pelaguu.blogspot.com

maanantai 17. joulukuuta 2012

17. luukku Ihan itse tehdyt joulumakeiset

Kiirettä pitää. Joulukiireiden takia meinaa vähän tämän päivän päivityskin viivästyä. Sehän on jo jouluviikko ja aatelkaa 17.pvä ja luukku! Eihän sitä joulua tai joulun odottamista ole kuitenkaan kuin vain kolme viikkoa. Leipasin tänään vielä yhden satsin joulutorttuja. Viikonloppuna tehtiin joulumakeisia. Ja mitä vielä ois tekemättä.. Vaikka ja mitä ja paljon!! Mutta kun tästä joulusta en aikonu ottaa ressiä.. Niin herkästi kun sen kuumeenkin kai sitten pukkaa. No yksi syy voi olla myös kuusi. Kuusta ei meille tänä jouluna hankita. Enkä sitä niin oikein kaipaakaan. Mutta kuitenkin tuntuu, kun lähdemme pois kotoa jouluksi, mökkeilemään, että kyllä sinne mökkiinkin pitäisi himpun verran jotain jouluista kehittää. Olen myös miettinyt vaihtoehtoa joulukuusen tilalle. Mitä sinä ehdottaisit? Muovikuusesta en nyt niin välttämättä perusta. Tänään näin kaupassa ison sypressin. Siinäpä ehkä voisi olla hyvä vaihtoehto tai iso tuija. No, yksi tuija olisikin, mutta se on kuihtunut.. Entä joko teidän huushollissa on tehty joulusiivous? Entä joululeivonnaisten laita? Tai muut joulunherkut? Pitäisi kehittää joku hyvä suklaakakun ohje kera vadelmien jouluaaton pöytään ja jokin jälkiruoka. Mutta kuitenkin minä ihan innolla oottan viikonloppua ja että pääsee "huokasemaan" ja valmiiksi katetun joulupöydän ääreen. Joitain joululahjojakin on ostamatta ja ne hankitaan siis vasta viime tipassa. Ollaan ihan hiiskumatta, kun eihän niitä joululahjoja pitänyt tänä vuonna ostaa... ;)

Hmm, alan pikkuhiljaa huolestua. Kun teen aina kauppaan lunttilapun siis kauppalistan, mitä pitää ostaa ja nyt tänään jo toisen kerran olen unohtanut ostaa jotain tavaraa mitä siinä luki, nyt unohin puurohiutaleita, vaikka maitohyllyllä sitä mietin että niitä piti ja luin lappuakin. Ja viime kerralla unohin roskapussit ja ne oli lapulla myös. Eikö sitä lappua lue, tai luin kyllä, mutta mutta.. mikä hitsin joulupaniikki tämä nyt on.

Joulutortut on kyllä ehdoton. Niitä on leivottu jo ainakin kolme satsia ellei enemmänkin. Lisäksi nyt tänä jouluna sain jotain aivan kummaa kuulla.. Se oli musiikkia korvilleni. Mieheni aikoi tehdä makeisia! Huomasi päivän lehdestä ohjeen ja (minun pienellä avustuksella) hän niitä sitten teki. Osti aineksetkin ihan itse! Tässäpä teille ohjetta ja kuvia näistä ihunaisista makeisista. Suosikkini olivat ehkä nuo fudget tai kansanomaisemmin "toffeet". Toffeita niistä taisi enemmän tulla. Ei jaksettu (tai mieheni jaksanut..) puolta tuntia keittää kinuskimassaa. Joka olisi ehkä pitänyt tehdä. Nämä ohjeet ovat Pirkka -lehdestä. Että, jos teille sellainen tulee, näette ne myös sieltä. Pirkan fudge ohjeessa tosin lukee että valmistus kestää alle 30minuuttia, mutta silloin se massa jää kyllä liian löysäksi. Keitä vähintään puoli tuntia tai kokeilemalla löydät parhaan tuntuman tekemiseen.

**** Fudget ****

1tlk (2dl) vispikermaa
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
50 g voita

Halutessasi:
1 pkt maitosuklaata tai jotain muuta makusuklaata (esim, pähkinäsuklaa)
1 ja puoli dl Maun mukaan marjoja (karpaloita), rusinoita jne.

1. Mittaa kerma, sokeri ja siirappi kattilaan. Kuumenna, kunnes kiehahtaa.
2. Lisää voi.
3. Anna seoksen saeta kinuskimaiseksi. Voit testata tipauttamalla seosta pari pisaraa kylmään veteen. Jos pisarat jähmettyy, seos on valmista.
4. Halutessasi voit rouhi sekaan suklaa. Anna suklaan sulaa sekaan. Lisää myös loput mausteet.
5. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan. (ei liian isoon)
6. Anna fudgen jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä kohmettumaan jääkaappiin. Leikkaa levy pieniksi paloiksi. Säilytä palat jääkaapissa.

Fudget pelkästä kinuskista. Päällä on joissakin jonkin verran pähkinä-suklaarouhetta.


**** Tryffelit ****

2 levyä suklaata
3/4 osaa vispikermaa

Pinnalle:
n. puoli dl kaakaojauhetta, tummaa
n. 100 g suklaata
tai kookoshiutaleita

1. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen. Nosta kattila pois liedeltä.
2. Lisää paloiteltu suklaa ja anna liueta muutama minuutti. Sekoita tasaiseksi massaksi. Peitä ja siirrä jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
3. Ota tryffelimassasta lusikan avulla nokareita ja pyörittele palloiksi.
4. Koristele halutessasi. Kaakaojauheella, kookoshiutaleilla jne.
5. Suklaan sulattaminen:
Paloittele suklaa, sulata mikrossa tai vesihauteessa tai liedellä miedossa lämmössä. Kasta jähmettyneet pallot kuorrutukseen.

4 kommenttia:

  1. Totta, tuntuu jotta päivät on tässä joulukuussa menneet kuin humaus vain ! Viime jouluna ostin huonekuusen ja se on pikkuisen kasvanutkin, oikeaa kuusta en hae kun en ehtisi siitä nauttia, joten tuota huonekuusta suosittelen, on kiva sisä kasvi muutoinkin. Koristeiden painoa se ei kyllä kestä.
    Luntti on mullakin kaupassa mukana, muuten olis kärryssä väärät tavarat :)
    Isännän tekemät herkut on hyvän näköisiä, kelpaa niitä maistella.
    Kiitos muuten Lätän kuvista ja tunnelmasta, radiosta kuuntelin juttua sen matkanteosta. Tykkään hirmuisesti noista vanhoista menopeleistä ja yhtenä toiveena olis joskus päästä jonkun vastaavan kyytiin..

    VastaaPoista
  2. Kuulemma oli ollut ihan vanhan ajan tuoksuakin lätässä, dieselin katku ja nahkarotsit päällä vai mitensoli.. Jaa, sekö kuului radiostakin. Oli lähtenyt aamuyöllä neljän aikaan oulusta meillepäin.

    Ja syksykin meni niin äkkiä, kuin hujaus vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja täynnä oli. Ensimmäinen kiekka päätepisteelle, lähelle venäjän rajaa, kelloselkään, istumapaikat olivat olleet täynnä ja muutamat seisomapaikalla.

      Poista
    2. ..oi jospa oisi saanut olla muuukaaanaa :)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥