Tälläkertaa en kommentoinutkaan jokaiseen arvontakommenttiin, koska kyseessä oli arvonta. Siksipä
poimin tähän alle muutamia minua sykähdyttäneitä kommentteja:
Sussi19. marraskuuta 2014 9.57
En ole oikein jouluihmisiä. Turhan usein on joulu kulunut siihen, että joutuu kiiruhtamaan sukulaispaikasta toiseen. Mutta kynttilöitä, muutaman joulukoristeen ja joulukukkia laitan.
Itsekään en ole oikein jouluihminen, olen kova stressaamaan. Ja joulunaika on vain jotenkin sellaista, lahjoineen kaikkineen. Ja juurikin tuo sukulaispaikasta toiseen, on tuntunut toisinaan raskaaltakin... Vaikka mieluusti sitä kyläilee, mutta jotain siinä vain aina on. Mutta jotenkin nyt näinä vuosina, kun on jo nuita täditettäviä, niin niiden riemu joulusta, lahjoista ja muusta on niin ainutlaatuisen ihanaa! Pienet alkaa kasvaa niin ne ymmärtävät jo lahjojen päälle, on riemua katsoa heidän vilpitöntä onnea! Ei murheen häivää!
Ja tänä vuonna jotenkin erityisesti joulunalusaika on tuntunut joulunalusajalta. Kiirettä on piisannut, nyt kun oli nuo myyjäiset ja joulunalusaika on aina sellaista joululahjahankintojen osalta. Ei siis siksi ole tuntunut joulunalusaika erityiseltä kun on ollut kiire. Jotenkin vain. Onneksi meilläkään, kun on jo pieniä lapsia muita, kun me sisarukset on kasvettu isoiksi, niin voi näille uusille tulokkaille ostaa lahjat vain ja aikuisille riittää se jokin tekeminen, tai jokin joululeivonnainen tai muu herkullinen muistaminen! Joskus vain korttikin riittää! Me aikuiset osaamme jo hankkia itse itsellemme sitä mitä tarvitsemme. Mutta pienille lapsille joulu voi olla tärkeää ja onni lahjojen avaamisesta niin riemullista!
Eivätkä joulutkaan tunnu enää jouluilta. Ei aivan sellaisilta kuin lapsena. Ei ollenkaan samalta. Se on niin erilaista lapsena, jännittävää aikaa mitähän se pukki tuokaan..
Joulukoristeita en ole jaksanut tänä vuonna laittaa hirveästi, pari koristetta sinne tänne, jouluvaloja on sisällä ja ulkona.
Anonyymi19. marraskuuta 2014 18.15
Joulu alkaa jouluvalojen laitosta ja hyasintin tuoksusta.. yhdellä olen mukana.
Minulle joulun tärkeimmät kukat ovat juurikin hyasintti ja sypressi, niistä tulee joulun tuoksua!
Olen joulun suhteen hyvinkin ailahtelevainen, joskus odotan ja valmistelen innolla, joskus ei koko joulu innosta ollenkaan, paitsi sitten aivan viime tipassa viikko ennen joulua. Aloittelen yleensä ulkoa, asettelen valot paikoilleen tai vaan yhden valosysteemin marraskuun puolella, siitä siirryn sisäsomistuksiin itsenäisyyspäivän tienoilla. Jos innostun kovasti, saatan alkaa leipomaan valmiiksi, no kakkuja teen joka jouluksi hyvissä ajoin maustumaan. Kun meillä ei ole omaa jälkikasvua, olemme ehkä hieman vieraantuneet ns. perhejouluista ja ylenpalttisesta järjestelystä. Joulu kiteytyy hyviin ruokiin ja kynttilöiden polttamiseen, rauhoittumiseen ja oloiluun.
Tämäkin oli niin mukavasti sanottu! <3 Pystyn hyvin samaistumaan, siihen että joulun suhteen voi olla hyvinkin ailahtelevainen. Joulun odotuksen aloitus hieman vaihtelee itselläkin. Tänä vuonna se alkoi jo aikaisemmin marraskuun puolella. Joululahjoja voi ostella ympäri vuoden, jos sopiva yksilö sattuu kohdalle. Näin voi välttää jouluruuhkaa kaupoissa. Viime vuonna tilasin lahjat netistä ja tein myös itse. Tänä vuonna on ollut mahdollisuus päästä lähemmäs kauppoja niin on tullut osteltua sieltä, marketeista.
Anonyymi19. marraskuuta 2014 10.40Joulunodotukseni alkaa hyvissä ajoin marraskuussa =). Ensimmäiseksi laitetaan jouluvaloja, juodaan glögiä ja ostellaan lapsille joulukalenterit valmiiksi odottamaan.
Jouluni ovat hyvin vaihtelevia, joskus olemme vain mieheni kanssa kaksin. Mutta nyt kun on jo uutta kasvua pieniä lapsia on mukava seurata heidän touhuja ja viettää kunnon perhejoulua, notkuvien herkkupöytien äärellä! Minun jouluuni kuuluu kinkku, ja ne muut perinteiset herkut! Suklaata, pipareja, joulutorttuja ja glögiä! Onnellista yhdessäolonaikaa!
Tänä vuonna tein joulupuukalenterin. Karkkipussin Joulutarina -karkeista. Jokaisen karkin sisällä on jokin jouluinen runo. Runoihmisenä kaikki runot menee talteen. Aivan ei riittänyt jokaiselle 24 päivälle joulutarinakarkkia, joten lisäsin muutaman pallosuklaan mukaan. Jonkinlaiset joulukalenterit löytyy joka vuosi meidän joulun odotuksesta.
Puu on hieman ränkylän näköinen mutta saan toisenlaisen puun pian tilalle! :) Joulukuusta meille ei tänä vuonna tule. Kaikinpuolin en nyt pidä siitä.
Ja niin oli paljon muitakin mukavia kommentteja, tästä tulisi niin pitkä postaus jos kaikki tähän laittaisin että päätämme nyt tämän tähän.
Arvontaan osallistuvia kommentteja/kommentoijia oli 33. Arvonta on suoritettu pika-pikaa Random.org sivuston avulla. Käynnistäessäni arvontakonetta, minua jännittää.... rättädää....
Voittaja on....
nro.lla 23: Pirkko, kommentillaan;
Joulu sapuu hiipien. Lahjat on jo melkein kaikki hankittuna, Lontoon
pojalle lentoliput luoksemme hankittuna ja kynttilöitä polttelen
ahkeraan. Eilen sain amarylliksen, sekin kuuluu jouluuni. Jouluvaloja
vielä pähkäilen, puutarhassa talvivalot ovat olleet jo hyvän aikaa.
Mukaan arvontaan tietysti.
Mukaan arvontaan tietysti.
PALJON ONNEA ! !
Olenkin kärppänä nyt liikkeellä tämän arvonnan voittaja -postauksen kanssa, jotta saataisiin paketti lähtemään mahdollisimman pian (huomenna?!?!? ;), ei välttämätöntä ollenkaan...) liikenteeseen ja paketti omistajalleen. Kun saat valita oma tekemistäni korteista yhden, jos vain niin haluat.. koska ensi viikolla on viimeinen aika lähettää kotimaan jouluntoivotuskortit (viim. 12.12.). Joulukortteja ei mennyt yhtään myyjäisissä. Joten kaikki on sinun valittavanasi. Täältä ja täältä pääset valitsemaan mieluisen kortin. Ehtiskö paketti sulle perille jouluksi? Ole yhteydessä: jonna.uutela@suomi24.fi
PS: Kortit ovat myös myynnissä!! 4e/kpl +postit
********************************************************************************
Eilisestä päivästä kerrottaneen sen verran, että itsenäisyyspäivää vietimme, kukin omilla tahoillaan ja tavoillaan. Kerroinkin, että varasin sen myyntipöydän 4H.n joulumyyjäisistä, sielläpä se eilinen päivä hurahti aivan kokonaan, kerron siittä lisää myöhemmin, mukavasti kävi kauppa. Illalla olinkin sitten ihan tööt!! Hyvä, että juhlia jakso kattoa, syötiin hyvin ja saunottiin! Glögi jäi avaamatta. Yrtin laittaa puhelimella tännekin toivotuksia mutta puhelin ei suostunut yhteistyöhön!
Joten toivotan teille nyt oikein
mukavaa Sunnuntai-päivän jatkoa!
Itsenäisyys ja se päivä kokonaisuutena on hienoa asia Suomelle.
On tärkeä päivä, tänä vuonna se vain oli erilainen!
Onkin hieno tämä joulu-ajatuksista tuleva postaus. Onnea voittajalle. Hauska kuusi :) ja kaunis kukka-asetelma. Oikein mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!
VastaaPoistaKuusi reppana on kyllä symppis, harvoine oksineen! Kiitos kiitos Emilie. Omatekonen on tuo asetelma.
PoistaOnnea voittajalle! Hyvää adventti-illan jatkoa!
VastaaPoistaKiitos Maarit!
PoistaJipii! Aivan ihanaa ja mahtavaa :) Korttisi ovat kaikki hurjan kauniita, valitsen ekalinkistä nuotillisen kortin, jonka vien vanhalle isälleni sairaalaan. Hän on kovasti ollut musiikkimiehiä <3 Laitan viestiä!
VastaaPoistaOnnea vielä Pirkko. Minäpä pistän pakettia hetimiten tulemaan! JEEE!!! Mukavaa että sieltä löytyi mieluinen kortti.
PoistaKiitos, paketti saapui perille <3 Aivan ihanat. Keskiviikkona blogissani kuvissa!
PoistaKiva postaus! Onnea kovasti voittajalle!
VastaaPoistaKiitos Maatuska!
PoistaHyviä pohdintoja joulusta!
VastaaPoistaKiitti Sussi!
PoistaJouluista kerrontaa.
VastaaPoistaVoittajalle onnittelut.
Kaunis asetelma ja mukavat tarinat kaikilla.Onnea voittajalle.
VastaaPoista