pelaguu.blogspot.com

lauantai 9. marraskuuta 2013

Hyvää isäinpäivää!

Kuten olen jo aiemmin kertonut, tämä talvi tuo mukanaan kirjoitustauon.. No on siihen toinenkin syy, olen palannut työelämään.. ainakin jollain tapaa. :) Olen lyhyen jakson nyt aluksi vielä työharjoittelijana, katsotaan sitten mihin tie vie, päätös on toki osin minunkin.. suuria ajatuksia, suuria tunteita, mielen mylleryksiä.. On lyhyt tovi ollut taas taukoa kirjoittamisessa, aivan niin tiuhaan tahtiin ei sitä tekstiä näin talvella tule ja mielelläni iltaisin pidän vähän koti-iltaa.., ja kun ei ole aiheita mistä kirjoittaa enkä halua nyt kuitenkaan siitä tikustakaan vääntää sitä asiaa.. Olisi harmillista jättää blogimaailma, se antaa niin paljon, mutta sitä en aio tehdä, vaan pidän sen edelleen harrastuksena ja teen kirjotuksia kun aihetta tulee ja kun vapaa-aikaa on. Nämä kaikki ovat kuitenkin aika ihania asioita! Blogi, työ.. Työtä näin pienellä paikkakunnalla onkin vaikea saada ja olisihan tämä aika huippujuttu, jos tähän uskaltaudun.. Vapaa-ajallani jatkan bloggailua, olkaa huoleti en poistunu ihanasta blogimaailmasta.. ja perheeni kanssa oleilua. Sovitan vain kaikki menoni yhteen, niin luulen, että tästä tulee vielä hyvä!


Ihanaa isäinpäivää 

 

kaikille isille ja heidän perheilleen!

 

9 kommenttia:

  1. Paljon onnea palatessasi työelämään. Aina se varmaan alussa hieman jännittää ja sehän vain kuuluu asiaan. Hienoa, että jatkat myös bloggailua omaan tahtiisi. Oikein hyvää isäinpäivää ja viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Minäkin toivotan onnea työhön paluullesi. Toivotaan, että työsuhde jatkuu harjoittelun jälkeenkin. Mukavaa myös, jos jaksat edelleen kirjoittaa blogiasi. Hyvää isänpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut työhön paluun johdosta. Eihän se pois sulje pistäytymisiä blogimaailmaan silloin tällöin. Harrastetaanhan sitä työn ohessa muutenkin.

    VastaaPoista
  4. Menestystä töissä! Toivottavasti täältäkinpäin Suomea löytyisi joku kiva paikka, nimittäin mulle ;)
    Olis aika löytyä nimittäin.
    Palaahan sitten tänne kun milloin kerkiät :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille teille kommenteista ja kannustuksista. Ne ovat tärkeitä. Eikä todellakaan mikään sulje mitään pois ja varmasti palaan ja kirjoitan aina kun ehdin. Ei koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. :-)

    VastaaPoista
  6. Onnea työharjotteluun ja töihin! Mukavaa ja tunnelmallista marraskuun jatkoa, joulua kohti mennään.

    VastaaPoista
  7. Kiitos eeviregina. Aika mukavasti on tähän asti mennyt. :-)

    VastaaPoista
  8. Hei Pelaquu. En ole aikoihin käynyt blogissasi, enkä missään muussakaan blogissa. Mutta nyt piti tulla käymään blogimaailmassa, kun sulle olis yks kysymys. Ei mikään ihmeellinen, mutta viitsisitkö laittaa mulle sähköpostia osotteeseen joulumieli@gmail.com ?

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥