Metsälappalaispäivien toisena päivänä, eli sunnuntaina, ohjelmassa oli tutustumista vanhoihin metsälappalaiskohteisiin. Ensimmäisenä käytiin tutustumassa Hihnavaaran pirttiin, Moskun synnyinkotiin. Tällä tilalla on vieläkin asutusta, ja sitä asuttaa Moskun sukua oleva mies perheineen. Talon nykyinen emäntä on kunnostanut Moskun synnyinkodin ja siellä on esillä Moskun aikaista ja vanhempaakin esineistöä. Nykyisin Moskun synnyinkoti, Hihnavaaran pirtti toimii museona. Jotain on säilynytkin sodan jäljiltä. Kun silloinen talon emäntä on vienyt ne piiloon, ja sieltä ne on nyt kaivettu sittemmin ylös. Mielenkiintoinen kohde, tutustumisen arvoinen. Täällä käynnin jälkeen tuli sellainen olo, että pitää alkaa kaivamaan Mosku -elokuvaa kätköistä, puhdistaa siitä pölyt pois ja katsoa ko. elokuva.
Kuka Mosku? Mikä Hihnavaara?
" Mosku eli Aleksi Hihnavaara (21. marraskuuta 1882 Sodankylä – 9. tammikuuta 1938 Sodankylä) oli savukoskelainen poronomistaja Koilliskairassa, Sompiossa. Moskusta tuli kiistelty hahmo Lapin historiassa, kun hän osallistui Itä-Lapissa vuoden 1918 sisällissodan aikaisiin ja jälkeisiin "rauhoitustoimiin". Tässä yhteydessä Mosku ystävystyi Lapin rajavartioston komentajaksi nousseen jääkärikapteeni Kurt Martti Walleniuksen kanssa. Wallenius kuvasi sittemmin Moskua kirjassaan Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä (1933). " - lainaus wikipediaLisää porokahakoista ja rauhoitustoimista voit lukea tästä linkistä.
Mosku eli Aleksi Hihnavaara oli legendaarinen poro- ja erämies Lapin koilliskairassa Sompiossa. Moskun legenda syntyi taistelusta porovarkaita vastaan, jotka ryöstivät Suomesta Venäjälle poroja. Ilman hänen määrätietoitoista työskentelyään rajapitäjässä porotalous olisi huomattavasti pienimuotoisempaa tänä päivänä.
" Hihnavaara vietti lapsuutensa isänsä Pekka Lakelan uudistilalla Savukosken Hihnavaarassa. Nuoruudessaan hän metsästi paljon ja toimi muun muassa poropaimenena ja metsätyömiehenä. Luku- ja laskutaitoisena hänet laitettiin pitämään metsätyömaan kanttiinia. Tästä sai alkunsa kauppiastoiminta, jota hän harjoitti elämänsä loppuun asti. Ennen maailmansotaa Mosku toimi myös väliaikaisena poliisikonstaapelina Sodakylässä. Lisänimensä hän peri äidinisältään, joka oli vauras tilallinen Sodankylän Moskuvaarassa: nuoremmasta Moskusta tuli aikaa myöten kuitenkin paljon tunnetumpi. Myöhempinä aikoina, kun tarinat Hihnavaaran häikäilemättömyydestä alkoivat kiertää, lisänimi muuttui muotoon "Paha-Mosku" " - lainaus wikipedia
" Olojen rauhoituttua Mosku vaurastui ja nousi porojen suuromistajaksi. Vuonna 1929 hänellä oli jo 300 poroa, ja 30-luvun puolivälissä poroluku nousi yli tuhannen. Tämä teki Moskusta yhden alueen suurimmista poronomistajista.Mosku eli avoliitossa Mari Tanhuan (1900–1985) kanssa. Mosku ei elänyt metsäläiselämää, vaan hankki Chevrolet-auton, tietosanakirjoja ja puhelimen. Hän teki myös ulkomaanmatkoja. Huonot välit kolttiin parantuivat normaalin liiketoiminnan tasolle. Moskulla oli kuitenkin vihamiehiä, mistä syystä hän kulki usein aseistettuna. Moskun elämän loppuvaihetta synkensi alkoholismi. Talvella 1936 Mosku sairastui pahasti kaupantekoretkellä Koltanmaalle ja alkoi kärsiä sydämen vajaatoiminnasta. Tämän seurauksena hän ryhtyi myymään porokarjaansa vähemmäksi ja muutti Savukoskelle. Hän kuitenkin kuoli sydänvikaan 55-vuotiaana .
Moskun toiminta on herättänyt ristiriitaisia tunteita vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeenkin. Tiedotusvälineissä, fiktiossa ja perimätiedoissa Moskua on kuvattu sekä sankarihahmona että pahantekijänä. Mosku oli luonteeltaan omapäinen, mitä kuvastaa muun muassa taksiautoilija Vallivaaran kanssa käyty oikeudenkäynti. Mosku oli särkenyt sivuikkunan Vallivaaran pirssistä ja suostunut korvaamaan vahingon vaatien kuitenkin lasin kappaleita itselleen. Kun Vallivaara ei toimittanut niitä hänelle, Mosku haastoi hänet käräjille. Mosku voitti oikeudessa, mutta korvaussumma oli vain murto-osa oikeudenkäyntikuluista.
Moskun ja Mari Tanhuan vuonna 1935 syntynyt poika Lauri Hihnavaara on kirjoittanut myönteisiä arvosteluita keränneen romaanin Luiron laulu (2002). " - lainaus wikipedia
" Moskusta on vuonna 2003 julkaistu Sakari Kännön edellä mainittuun kirjaan pohjautuva elokuva Mosku – lajinsa viimeinen. Elokuvan on ohjannut Tapio Suominen ja sen pääosassa esiintyy Kai Lehtinen. Elokuva käsittelee Moskun elämää tavalla, jota on luonnehdittu ihannoivaksi ja romantisoivaksi. Elokuva nosti Moskun yleiseen tietoisuuteen. Se herätti myös kommentteja, joiden mukaan Mosku oli varsinkin kolttien näkökulmasta katsottuna brutaali ja väkivaltainen hahmo. " - lainaus wikipedia
Tässä kuvia Moskun synnyinkodista, Hihnavaaran pirtistä. Kuvatut esineet ovat sieltä löydettyjä.
Nahan ompelukone
Seinällä puolia
Siinä syntyy nutukkaiden pirta-nauhoja
Rankiset olivat alkuperäisiä. Tässä lasten sängyn yllä rankinen.
Keittiötavaroita
Poron luusta tehty voiveitsi
Hihnavaaran talossa oli kaksi makuukamaria ja pirtti. Pirtissä oli yhtenäinen ns. olohuone ja keittiötila. Tässä toinen makuukamareista.
Alkuperäiset rankiset tässäkin makuukamarissa.
Hevosen häntäjouhista tehty luuta/harja, alkuperäinen.
Talon silloinen isäntä eli Moskun isä oli tehnyt emännälleen harjan.
Työkaluja
Kalastusvälineitä
Vanhoja valokuvia, poromerkkikirjoja, porokilpailujen säännöt -vihkonen
Vähän jo uudempi painos porokilpailujen säännöt -vihkosesta
Pirttiä
Työkaluja
Lääkkeitä
Vanhoja sen aikasia suksia ja sauvoja
Reppuja
Porojen länkiä ja poropulkka/ahkio
Poropulkassa kenkäheiniä
Hihnavaaran pirtti
Tässäpä näitä, kallisarvoisia muistoja! Nyt Mosku - lajinsa viimeinen elokuvan kimppuun. Elokuvassa esiintyvä yksi härjistä on muuten tilan nykyisen isännän isän härkä ja hän näytteleekin elokuvassa. Ovat sukua Moskulle. Hyvää loppuviikkoa ja viikonlopun odotusta kaikille!
Ihana paikka ja upeita vanhoja tavaroita.
VastaaPoistaAivankin sitä se oli. On niin ihmeellistä ajatella että kun se aika kuitenkin on niin lähellä meitä. Kehitys tuntuu loppujen lopuksi menneen vauhdilla eteenpäin.
PoistaHOX!! HOX!! Unohdin tuosta ne edelliset postauslinkit pois, mutta jutut löytyvät esimerkiksi tuolta oikeasta sivusta, ennen kuin saan ne tähän juttuun laitettua.
VastaaPoistaMielenkiintoinen postaus, kiitos tästä. Oli mukava lukea tekstiä ja katsella kauniita kuvia.
VastaaPoistaKiitos! Minulla on tapana ottaa lainauksia, en tiiä onko se hyvä vai huono. En ole mikään toimittaja, että voi jäsentely hieman ontua, mutta mitäs sitten. En ite niin paljon tiiä Moskusta että osaisin hänestä kertoa, niin lainailin tähänkin.
Poistakiinnostava paikka!
VastaaPoistaOnhan se!
VastaaPoistaSussille tämä vastaus. :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVautsi Savukoskellako tämä pirtti on?Moskun haudalla olen käynyt ja Korvasen Kotarovassa,Lokan takamailla mutta tämä paikka on vielä näkemättä josta nyt kerroit Kiitos.
VastaaPoistaPahoittelut se minulla onkin jäänyt tekstistä pois, siis kyllä Moskun synnyinkoti sijaitsee Savukoskella. 12 kilometriä Savukoskelta pohjoiseen. Moskun synnyinkodin pihapiirissä on edelleen asutusta. En tiedä toimiiko se ihan vierailtavana museona että siellä voi käydä milloin vain vai tilauksesta, en tullut kysyneeksi.
Poista