pelaguu.blogspot.com

tiistai 29. elokuuta 2017

Kesää omassa puutarhassa

Kesä on vilistänyt ohi vauhdilla! Touhua on riittänyt, niin ei ole oikein ehtinyt puutarhaakaan hoitaa. Tuntuupi, että ennenko kesä ehti edes alkaa niin se jo loppui, kun meillä se alkoi muutenkin niin myöhään. Ja nyt on jo ihan selvästi syksyn merkkejä ilmassa. Mutta onneksi, tai harmillisesti olen saanut uutisistakin lukea että, etelässä ei ollut kovin paljoa hellepäiviä tänä kesänä, mutta meillä riitti hellepäiviä ihan mukavasti. Tuntuuko teistäkin ehkä siltä että kesä meni äkkiä? Veikkaan että se oli vain meillä pohjosessa, kun kesä ei kerenny kunnolla alkaakaan.

Omassa puutarhassa ei paljoa oikeastaan vielä perennoja kuki, mutta joitakin. Ja sitä olen yrittänyt paikkailla vähän kesäkukilla ja minullahan oli se arvontakin keväällä siihen liittyen. Aiheena arvonnassa oli, että piti ehdottaa jotain kesäkukkaistutuksia puutarhaani ja niistä sitten poimin parhaat ideat. No, toki minä sieltä poiminkin parhaat ideat, mutta osa sitten lopulta ylitti minun kesäkukkabudjetin niin ne jäi sitten hankkimatta. Mutta toki sitten valitsin varakukan, ja valitsin lumihiutaleen yhdeksi kukaksi. Mutta tämä onkin sitten surullisemman kuuloinen tarina kokonaisuudessaan tämä koko tämän vuoden kesäkukkahankinnat, ne meni lopulta melkolailla mönkään. Kaikki odottivat upeita luomuksia, mutta tällä kertaa valitettavasti joudutte pettymään. Ehkä ensi kesänä sitten. Jos kesä tulisi sitten aikaisemmin tai jotenkin edes oikiaan aikaan.

No miten ne kesäkukkaostokset nyt sitten menikään?
No ensinnäkin ne lumihiutaleet kuoleusi, jotenkin ihan kummallisella tavalla, kastelin niitä kyllä, no silloin tällöin.., joten jouduin ostamaan tilalle valkoista annansilmää alennusmyynnistä, kun muuta sopivaa ei oikeastaan enää ollut. Ostin myös salkoruusun kun vaikutti kivalta, ja kauniilta, mutta ei se oikein sitten ollutkaan hyvä terassin puulaatikossa. Sitten ostin auringonkukan marketista kun oli tarjouksessa, niin sekään ei kukkinut, ehkä olisi pitänyt olla auringossa. Pietin sitä koko kesän etupihalla, johon ei aurinko oikein paista, niin se vaan piti sitkeästi nuppunsa supussa. Sitten ostin myös tuoksupielusta lisäkkeeksi pelargonian ja muiden kanssa niin ei sekään minusta oikein valloittanut. Ja joo olen kastellut aina kerran viikossa kaikki kukat lantavedellä. Pelargoniat ovat ainoat jotka ovat komeasti kesäkukista kukassa ja ovat kukkineet koko kesän. Voittamani petunia-amppelit kukkivat myös aluksi ihan kivasti, toiseen vain tuli jokin ötökkä ja myrkytyksestä huolimatta se kuoleusi pois. Ja lopulta sitten en oikeastaan löytänyt amppeleille sopivaa paikkaa niin, kaikessa kiireessä niistä jäi ottamatta kuvat, ja nyt ne ovat jo kuolleet.
Suurimman osan kukista ostin Pesiölän puutarhasta, Taivalkoskelta, missä vierailimme alkukesästä.



Yksi, pelargonioiden lisäksi, onnistuneista kesäkukista oli etupihan neilikka, koko kesän varjossa ja vähällä kastellulla, on kukkinut monin erivärisin kukin.




Etupihalle ostin auringonkukan kylkeen syysasterin nyt loppukesällä.



Yksi onnistuneista kesäkukista oli valkoinen annansilmä. Se kukkii kivasti vieläkin.



Pelargoniat mummon akkunalla. Ihan omalla ikkunalla.
Ostin heräteostoksena läheisestä ruokakaupasta kun olivat alkukesästä tarjouksessa.
Nämä ovat kukkineet kiitollisesti koko kesän. Tämä kuva tältä päivältä.




Vielä yksi kuva kesäterassin pelargonia tänään.


Tämän asetelman muistatte varmaan juhannustoivotus-postauksesta.
Suomi100-hengessä petunioita ja kesäleimua. Tätä väriyhdistelmää olisi
varmaan saanut olla enemmänkin tänä kesänä. Mutta aina se tahtoo olla, että pinkkiin 
kallistuu mulla tuo kesäkukkien valinta. Nämä olivat myös kiitollisia kukkijoita, 
vieläkin kukkivat.



Liljoja odottelen, että ehtisivät vielä aueta, ovat nyt nupulla. Näilläkin on sellainen tarina, että en ole ottanut niitä viime syksynä pois tästä puulaatikosta, ne ovat talvehtineet siellä ja pitäisi kai olla sellaisia, että pitää talvettaa kellarissa ja esikasvattaa. Mutta kesällä koin hämmästyksen kun laatikosta alkoi nousemaan liljoja. Tosin yhdessä varressa on vain nuppuja.




Perennoista.

Peurankello kukkii. On vain vähän mokoma, kun on levinnyt vähän joka paikkaan.
Sekin ehkä tekee vähän epäsiistiksi puutarhan.



Päivänlilja kukkii ensi kertaa tänä kesänä. Olen saanut sen fb.kirppikseltä, aikanaan.
Haluaisin vain sellaista jossa ei ole seassa mitään. Tämän mukana taisi tulla peurankelloa.



Päivänkakkaroitakin on eksynyt penkkiin.



Tätä tarha-alpia minä odotan, että alkaa "leviämään" ja koitan sitten pärjätä sen kanssa. Olen kyllä saanut siitä jo haukut naapurin emännältä, mutta odottelen. Se on vielä aika pieni ja ei ole vielä lähteny leviämään.


Poimulehteen näyttää tulleen jokin ötökkä, lehdet ovat kauttaaltaan ruskeat. Ei se kuolleeltakaan näytä, mutta ötököiden valtaamalta. En tiedä onko peli jo menetetty vuosiksi ja että, se pitäisi kaivaa pois koko penkistä vai mitä lie sille tekisin. Pihatataripehkotkin kukoistavat. Ensi kesänä jos jaksaisi myrkyttää ne pois. Naapurinemäntä oli samaamieltä.


Lopuksi vielä kuva takapihan kesäterassista.
Mietin, että kehtaako tätä laittaakaan. Koska tästä näkee, että ei ole ollu tänä kesänä aikaa laittaa kesäterassia. Minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia, tai lähinnä olisi ollut ompelujuttuja ja uutta kangasjuttua kesäterassiin, mutta ei ole ollu aikaa tehä. Ehkäpä talvella, sitten ens kesäksi.

Tässä suomi100-ruukku, puulaatikossa salkoruusuja, liljoja, kaikkea mahollista.
Sinkkiruukku jossa annansilmä valkoinen. Ja maassa pelargonia.



Summa sumaarum - suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Hyvää loppukesää kaikille ja syksyn odotusta!

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hihnavaaran pirtti - Metsälappalaispäivien käyntikohteeseen tutustumassa

Lapin historian ensimmäisten, Savukoskella järjestettyjen, Metsälappalaispäivien kertomukset jatkuvat. Ensimmäisen osan voit lukea täältä ja sunnuntai päivän toisen käyntikohteen vierailusta voit lukea täältä. Toisessa jutussa myös vähän ensimmäisestä markkinapäivästä.

Metsälappalaispäivien toisena päivänä, eli sunnuntaina, ohjelmassa oli tutustumista vanhoihin metsälappalaiskohteisiin. Ensimmäisenä käytiin tutustumassa Hihnavaaran pirttiin, Moskun synnyinkotiin. Tällä tilalla on vieläkin asutusta, ja sitä asuttaa Moskun sukua oleva mies perheineen. Talon nykyinen emäntä on kunnostanut Moskun synnyinkodin ja siellä on esillä Moskun aikaista ja vanhempaakin esineistöä. Nykyisin Moskun synnyinkoti, Hihnavaaran pirtti toimii museona. Jotain on säilynytkin sodan jäljiltä. Kun silloinen talon emäntä on vienyt ne piiloon, ja sieltä ne on nyt kaivettu sittemmin ylös. Mielenkiintoinen kohde, tutustumisen arvoinen. Täällä käynnin jälkeen tuli sellainen olo, että pitää alkaa kaivamaan Mosku -elokuvaa kätköistä, puhdistaa siitä pölyt pois ja katsoa ko. elokuva.


Kuka Mosku? Mikä Hihnavaara?

" Mosku eli Aleksi Hihnavaara (21. marraskuuta 1882 Sodankylä – 9. tammikuuta 1938 Sodankylä) oli savukoskelainen poronomistaja Koilliskairassa, Sompiossa. Moskusta tuli kiistelty hahmo Lapin historiassa, kun hän osallistui Itä-Lapissa vuoden 1918 sisällissodan aikaisiin ja jälkeisiin "rauhoitustoimiin". Tässä yhteydessä Mosku ystävystyi Lapin rajavartioston komentajaksi nousseen jääkärikapteeni Kurt Martti Walleniuksen kanssa. Wallenius kuvasi sittemmin Moskua kirjassaan Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä (1933). " - lainaus wikipedia
Lisää porokahakoista ja rauhoitustoimista voit lukea tästä linkistä. 

Mosku eli Aleksi Hihnavaara oli legendaarinen poro- ja erämies Lapin koilliskairassa Sompiossa. Moskun legenda syntyi taistelusta porovarkaita vastaan, jotka ryöstivät Suomesta Venäjälle poroja. Ilman hänen määrätietoitoista työskentelyään rajapitäjässä porotalous olisi huomattavasti pienimuotoisempaa tänä päivänä.

"  Hihnavaara vietti lapsuutensa isänsä Pekka Lakelan uudistilalla Savukosken Hihnavaarassa. Nuoruudessaan hän metsästi paljon ja toimi muun muassa poropaimenena ja metsätyömiehenä. Luku- ja laskutaitoisena hänet laitettiin pitämään metsätyömaan kanttiinia. Tästä sai alkunsa kauppiastoiminta, jota hän harjoitti elämänsä loppuun asti. Ennen maailmansotaa Mosku toimi myös väliaikaisena poliisikonstaapelina Sodakylässä. Lisänimensä hän peri äidinisältään, joka oli vauras tilallinen Sodankylän Moskuvaarassa: nuoremmasta Moskusta tuli aikaa myöten kuitenkin paljon tunnetumpi. Myöhempinä aikoina, kun tarinat Hihnavaaran häikäilemättömyydestä alkoivat kiertää, lisänimi muuttui muotoon "Paha-Mosku" " - lainaus wikipedia

Olojen rauhoituttua Mosku vaurastui ja nousi porojen suuromistajaksi. Vuonna 1929 hänellä oli jo 300 poroa, ja 30-luvun puolivälissä poroluku nousi yli tuhannen. Tämä teki Moskusta yhden alueen suurimmista poronomistajista.Mosku eli avoliitossa Mari Tanhuan (1900–1985) kanssa. Mosku ei elänyt metsäläiselämää, vaan hankki Chevrolet-auton, tietosanakirjoja ja puhelimen. Hän teki myös ulkomaanmatkoja. Huonot välit kolttiin parantuivat normaalin liiketoiminnan tasolle. Moskulla oli kuitenkin vihamiehiä, mistä syystä hän kulki usein aseistettuna. Moskun elämän loppuvaihetta synkensi alkoholismi. Talvella 1936 Mosku sairastui pahasti kaupantekoretkellä Koltanmaalle ja alkoi kärsiä sydämen vajaatoiminnasta. Tämän seurauksena hän ryhtyi myymään porokarjaansa vähemmäksi ja muutti Savukoskelle. Hän kuitenkin kuoli sydänvikaan 55-vuotiaana .
Moskun toiminta on herättänyt ristiriitaisia tunteita vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeenkin. Tiedotusvälineissä, fiktiossa ja perimätiedoissa Moskua on kuvattu sekä sankarihahmona että pahantekijänä. Mosku oli luonteeltaan omapäinen, mitä kuvastaa muun muassa taksiautoilija Vallivaaran kanssa käyty oikeudenkäynti. Mosku oli särkenyt sivuikkunan Vallivaaran pirssistä ja suostunut korvaamaan vahingon vaatien kuitenkin lasin kappaleita itselleen. Kun Vallivaara ei toimittanut niitä hänelle, Mosku haastoi hänet käräjille. Mosku voitti oikeudessa, mutta korvaussumma oli vain murto-osa oikeudenkäyntikuluista.
Moskun ja Mari Tanhuan vuonna 1935 syntynyt poika Lauri Hihnavaara on kirjoittanut myönteisiä arvosteluita keränneen romaanin Luiron laulu (2002). " - lainaus wikipedia

"  Moskusta on vuonna 2003 julkaistu Sakari Kännön edellä mainittuun kirjaan pohjautuva elokuva Mosku – lajinsa viimeinenElokuvan on ohjannut Tapio Suominen ja sen pääosassa esiintyy Kai Lehtinen. Elokuva käsittelee Moskun elämää tavalla, jota on luonnehdittu ihannoivaksi ja romantisoivaksi. Elokuva nosti Moskun yleiseen tietoisuuteen. Se herätti myös kommentteja, joiden mukaan Mosku oli varsinkin kolttien näkökulmasta katsottuna brutaali ja väkivaltainen hahmo. " - lainaus wikipedia

Tässä kuvia Moskun synnyinkodista, Hihnavaaran pirtistä. Kuvatut esineet ovat sieltä löydettyjä.


Nahan ompelukone



Seinällä puolia



Siinä syntyy nutukkaiden pirta-nauhoja





Rankiset olivat alkuperäisiä. Tässä lasten sängyn yllä rankinen.





Keittiötavaroita



Poron luusta tehty voiveitsi



Hihnavaaran talossa oli kaksi makuukamaria ja pirtti. Pirtissä oli yhtenäinen ns. olohuone ja keittiötila. Tässä toinen makuukamareista. 
Alkuperäiset rankiset tässäkin makuukamarissa.



Hevosen häntäjouhista tehty luuta/harja, alkuperäinen.
Talon silloinen isäntä eli Moskun isä oli tehnyt emännälleen harjan.



Työkaluja



Kalastusvälineitä



Vanhoja valokuvia, poromerkkikirjoja, porokilpailujen säännöt -vihkonen



Vähän jo uudempi painos porokilpailujen säännöt -vihkosesta


Pirttiä



Työkaluja





Lääkkeitä



Vanhoja sen aikasia suksia ja sauvoja



Reppuja



Porojen länkiä ja poropulkka/ahkio



Poropulkassa kenkäheiniä





Hihnavaaran pirtti




Tässäpä näitä, kallisarvoisia muistoja! Nyt Mosku - lajinsa viimeinen elokuvan kimppuun. Elokuvassa esiintyvä yksi härjistä on muuten tilan nykyisen isännän isän härkä ja hän näytteleekin elokuvassa. Ovat sukua Moskulle. Hyvää loppuviikkoa ja viikonlopun odotusta kaikille!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kyläselän asuinkenttä - Metsälappalaispäivien tutustumiskohde

Metsälappalaispäivien toisena päivänä, eli sunnuntaina, käytiin tutustumassa kahteen eri kohteeseen Savukosken Sompion alueella. Ensimmäisenä esittelen ja kerron teille toisesta tutustumiskohteestamme, Kyläselän asuinkentästä, Sompion alueen metsälappalaisten viimeisestä talvikylästä. Kyläselän asuinkenttä on Museoviraston suojelema ja paikalla on opastekyltti. Asuinkenttä eli siida sijaitsee Savukosken Tanhuasta Lokantietä (tie 9673) 12 km pohjoiseen, Lokkaan päin.

Olipas mielenkiintoista käydä tutustumassa opastetulla kierroksella Kyläselän asuinkenttään. Ei sitä ole osannut ajatella mikä rikkaus meillä onkaan tuolla metsissä. Ja niin ihmeellistä. Kyläselän asuinkenttä on laaja alue, alueella on saattanut asua kodissaan parikin kymmentä perhettä. Asumuksenaan siis kota. Ja niissä on asuttu nimenomaan talvella ja kesäksi on vaellettu järvien rannoille kalastamaan, kauimpaisena muistan esittelystä Kemijärven. Puolinomadina Sompion metsälappalaiset vaelsivat kesä- ja talvipaikkojen välillä.

Sompion metsälappalaisten tärkein ravinnonlähde 1600 -luvulla lienee ollut peuranliha. Peuroja on pyydetty mm. käyttämällä poroa houkuttimena. Kyläselän asuinkenttään oli suunnitteilla aikanaan myös kirkko. Mutta jotain kävi ja nykyisenään se muistini mukaan esittelystä se on sittemmin pystytetty Sodankylään.

Metsälappalaisten ja heidän perheenjäsenten pääasiallinen tehtävä oli jokapäiväisen ruuan hankkiminen. Vapaa-aikaa ja vapaa-ajan harrastuksia ei tietenkään ollut. Ravinto hankittiin luontaistaloudesta metsästämällä metsäpeuroja, muuta riistaa ja turkiseläimiä sekä kalastuksesta, joskin viimeistään 1600 luvulla metsälappalaisilla on ollut jonkin verran lehmiä ja lampaita. Viljan viljelyä ei juurikaan tunnettu. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli ankaraa, eikä käräjöinniltäkään vältytty. Kalastus- ja metsästysoikeuksiin liittyvistä riidoista löytyy paljon mainintoja. Varsinkin kun uudisasukkaiden määrä kasvoi, riidat alkuperäisväestön ja tulokkaiden kesken lisääntyivät, mutta ne loppuivat lähes kokonaan 1700 –luvun alkupuolella.
Sallassa on ollut varsin yleisesti käsitys, että alkuperäiset metsälappalaiset suvut väistyivät uudisasukkaiden tieltä ja muuttivat joko pohjoiseen tai Venäjälle. Näin ei tosiasiassa ole käynyt kuin hyvin vähäisessä määrin. Metsälappalaiset omaksuivat hyvin nopeasti uudisasukkaiden viljelystavat ja heidän elinkeinojen painopiste muuttui luontaistaloudesta karjankasvatukseen ja viljan viljelyyn. Avioliitot uudisasukkaiden ja alkuperäisten lappalaisten kanssa yleistyivät. Poronhoito tuli kaikkien sallalaisten merkittäväksi tulonlähteeksi vasta 1800 –luvun puolessa välissä. " -http://www.sallawiki.fi/wiki/Juhlapuheet - Lainaus Pekka Lassilan Itsenäisyypäivän juhlapuheesta 6.12.2012

Kuvia Kylänselän asuinkentästä. Joku ehkä saattaa ajatella, että pelkkää metsää vain on kuvannut, kun ei näihin nyt oikein saanut näkymään niitä uuneja sun muita, mutta jos näistä jotakin selviäisi.




Alueen yksi uuneista. Kiviä sammaleen alla.



Alueella kasvava heinä kertoo siitä, että alueella on ollut asutusta. Mutta alueella on myös paljon muunlaistakin maastoa, ei pelkästään heinää. Kävellessäni alueella tuntuu kuin jalan alla olisi kiviä, alusta tuntuu kovalta. Olisikohan se  vain tallautunut sitten niin kovaksi kun pienellä alalla on ollut paljon asutusta.



Uunin pohjaa. Kiviä näkyy.



Asuinkenttää.



Alueella kasvoi vanamoa.



Tämä esine oli löytynyt, vain kaksi päivää ennen meidän vierailua, asuinkentän 
yhden uunin päältä sammaleen alta. Emme tiedä, eikä löytäjäkään tiennyt mikä se on. Sitä arvuuteltiin että liittyisikö jotenkin uuniin.
Toki siis tiedämme noitarummun, mutta noitarummun päällä oleva rauta, mikä se on?


Asuinkentän vanha kuusi.



Kuusi verrattuna pieneen puuhuun.


Asuinkenttää



Kävimme myös kävelemässä esi-äitiemme, kuten Kyläselän asuinkentän esittelijä Leena Pyhäjärvi asian mainitsi, jalanjäljissä Seitajärvellä, jonne oli asuinkentästä matkaa 150metriä ja josta esi-äidit ovat hakeneet vettä. Valitettavasti siitäkään järvestä ei ole nyt kuvaa, koska vastassamme, kuljettuamme 150 metriä, oli jänkä ja Seitajärvi vain pikkuisen pilkisti jängän takaa.


Lisäksi me poikkesimme päivän päätteeksi esittelyjen jälkeen Lokan tekojärven rannassa. Lokan tekojärvi oli Kyläselän asuinkentästä enää n.20 km päässä, niin päätimme poiketa. Vierailu Lokassa ei kuulunut enää metsälappalaispäivien tutustumiskäynteihin, vaan oli ns. ihan "omatoimimatka".


Lokan tekojärvi, Lokan kylässä



Lisään vielä tuohon edelliseen postaukseen, Metsälappalaispäivät Savukoskella, että esillä oli paljon muutakin kuin vain postauksessa mainitsemani asiat. Siellä oli muutama torimyyjä, aiheeseen liittyviä työnäytöksiä, arvontaa ja esillä oli myös poropulkkia eli ahkioita, poron vetämiä ahkioita ja vanhoja valokuvia. Lisäksi siellä arvuuteltiin Tossu-Houkan, Tossu-Houkka oli vanha poromies, en muista oikeaa nimeä, mutta Tossu-Houkka on siis lempinimi, mikä on mielestäni yleistä vielä tänäkin päivänä että poromiehillä on lempinimiä, joita käytetään oikean nimen sijaan, suopungin pituutta. Ko. suopunkia ei oltu avattu sitten 1960-luvun. Ja nyt se sitten avattiin päivän päätteeksi ja mitattiin ja mitan oikein arvannut sai palkinnon ja kaikkien muidenkin osallistujien kesken arvottiin käsityöaiheisia palkintoja. Lauantaipäivän päätteeksi suopunki avattiin ja se oli 34,8m pitkä. Minä arvasin 34 m, mutta joku muu oli arvannut vielä lähemmäs ja palkinto ei osunnut tällä kertaa minun kohdalle. Edelliseen Metsälappalaispäivät Savukoskella -postaukseen pääset tästä linkistä.

Metsälappalaispäivien anti jatkuu vielä yhden postauksen verran, sitten myöhemmin.