pelaguu.blogspot.com

maanantai 23. tammikuuta 2017

Petservaaran näköalatornilla

Loppiaisviikonlopun mentyä, suuntasimme kelkkailemaan Sallan Aatsingin kylän Petservaaraan. Kohtuu hyviä ilmoja on meillä nyt riittänyt ja kaamoksen mentyä nyt on saatu jo aurigon paistettakin, kovin korkealta se ei vielä paista, mutta vähän ja matalalta, silloin valo on kyllä kauneimmillaan. Tuona talvisena maanantaipäivänä aurinkokin hieman pilkisti, mutta kaamos taisi olla vielä päällä ja pilviverhokin edessä, tuuli oli kova, mutta ilma muuten hyvä pikku kelkkailuretkeen. Tässä kuvia sieltä.

Petservaaraan menee talvisin virallinen kelkkaura, kesällä sinne ei mene polkua, mutta metsän läpi kelkkauran pohjaa pitkin sinne pääsee. Lähdimme matkaan Aatsingin vanhainkodin kulmilta, ja siitä matkaa Petservaaran päälle oli n.5km, karkeasti arvioituna. Kelkkauran tunnistaa punaisista, puisista, lumen kuorruttamista reittimerkeistä.


Ajeltuamme hyvän tovin, vastassamme oli mukava, kesy poro.




Auringon värjäämää kaamostaivasta.



Hei, hei poro!



Petservaaran päällä on puuvaja, tulistelupaikka ja näköalatorni.




Näköalatornista avautuvat maisemat Aatsingin kylän yli.
Sieltä näkyvät Venäjän puolen Sallatunturit kuin myös uudet Sallatunturit.






Lähettiin laskeumaan alaspäin, niin huomattiin mitkä maisemat
 olivat menomatkalla jääneet selän taakse.
Aatsingin kylä avautui eteemme.




Tässä linkki Retkipaikan kirjoittamaan juttuun heidän käynnistään Petservaarassa kesällä.

Hyvää, talvista uutta viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Onpas upeat kuvat. Hienot värit ja upea tunnelma. Ihana porokuva. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Oli kerrassaan hieno paikka, joskus on mentävä ehkä uudestaan, paremmalla säällä. Tämä oli minulle eka kerta täällä.

      Poista
  2. Oi, millainen postikorttimaisema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaunista oli pilvistä huolimatta, mutta silloinkin voi olla kaunista kun aurinko paistaa pilviin.

      Poista
  3. Kauniin paksulumisia maisemia. Heti kun vain aurinkoa alkaa pilkahtelemaan niin se taas värjää upeasti taivaan eri väreiksi!

    VastaaPoista
  4. Teillä onki oikia talavi. Hianot lumiset maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kait tuota lunta, mutta vain paikoin. Tuolla sitä oli varmaan sinne vyötäröön, mutta meillä tässä kirkonkylällä on vain alle polven, ei ole kovin paljoa paikoin metsissä lunta. Kiitos!

      Poista
  5. Siellä on sitten hyvät näkymät!

    VastaaPoista
  6. Kauniit talvipäivän värit eikä maisemissakaan ole moittimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pilvet vähän haittasivat mutta kauniisti valo niihin heijastui.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥