pelaguu.blogspot.com

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Syksyn vaihtuessa joulun odotukseen..

Hei vaan, mitä teille kaikille kuuluu? Minun kuulumisista sen verran halusin tulla kertomaan, että on yksi toinenkin syy kuin kiireet siihen, etten ole bloggaillut, minulla on terveyden kanssa hieman ongelmia ja olen päivisin väsynyt, niin en jaksa kauaa istua koneella, niin sen vuoksi olen ollut poissa blogimaailmasta. Olen väsynyt juoksemaan lääkärissä, sitä kun on nyt tapahtunut sen seittemän kertaa melekein ja apua ei saa mistään, no uusi lääkärinaika on taas tulossa, katsotaan mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Olen kuitenkin jonkin verran saanut laitettua ulos ja sisällekin jo kausivaloja, niistä halusin jakaa kuvat teille nyt kuitenkin. Joko sinä olet laittanut joulua? Odottelen vielä uusia jouluverhoja saapuvaksi, niin se ois varmaan sitten siinä. Pikku hiljaa joulu rakentuu meille. Joko saa toivottaa hyvää joulunodotuksen aikaa? Lunta meillä ei tosiaan ole yhtään, lämmin ja erikoinen syksy ollut. Vielä marraskuussakin aika lämmintä. On vaikea valita bannerikuvaa, kun lunta ei ole ja ei oikein ole ruskakaan, eikä jaksa nyt tehdä uutta bannerikuvaa, mutta mennään tällä talvisella bannerilla.

Olen myös pohtinut bloggaamisen syvintä olemusta. Olen ehkä havainnoinut, että sitä jää tavallaan kokonaan blogimaailman ulkopuolelle, kun bloggaa vähän/harvoin ja kun ei lue aktiivisesti muiden juttuja. Kommentteja tulee vähän, haasteita ei tule, jää vähitellen unholaan. Myös silloin jos ei ole mitään suosittua, upeaa, erikoista blogiaihetta, kuten esimerkiksi upeat, hengeä salpaavat, erikoisemmat luontokuvat tai puutarha-aiheet. Niitä minulta ei tule. Valitettavasti. Täytyy korjata, kuvia tulee, jos jotain upeaa sattuu kohdalle. Olikohan tämä sitten tässä? Tuo kuulostaa omaan korvaan niin ikävältä, että jatkan jaksamiseni mukaan jotakin jatkossakin. 

Takapihan terassi on saanut kausivalonsa. Palloissa, jotka ovat tikkaissa, on ajastin ja ne syttyvät illan hämärtyessä. Lunta ei ole meilläkään vielä yhtään. Tuleekohan valkoinen vai musta joulu?




Tältä se näyttää kutakuinkin pimeässä.



 Tontut ovat löytäneet sisällä paikalleen, ehkä ne vielä siinä liikuskentelee joulutohinassa..


Mukavaa joulunodotuksen aikaa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Olihan minullakin pitkä tauko bloggaamisessa, en ehtinyt enkä jaksanut... Teet juttuja silloin kun ehdit ja jaksat. Kyllä me kurkitaan sinun kuulumisia, vaikka postailisit harvemminkin...
    Luulisi että teidän leveysasteille ainakin tulee jouluksi lunta, täällä rannikolla se usein jännittää että onko jouluna lunta vai ei.
    Ihanaa kun saa laittaa valoja sisälle ja ulos ja kohta alkaa joulumarkkinat ja -konsertit, kaikenlainen joulun tunnelmointi. Hyvää marraskuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eeviregina! Mulla on ollut kauhea hinku laittaa jo joulua, pikkuhiljaa. Olen odottanut että joko saa laittaa. Ja nyt ehkä pikkuhiljaa jo voi, ehkä.

      Poista
  2. Toivottavasti syy väsymyksehen löytyy ja saarahan hoiretuksi pois päiväjäriestyksestä. Erilaaset valosarijat piristäävät kummasti pimeyren keskellä. Toivottavasti tuloo lunta, ettei maa jääry Kiinahan asti. Mukavaa joulunorotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on, toivotaan lunta ja terveyttä! Kiitos!

      Poista
  3. Ikäävä, että sairstelet. Toivon mukaan syy selviää ja hoituu vaiva pois. Selväähän se, ettei puolikuntoisena jaksa innostua juurikaan harrastamisesta.
    Minä olen harventanut myös bloggailua juurikin noista sysitä, mitä mainitsit. En kuitenkaan oikeasti halua lopettaa blogiani.Jokin siinä viehättää.
    Joulua en ole vielä ajatellut lainkaan, ei edes ulkokuusessa kynttilöitä. Jouluasioissa olen mattimyöhäinen, mutta aina olen ehtinyt.
    Nyt oottelen talvea ja lunta. Minä veikkaan, valkea joulu tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juurikin noin ajattelen minäkin. Toivotaan valkeaa joulua.

      Poista
  4. Mullakin on ollut nyt bloggaamisesta pitkä tauko, mut onneksi blogin pariin voi palata juuri silloin kun itsestä hyvältä tuntuu. Toisten bloggaajien kuulumisia on kiva lukea, vaikkei heillä olisikaan mitään sen erityisempää ja upeampaa postausaihetta. Kirjoittele siis ihmeessä arkisemmistakin asioista, jos jaksat ja haluat. Toivottavasti väsymykseesi löytyy syy ja apua. Onhan sinulta otettu laajat verikokeet? Ihania valoja olet laitellut, ja suloiset tontut myöskin. Minä en ole vielä saanut oikein mitään jouluista aikaan, mut ensi viikolla yritän viritellä joulun tunnelmaa kotiin. Kyllä nyt saa minusta jo huoleti toivotella hyvää joulunodotusta. Siispä oikein ihanaa joulunodotusaikaa sinulle! <3

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti väsymyksesi syy löytyy ja myös parannus siihen. Jatkuva lääkärissä ja tutkimuksissa ravaaminen on väsyttävää sekin.

    Älä sure, nyt on monessa muussakin blogissa hiljaiseloa. Itselläkin aiheet vähän kadoksissa. Se on ihan normaalia. Eikä se tarkoita, että blogi unohduisi. Kun postauksia taas tulee, kyllä vähintäänkin vakiolukijat ne löytävät. Vaikka pääasiassa olen puutarhabloggari, olen laajasti kiinnostunut muistakin aiheista. Niin myös moni muu. Tärkeintä lienee, että kirjoittaa juuri siitä, mikä itseä kiinnostaa ja itselle on tärkeää, eikä siitä, mitä kuvittelee muiden haluavan. Muuten blogista menee sielu.

    VastaaPoista
  6. Tekstisi oli monelta osin kuin omalta näppäimistöltäni. Väsymys ja lääkärissä juokseminen ovat tällä hetkellä minunkin arkipäivääni, ja on tosiaan ollut muitakin asioita mielessä kuin blogin kirjoittaminen. Mutta blogihan on myös päiväkirja itselle, joten vaikka taukoja tuleekin niin ei sitä kannata kokonaan lopettaa. 🙂

    Joulua olen vähän laitellut minäkin, jotain mieltä virkistävää noissa pienissä valoissa on tämän synkkyyden keskellä.

    Tsemppiä sinulle ja kaikesta huolimatta mukavaa joulun odotusta. ❤️

    VastaaPoista
  7. Kyllä se tämä pimeä marraskuu verottaa voimia joka puolella. Toivottavasti väsymyksesi syy selviää, minä tarjoilen aina kilpirauhassairautta ja raudanpuutetta väsymyksen syyksi. Kannattaa ainakin kysellä onko näitä tutkittu. Tuntuu ettei lääkärit ihan parilla käynnillä ota tosissaan, vaan pitää siellä juosta monta kertaa.
    Kyllä lueskellaan, vaikka harvemin tulisikin juttua, eipä itelläkään ihmeempiä blogi-juttuja tule.
    Tottakai joulua voi laittaa piristykseksi ja nuo valot ovatkin hienoja. Niitä olen minäkin viritellyt parvekkeelle. Koristelut on vähempänä, kun hävitin paljon joulukoristeita muuton takia.
    Kyllä sitä lunta vielä tulee, niin uskon. Hyvää marraskuun loppua ja joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emilie. Sen verran voin kertoa että ei ole kilpirauhasjuttu. Itselläni on hajua asiasta tai arvelua. Verikokeita on otettu paljon, kaikki ok.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥