pelaguu.blogspot.com

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Käylänkosket, Kitkajoki

Viime viikonloppuna yövyimme Kitkajoen lomatuvilla, Käylässä (n.puolen tunnin matkan päässä Kuusamosta pohjoiseen) kauniin Kitkajoen rannassa. Hinta-laatusuhde mökeissä oli kohdallaan, 50e yö. Mökki oli kuitenkin iso kokoinen ja ne olivat paritaloja. Samalla reissulla poikkesimme katsomassa Käylänkoskia Kitkajoella. Tässä kuva-antia sieltä. Osa kuvista on otettu kameran pop-art asetuksella. Kevät on edennyt meillä aimo harpauksin. Lehti on jo melko iso, ei kuitenkaan aivan vielä täysi kokoinen.












Rentukkakin kukki jo.



Valitettavaa oli nähdä että, laavun läheisyydestä oli reivitty tuohta sytykkeeksi terveistä koivuista.
Nyt näytti, että koivut olivat alkaneet kuolemaan pystyyn.













Käylänkosket sijaitsee aivan valtatien varressa ja sinne on helppo tulla vaikka kalastamaan.
Täältä on löytynyt myös raakkuja. Kuvan punaisessa, puiden oksien läpi pilkottavassa, rakennuksessa toimii Leenan koskitupa kahvila.










Hyvää loppuviikkoa kaikille! Ihania kesäilmoja! Minä vielä odottelen että kukat nousisivat kunnolla, maaperässä ilmeisesti vikaa kun vasta yksi narsissi kukkii. Säät ovat kyllä olleet meidän puolella, toki saisi sataa jo vähän, lämmintä ja viileää on pidellyt. Minkälaista sisältöä muuten toivoisit minun kertoilevan täällä jatkossa? Ois mukava kuulla. Kyllästyttääkö nämä paikka esittelyt, puhuisinko sen sijaan vaikka säästä? ;) :D Kun mietin että vieläköhän mulla on täällä lukijoita? Olisi mukava, jos jättäisit puumerkin kommentteihin. :) Hmm, mennyt talvi oli semmosta matalalentoa, mitään ei kerenny tehä tai ainakaan blogata, mutta mää olenkin hidas bloggaaja.. muistatteko sen postauksen? ;) Toistan itseäni talvi oli ja meni, enkä kerenny blogata saatika retkeillä.

No joo, toivotaan että lukijat pysyvät, mitään en lupaa varmaksi, mutta jospa tämä tästä taas piristyisi tämä kirjoittelu.. Kuullaan taas.

8 kommenttia:

  1. Täällä ollaan ja mukavaa, kun olet taas 'langoilla'. Onpa mielenkiintoisen näköinen paikka ja pohjoisen loma/hautojenhoitoreittimme varrella, kiitos yöpaikkavinkistä! Hieno on koskikin, tykkään koskista ihan mahdottoman paljon!

    Monella ihmisellä ei ole oikein käsitystä siitä, mitä jokamiehenoikeus tarkoittaa. Tosi ikävää, kun tuohet on revitty elävistä puista!! Törmään aika usein omillakin mailla tähän jokamiehenoikeuteen, harmillisinta on kun naapurusto uskoo, että maillamme voi koiria ulkoiluttaa vapaana. Tästä olemme käyneet muutaman sähäkän keskustelun muutaman naapurin kanssa, toisen koira on käynyt kummankin meidän päälle useamman kerran, onneksi ei purrut kuitenkaan.

    Aurinkoista toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että. Kiitos, mukava juttu. Käylä on oikein sievä pieni kylä js tosiaan ne mökit oli kyllä hyvätmm.:)

      Poista
  2. Herkullisia maisemia!
    Ja ihmeellisen edullisia mökkejä...

    Noita koivujen repimisiä en ymmärrä kyllä yhtään :-(

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia. Varmasti vierailun arvoinen paikka. :) Minä tykkään eniten lukea, yllätys yllätys, puutarha-aiheisia kirjoituksia, mutta kyllä näitä paikkaesittelyjäkin lukee välillä ihan miellään. :) Olenpa tainnut joskus ennenkin sanoa tätä samaa, mutta itsekin bloggaan aika harvakseltaan. Vaan ei tämä niin vakavaa kai ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuntuu vain että kun on vähän aikaa kirjottamatta lukijat katoaa. Kommentteja ei tule paljoa, kommentit ovat bloggaamisen suola ja niitä on kiva lukea, ehkäpä erheellisesti pidän sitä eräänlaisena mittarina. :/ Ehkäpä se tästä. Kiitos!

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥