hyvää uutta vuotta!
Poista