Tapion kylvöjen roskitukset alkavat paljastua pikku hiljaa sulavan lumen alta. Aamulenkillä koiran kanssa huomattiin kuinka metsästä oli lähtenyt lumet sulamaan ja ihan parissa hassussa päivässä ne olivat haihtuneet lähes olemattomiin. Purot solisivat, linnut lauloivat keväisesti. Muurahaiset kuhisivat pesässään. Muuttolintujen eri lajien joukkoja palailee hiljokseen. Räkättirastaat jo räkättää. Ja pikkulinnut katselevat jo kummissaan sopivaa pesäkoloa pesimisille, vielä ei ole löytynyt sitä oikeaa kotikoloa, linnunpönttöä, johon pääsee suojaan sateelta, maailman myrsykyiltä. Kevät tekee tuloaan! Luontokin on jo heräämässä kevääseen ja kesään. Ihanaa!
Luonto avautuu kevääseen.. Antaa raikkaan tuulahduksen käydä varpailla.
Antaa luonnon hengittää, vapauttaa kaikki maan kasvit kahleistaa.
Se nauraa, luonto nauttii heräämisestään pitkän talven jälkeen.
On kevät, on vihdoin kevät!
Tulvavesien aikaa...
Aamun ja yön aikana sataneet pisarat jäävät keikkumaan pajunkissoille..
Tuuli kuivattaa ja huuhtoo ilon kyyneleet pois kissojen silmistä..
Hiljalleen se sulattaa viimeisetkin lumen rippeet..
Polku ja pieni silta, jonka yleensä ylitämme monta kertaa kesän aikana,
olipa se sitten aamu- tai iltalenkki. Nyt ei vielä menty, koirakin oli sitä mieltä,
että tästä ei taida vielä päästä ja palasi takaisin..
Pienetkin purot avautuvat, lumien sulatessa, kuuluu rauhoittava veden lorina..
Tähän kohtaan olisi ollut videokin, mutta ajattelin, että se täyttäisi koko blogin kuvatilani, joten ajattelin, tunne ja kuule.. aisti, kuinka vesi lirisee, se oikein porisi,
laskiessaan pitkin metsäpuroa ojaan saakka..
Vaikka aina tuntuu, että joudumme niin odottelemaan lumien lähtöä ja että, nyt menis pidempään ku viime vuonna jne. niin näyttää silti siltä, että ihan samaan tahtiin ollaan menossa kuin muinakin vuosina. Ja aina kun puhutaan siitä, että kun kevät tulee, se tulee rytinällä.. niin nyt sitä mennään, lumet sulaa silmissä. Ihmeellistä!
Vaikkakin ollaan hieman jälessä etelään verrattuna, meillä on vielä kaikki ihanuus edessä ja saavutamme taas sitten syksyn korvalla kaikki muutkin. Kevät - ja kesäkin on siis tulossa vihdoin meillekin! :)
Puut liikkuvat
keväisessä metsässä,
kypsyttävät vihreänsä yhtäkkiä
kuin takeiksi harteilleen.
*
Auringon valo on nyt keltaista,
se saa vastarannan
männynrungot
hohtamaan kirkkaasti.
Ja metsä on kuin tuoksuja
keitettäisiin
*
Liikun hiljaa runkojen lomassa,
en lakkaa ihmettelemästä
miten valtava on oravan hyppy.
Tuntuu meren ja pihkan tuoksu:
männikön latvat tuulessa.
- Risto Rasa
kosuvi.wikispace.com
Tänään onkin sateinen ja touhun täyteinenkin päivä.
Myös Tornien taisto -mittelö on tänään, kuinka moni osallistuu?
Oli tarkoitus lähteä lintutornille itselläkin tähyilemään, mutta vielä en ennättänyt..
Ehkä minä vielä tälle keväälle ehdin, toivon ainakin kovasti.
: )
Keväistä viikonloppua kaikille!
No niin, nyt ne lumet lähtee :) Ihanaa keväistä viikonloppua sinnekin!
VastaaPoistaKiitti ja aika aikataulussakin ollaan muihinki vuosiin verrattuna.
PoistaAina sama juttu. Sitten kun alkaa tapahtua, niin tapahtuu vauhdilla. Risto Rasa on kevään riemun kiteyttänyt hienosti.
VastaaPoistaNiin ihmeellistä. Yöpakkaset kun löysäs alkoi ns. tapahtua.
PoistaOi, vieläkö näkyy lunta! Äkkiä ne sitten sulaa, kun lämpenee. Meillä on sataa tihuutellut eilisestä lähtien ja luonto on jo ihanan vihertävää. Ekat kesäkukat hain tänään ja kukkasia myös äidin haudalle. Ihanaa toukokuun jatkoa sinullekin!
VastaaPoistaKyllä, vielä on lunta! Ei ne nyt niin äkkiä sula. Mutta eipä ne turhia hätäile, eikä toisaalta tarttekaan.. Tai no miellänihän minä tuosta eroon haluan. Vihertää jo täälläkin paikoin. Etelänpuoli sulempi. Pohjoisen puolella enempi lunta. Kiitti samoin!
PoistaOnpa mukava, kun siellä vihdoin lumet sulaa. Nyt sitten tulee kevät äkkiä, kun siellä on koko ajan valoisaa. Minäkin luin nuorena Risto Rasan runoja.
VastaaPoistaAhaa, Risto rasa on minulle aika uusi tuttavuus. Netissä olen siihen törmännyt. Täytyypä tutustua siihen enemmän. Valoisat yöt on jo.
PoistaHups, siellä jo pääsee poluillekin. Sitä aikaa minäkin ootan.
VastaaPoistaSamoin kun sinä, räpistelen vesilätäköissä ja nautin kevään etenemisestä.
Juuri niin, aimarii! Melko hyvin pääsee jo metsäpolkuja. :) Nautitaan..
PoistaHienoa! Olikin jo aika lumien lähteä sieltäkin. Ihaniä keväthetkiä teille!
VastaaPoistaKiitos. Kyllä, ajallaan. :) Jos niillä nyt aikaa on.
Poista