pelaguu.blogspot.com

perjantai 31. tammikuuta 2014

Multako tuoksuu jo nenän päässä?

Välissä siemen- ja puutarha-asiaakin. Vielä ei ole kyllä sellainen olo, että haluttais maata tonkimaan, eikä varmaan tartte ollakkaan, onhan vasta tammikuu.. kohta helmikuu. Näpit jäätyis! Mutta kylläpä se vissiin pikkuhiljaa, alkaa multaisat ajatukset pyöriä päänupissa. Jokunen viikko takaperin lähimarkettiimme ilmestyi siemenhyllyt. Jotain sieltä tarttui sitten mukaankin. Sain myös arpajaisvoiton Tarjalta Parasta aikaa -blogista, jossa tuli myös siemeniä. Kiitos vain ja kiitos myös kauniista kaulakorusta! Hmm, muita siemenlähetyksiä en nyt muista vähään aikaan saaneeni. Ajatuksissa olisi kokeilla jälleen joitain kylvöksiä, lähinnä kukkia. Mutta yhtään siementä en siemenkuvastosta tilannut. Täydennystä voi olla vielä luvassa, kun vähän mietinnässä vielä, että mitä mihinkin ensi kesänä laittais! Nyt on oikein hyvää aikaa suunnitella jo ensi kesää, ihanaa!!

Muistatteko kuvan viime kesältä, jossa on tikakset, tähän seinälle, ajattelin jotain köynnöstä ja mahdollisesti jotain muutakin, se vaan jää nähtäväksi toteutuuko se?! Saa myös nähdä, maltanko edes pitää näitä itselläni, jotain on siis suunnitteilla.. ;)


Lista kuvan siemenistä:

Aitoelämänlanka - Kiss Me Quick
 - Tuen ympärikiertämällä kasvaa jopa 2,5 metriseksi, köynnöstävä. Maalis-huhtikuussa ruukkuun, siementen liottaminen nopeuttaa itämistä. Kukinta: heinä-syyskuussa. Aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka, runsaasti vettä.  (Tämä mahollisesti siihen seinään köynnöstämään, jotain tälle kaveriksi eteen, mitä?)

Kesämalvikki - Lavatera trimestris
 -Yksivuotinen. Monenlaisilla paikoilla viihtyvä, helposti viljeltävä. Runsas kukinta, kestävä leikkokukka. Kylvö huhti-toukokuussa suoraan kasvupaikalle. Kukinta heinä-elokuussa. Korkeus: 60cm (.. ehkä tämä, ongelmana vaan voi olla tuo pitkä kasvutapa)

Punapäivänkakkara - Tancetum coccineum
 - Monivuotinen. Ryhmäkasvi. Kylvö sisällä ruukkuihin maalis-huhtikuussa. Taimet ulos kesäkuussa. Voi kylvää myös suoraan avomaalle kesä-heinäkuussa. Korkeus: 80-100cm. Kukkii seuraavana vuonna kesä-elokuussa. Kasvupaikka: aurinkoinen

Kellohunajakukka - Phacelia campanularia
 - Yksivuotinen ryhmä- ja reunuskasvi. Kukkii runsaasti. Houkuttelee mehiläisiä ja muita hyönteisiä. Kylvö touko-kesäkuussa avomaalle. Kukkii heinä-syyskuussa. Aurinkoinen kasvupaikka, viihtyy kuivahkossa maassa.

Kellohunajankukkaa ja punapäivänkakkaraa suunnittelin ruukkuihin, sellaiseen siniseen pitkän malliseen.. Vähän on vielä auki mihin ne sitten lopulta laittaisin koska toinen on yksivuotinen, kukkis eriaikaan. Toisaalta kellohunajakukan vois laittaa uuteen viime kesänä tekemääni kukkapenkkiin, mutta tulis liian täyteen, tosin olisi vain yhden kesän, jos ehtii täällä edes kukkia. Ehotuksia, ajatuksia?

Ulkona paistaa aurinko ja on kipakka pakkanen, toiveita keväästäkin on. Olisi kaunis sää olla ulkona.



Multaisin ajatuksin, Pelaguu

10 kommenttia:

  1. Oi että kun on kivan näköinen tuo aitoelämänlanka, jännä väritys. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin minustakin, se on aika kaunis myös, jännä nähdä mitä siitä sitten isona kasvaa. :)

      Poista
  2. Juu pakkanen paukkuu vielä...mutta toivoa on jo keväästä, varsinkin jos kattelee vaan ikkunasta ulos :))
    Oon kasvattanut tuota punapäivänkakkaraa siemenestä ja on ollut sitten monivuotinen ja kaunis kukkapenkissä.
    Viime kesänä oli kellohunajakukkaa, hyvin kukki kasvimaan laidassa. Kävis varmaan ruukkuunkin, jos laittas jonkun aikasemmin kukkivan kaveriksi. Kesämalvikkiakin on ollut kahtena kesänä. Kaunishan se on, mut mulla tahtoi kaatua, kun en tukenut millään.
    Elämänlankaa en ole kasvattanut. Käviskö se hyvin johonkin astiaan ja kiipeilemään siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä Emilie, tulevat tarpeeseen ja ehkä jopa käyttöön! Elämänlanka menee köynnöstämään ruukkuun.

      Poista
  3. En minäkään ole vielä unissanikaan ajatellut multaa, enkä siemeniä. Liki metri on lunta ja pakkasta -31 parhaillaan, mutta kaikki ajallaan. Kyllä minunkin tarttee keijunmekkoja laittaa, ehkä krasseja ja humala olisi kiva saada kasvamaan kiertäen vanhoja heinäseipäitä talon seinustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis mielikuva tulee, humala on aina nätti ja varsinkin vanhoissa heinäseipäissä, varmasti saa taimina kaupoistakin.

      Poista
  4. Olen aika huono noissa siemenjutuissa, mutta krassin lisäksi olen kokeillut unikkoa ja lilaa ruiskukkaa viime kesänä.
    Vielä ei tee mieli miettiä kylvöksiä, mutta kaupasta voisin jo hakea kevätkukkia viikonlopuksi.
    Aurinkoista helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkukkia ehdottomasti! Seuraavaksi tulppaaneja pöytään kunhan vain tulevat kauppaan. Olen myös aika kehnonlainen siemenhommissa, mutta joka vuosi son yritettävä. Vielä ei, suunnittelmia..

      Poista
  5. Sieltä se kevät lipuu hiljalleen lähemmäksi ja lähemmäksi. Siemenpusseihin en ole vielä kajonnut, mutta kohta sekin aika koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tosiaankaan vielä - kylvöpuuhat saavat odottaa tovin, haaveiluja ja suunnitelmia..

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥