Mennään sitten joelle. Pakkaset ovat helittäneet, pakkasta on kutakuinkin alle - 10 asteen. Ilma on harmaan utuinen, lauha, aurinko ei pääse näyttäytymään tänään. Arvelemme, että Oulangan kansallispuiston Kiutakönkään kovien pakkasten aiheuttaman jäätymisuutisen jälkeen tämäkin joki voi olla jäässä, vaan sulana on pysynyt ja joka vuosi lumi ja jää joella on erinäköistä. Muistelen, että maantiesillalta ei kovin selvään näkynyt tuolloin 2014 joenpohjassa olevia kiviä, nyt ne näkyi, voinpa muistaa väärinkin, kiinnitin vain eri kohtaan huomioni. Koskikaroja emme tällä kertaa siellä nähneet. Sen sijaan näimme uudella, puhtaan valkoisella, koskemattomalla lumella toiset jäljet, joen yläjuoksulla, arvelimme sen olevan saukko, emme nähneet itse jäljen jättäjää.
Maantiesillalta kuvattu alavirtaan
Kurkistuksia sillankaiteiden välistä
Joen pohja näkyy
Samaiselta maantiesillalta ylävirtaan
Ajelemme maantiesillalta pari sataa metriä yläjuoksulle päin,
jossa näimme Saukon jäljen
Ylävirralla, hyviä ahvenpaikkoja kesällä,
täällä on lumpeenlehtiä..
Koskahan tänne sattuis kun lumpeet kukkii...
Koskahan tänne sattuis kun lumpeet kukkii...
tosin koskaan en ole saanut onkeen ahventa tai muutakaan kalaa vielä täältä tarttumaan
Joki virtaa tässä alaspäin kohti maantiesilta, mistä oli nuo ylimmät kuvat
Jääkiulukoita
Tännekin oli tullut pitkiä huurreoksia.
Tältä sillalta kuvailin nyt viimeksi, tämä ei ole auki talvella
ja hyvin vähän taitaa olla enää kesäkäytössäkään
Ja lopuksi pitää jorista vielä tämän alkaneen ystäväviikon säästä. Meillä sataa nyt vettä, on plussa kelit, +2, pian on liukasta. Tammikuun pakkaset ovat enää muisto. Kauniit, mutta puille jo raskaiksi käyneet tykkylumet saivat nyt kans kyytiä. Ensimmäisiä Tapion kylvojä näytti nyt olevan tuuli tehny kans. Heittääpähän tykkylumiset oksat painamasta sähkölinjoja, kerran jo katko sähköjä tässä meillä kirkolla, kun tykkylumen painama puu oli kaatunut sähkölinjan päälle, oli kuulemma meille asti näkynyt taivaalla välähtelyjä, itse olin silloin reissussa. Parvi talitinttejä näkyy tulleen ilmojen lauhduttua ruokintapaikalle. Tämän hetkinen sää on kuin toisinto joulukuun säistä.
Nyt toivottelen kaikille Hyvää alkanutta ystäväviikkoa!
Jokikuvat ja huurreoksat ovat aina kauniita!
VastaaPoistaMeilläkin satoieilen vettä ja räntää, lumet saavat kyytiä. Piha ja tiet ovat liukkaita ja joella alkaa vesi nousta jään päälle. Kissojen talvitie naapuriin katoaa kohta. Mukavaa viikkoa sinullekin!
Meillä ei ihan vesi taida nousta jään päälle. Tai en ainakaan pääse päivittäin seuraamaan kun ei asu joen lähellä. Mutta tämän hetkinen sää jonkin verran kummastuttaa, en tiedä kuuluuko ihan vesisade tähän vuodenaikaan.. Kiitos!
PoistaHyytävän kauniit kuvat.
VastaaPoistaKiitos! Itsekin ajattelin että vesi on varmasti kylmä. :)
PoistaIhania kuvia. Ihana pysähtyä hetkeksi ihastelemaan näin aamukupposen kanssa. Nämä maisemat jäävät kyllä nyt haaveeksi. On vain mustaa, mustaa ja mustaa... Liukkailla kaduilla lisättynä.
VastaaPoistaKiitos! Meillä onneksi lunta on vielä niin paljon, että ihan vielä ei ole talven lumet muisto vain, vaan ne valostuttaa vielä pitkään vaikka ne nyt lauhalla vähän tipahtaaki.
PoistaLumikuvat on ihanat mustavalkoisina(kin) - eihän maisemassa muita väriä oikeesti melkein olekaan, hih. Tosi kauniit kuvat
VastaaPoistaMuistoina tästä talvesta, paitsi ei meillä ollut ollenkaan tuollaista, ja nyt ei ole lunta kuin kasoissa, ja mustaa ja märkää ja liukasta.
Mitäpä sitä muuta tähän aikaan vuodesta kuin musta-valkoista, onneksi ei pelkkää mustaa! ;) Kiitos!
PoistaKomea kuvasarja!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHienoja kuvia, mutta vesi oli todella synkänväristä!!
VastaaPoistaKiitos! Joki on kyllä kirkasvetinen ja puhdas, mutta osassa kuvia jouduin muokkamaan kuviin lisää kirkautta, olivat niin harmaita, siinä sitten vesikin hieman tummeni..
PoistaKauniita kuvia ja maisemia. Meillä on ollut tammikuun lopusta asti enemmän tai vähemmän liukasta. Ihan pikkaisen kyllästyttää nämä pääkallokelit.
VastaaPoistaTäällä tuli nyt liukkaat kelit, mutta onneksi ei ole pahasti kun uutta lunta satelee joka päivä. Liukkaat on inhottavia! Kiitos!
PoistaIhanat kuvat! Raskas on ollut lumitaakka koivuille ja syreeneille sekä monille pensaille tänä talvena. Marraskuunlopun lumikuorma aiheutti meille ennätyksellisen sähkökatkon, 78tuntia. Onneksi siitäkin selvittiin ja nyt taas sataa vettä:)
VastaaPoistaOnneksi selvisitte, täälläkin sataa vettä ei tunnu että kuuluisi täällä tähän vuodenaikaan.
PoistaTosi upean näköisiä talvikuvia :) mukavaa loppuviikkoa sinulle ja tässä samalla myös hyvää ystävänpäivää :)
VastaaPoistaKiitos samoin.
PoistaVoi että on kauniita jokikuvia. Kiitos ja mukavaa loppuviikkoa sinulle.
VastaaPoistaKiitos, samoin!
PoistaKaunista on Koillismaan lumiset jokimaisemat. Upeita kuvia!
VastaaPoistaLuonnon hiljaisuus ja joen solina, mikä sen rentouttavampaa.
Hyvää viikonloppua!
Kiitos, samoin.
PoistaOli tosi kauniita joki kuvia ,ei ihme että olet siihen ihastunut.Niin olisin minäkin.Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle.
VastaaPoistaKiitos, samoin. Elämää joella on mukavaa seurata ja kun se pysyy näin sulana on se mielenkiintoisempaakin.
Poista