Tätä päivää en olisi halunut tulla, hävettää. Mutta itse järjestänä en pääse perjantaina 14.6 suunnitelmaamme puutarhabloggaajien tapaamisen Särkän perennataimistolle. Sain ihan vast-ikää tietää asiasta, joka vaatii minun oloani täällä. Näille sattumuksille nyt ei toki voi mitään. Mutta kun harmittaa niin vietävästi ja olisin halunut järjestää ja järjestäjänä olla paikalla tapaamisessamme.. Minusta johtumattomista syistä tapahtuu sitten tälläistä! Suututtaa. Yritin myös järjestää tuota perjantaita, siinä onnistumatta. Toisin sanoen kyseessä on henkilökohtainen syy, johon en halua mennä tarkemmin.
Ja ette usko kuinka mulla ottaa pattiin!! Olisin niin halunut tulla, kun yksi asia sattuu samalle päivälle ja sotkee kaiken.. Olenkin tässä miettinyt, että miten saataisiin päivä sopimaan niin, että se sopisi kaikille, no se nyt lienee mahdotonta, tai mahdollisimman monelle. Särkän perennataimistolla on myös hyvin vilkas vierailukesä ja kalenteri melko täynnä. Olenkin ajatellut jos voisimme aikaasta tapaamista päivällä, eli uusi päivä voisi olla to 13.6 (joka myös käy Särkälle) tai sitten alkuviikosta vk 25 ma tai ti. Tämä on niin ikävää, että tämän joudun nyt tekemään ja lähes hävettää. Koska vaihtoehdot ovat, että jään pois ja tapaatte keskenään silloin 14.6 (mikä harmittaa minua kovasti, koska mielelläni olisin mukana..) tai perutaan tapaaminen tai siirretään. Olen lähettänytkin jo kaikille jotka ovat, eli suurimmalle osalle, ilmoittautuneet s.postilla tapaamiseen, sattuneesta. Nyt toivonkin, että saataisiin asia järjestymään ja kommentoisitte mahdollisimman pian miten saataisin parhaiten tämä homma nyt toimimaan. Toivotaan, että tämä tavoittaa myös s.postin saajistakin mahdollisimman monen.
Kylmän, lähes kintas ja pipo -päivän jälkeen, aurinkoisesta ja lämpöisestä, Sallasta Pelaguu. Mielessä tosin surua.
Voi harmi kun näin käy!!
VastaaPoistaEhdottaisin jos ne jotka ovat kalenteriin päivän merkanneet ja päivän varanneet voisivat mennä Särkälle?
Voisiko vaikka myöhemmin kesällä mennä Oulujoen taimistolle kierrokselle?
Jos taas päädytte siirtämään särmän ja tapaamisen vk25 niin minäkin pääsen mukaan mikä ois tietysti huippu kivaa =)
Älä liikaa harmittele, elämä on joskus tällaista...
Minä en taas välttämättä pääse enää myöhemmin kesällä, muut "maatilantyöt" on silloin. Majoituskin on mulla melkein varattu tuolle sovitulle päivälle. Joten minä ehdotan, että jos vain saadaan tarpeeksi torstaille 13.6 porukkaa, nyt muutama ilmoittanut pääsystään, niin toteutetaan se ja loppukesällä voitte järjestää oman tapaamisenkin vaikka sinne Oulujoen taimistolle. Kova tahto ja päättäväisyys minulla on nyt kuitenkin järjestää tämä tapahtuma ja saada se toteutumaan. Koko kevään se on jonkin verran kuitenkin vaatinut työtä, toki vapaaehtoisesti. Perumaan en suostu! Se päivä vaan täytyy ilmoittaa myös Särkällä, jos sinne menee, enkä ota siitä päivästä vastuuta. Muuta kuin tästä minkä järjestän. Kauheasti näkee vaivaa, niin kyllähän se harmittaa.
PoistaLaitoinkin sinulle eilen sähköpostia asiasta, etten pääse mukaan jos päivä vaihtuu. Ymmärrän kyllä, että kovasti olet vaivaa tapaamisen eteen nähnyt ja haluat olla itse mukana. Niin minäkin sinun saappaissasi :) Hieno juttu, jos saatte tuon torstain onnistumaan, toki olisin mielelläni tullut minäkin. Työvuorot on vaan niin aikaisin pitänyt järjestää, ettei nyt onnistu mennä vaihtamaan.
VastaaPoistaYmmärrän satu täysin myös sinun tilanteesi. Monasti on että toisen onni voi olla toisen epäonni. Toki olisi mukava järjestää tapaaminen että sopisi kaikille, lienee mahdotonta.
PoistaSitähän elämä nykyisin on, jatkuvaa aikatauluttamista ja aikataulujen vaihtumista. Minäkin olisin toivonut mukaan pääseväni, mutta sen paremmin alkuperäiset kuin vaihtoehtoisetkaan päivät eivät minulle sovi - heinäkuun alkupuoli olisi käynyt ;)
VastaaPoistaHeinäkuun helteissä heinäntekoa. :) Vaik ei omaa peltoa ookkaan. :D Pesen käteni seuraavista tapaamisista, joskus voin taas järjestää jos tuutte tänne. ;) Kova päättäväisyys on saada tämä tapaaminen nyt kuiten järjestymään, tavalla tai toisella.
PoistaOlisin ollut Karolinan kanssa samoilla linjoilla. Moniko joutuu perumaan jos päivä vaihtuu torstaiksi? Ainakin se ilmoittautunut joka olisi tullut samalla kyydillä mun kanssa ilmoitti ettei pääse jos päivä vaihtuu. Mullekin käy paremmin tuo alkuperäinen päivä, sitä on ootettu ja pitkään!
VastaaPoistaTämä on valitettavaa. Mutta voittehan tavata myös silloin perjantainaki. Pidetään kaks päiväset pirskeet. :) Ne jotka pääsee perjantaina tapaavat silloin ja toiset jo torstaina. Jonkun täytyy vaan ilmottaa siitä särkälle ja joku muu sitä päivää.
PoistaMulle käy nuo uudet päivät, mikä tahansa niistä. Kun sain sähköpostisi että perjantai ei käykään, järjestimme jo sille päivälle muuta ohjelmaa...
VastaaPoistaSain s.posti pioni. Yritetään nyt sitä torstaita.
PoistaEn valitettavasti pysty muuttamaan päivää, mutta olenhan muutenkin epävarma pääsystäni, oli päivämäärä mikä tahansa.
VastaaPoistaOnnea tapaamiseen, olipa se milloin vaan!
Laitoinkin sinulle spostia, että minulle käy päivän vaihto, kaikki käy :)
VastaaPoista