pelaguu.blogspot.com

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ruuhijoen luontopolku, osa 2

Ruuhijoen luontopolun toisen ja loppupätkän kuljin koiran kanssa kaksi viikkoa sitten syksyisenä aamuna, kun ruska vielä vienosti aloitteli. Syysaamut ovat nyt monesti olleet pilvisiä, mutta iltapäiväksi on kirkastunut, niin nytkin. Ilma on lämmin, mutta pilvinen.

Jatkoimme matkaa koivukujalta, mihin viimeksi päätimme matkan ja jatkoimme kohti Sallan kirkonkylää. Sama helppokulkuinen soratie jatkui, joka on siis talvella moottorikelkkaurana.





Matkan varrella saa ihastella vanhaa ikimetsää.
No, tässä kuvassa lähinnä känkkyräkoivuja, mutta ikimetsääkin löytyy.



Tässä vielä yksi kuva tuolta ekalta pätkältä,
ja elokuun kesäillasta.. Ikimetsää, olettaisin tai ehkä
lehtometsää.



Loppumatkalle on tehty useaan kohtaan levähdyspenkkejä.




Vanhainkodin kohdalla on tehty riukuaitaa.
Taustalla, puiden katveessa, näkyy Sallan vanhainkodin rakennuksia.



Vanhainkodin kohdalla Ruuhijoki varteen oli tehty aita, jossa on portti.



Luonto on tehnyt tehtävänsä.





Loppumatkasta bongattiin kuutamokin taivaalta.



Matkan voi jättää joko tähän Urheilukentän kohdalle tai jatkaa polkua pitkin aina Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolle asti. Mutta me ainakin nyt törmättiin kuljettuamme jonkin matkaa rakennustyömaahan, joka oli täysin ylitse pääsemätön este. Sitä ei voinut mitenkään kiertää, eikä sen läpikään oikein kannattanut kävellä. Maasto on polulla paikoin hyvin märkä ja lopulta sain kasteltua lenkkarit ja sukat, joten palasimme takaisin soratien päätöspisteeseen. Ehkäpä täytyy yrittää joku päivä kulkea loppupolku museolta päin kirkolle, aika näyttää, joka sekin kartan mukaan näyttää kulkevan aivan Ruuhijoki vartta.



Polulta saa ihailla peltomaisemaa.



Citynomadi sivustolta näet reitin ja karttakuvan Ruuhijoen luontopolusta. Virallisempi nimi Ruuhijoen luontopolulle taitaa olla Ruuhijoen ulkoilureitti.

                                              *     *      *     *     *     *    *    *    *    *    *  

Ilma näyttää nyt niin syksyisen ankealtakin ulkona ja se vesisateen tuoma pimeys on hiippinyt sisällekin. Tuntuu, että pitäisi laittaa kynttilöitä palamaan. Taitaa yltää meillekin ne viikonlopuksi, tai nyt perjantaiksi luvatut rankkasateet, ainakin ilma on niin pimeä, että hieman se mieltäkin laittaa apeaksi. Toivoin pääseväni viikonloppuna pienelle retkelle tai puutarhaan möyrimään, mutta säiden puolesta näyttää heikolta. Mutta kun säille emme voi juuri mitään, niin täytyy nauttia nyt vaikka sitten siitä, että saa hyvällä omalla tunnolla olla sisällä ja vaikka värittää aikuisten värityskirjaa, jonka minäkin ostin, mutta juuri yhtään en ole vielä ennättänyt värittää!  Hyvää viikonloppua kaikille!

20 kommenttia:

  1. Sinulla on hyvää ulkoiluseuraa. Yhdessä kivaa liikkua.
    Maisemassa on jo paljon pudonneita lehtiä ja ruska alkaa kadottaa hohtoaan.
    Polut ja maisemasi viehättävät. Ehkä kokeilisin, on joessa kalaa?
    Mukavaa syksyn etenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii! Koira on joskus vähän kärsimätön minun jatkuville pysähdyksille kuvata luontoa. Mutta tykkään kyllä liikkua koiran kanssa, vaikka se vähän tökkii joskus, ei tarvi ihan yksin. Samalla hoituu pissatus ja muuta toimet koiralta. :) Kokeiltiin mekin kalastaa tuolla alkupätkällä, parista kohtaa, mutta ei kuulunut mitään, olisi vaatinut enempi aikaa ja kärsivällisyyttääkin. Samoin sinulle!

      Poista
  2. Taitaa olla mielellään retkillä tuo kaverisi, kun näyttää haluavan kulkea edellä. Ihmettelee varmaan, että miksi aina pysähdellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tekee, ihmettelee pysähdyksiä ja juu, kulkea aina edellä. Hieman säntäileekin sinne tänne jos ollaan vain metsässä, mutta polulla menee ihan kiltisti, aina ensimmäisenä.. Jos sattuu jäämään taakse, niin kyllä pitää saada rynnätä ensmäiseksi, niin kuin koirilla vatmasti on tapana, jos ei ole sen kummemmin opetettu omaa paikkaa. Huolen pitää myös emännästään ja isännästä, jos yksikin puuttuu porukasta eikä mennä yhtä matkaa (joskus saatan jäädä jälkeen kun jään kuvailemaan, jos mies taluttaa) on huoli takana tulevasta. Pitää oottaa niin kauan että kaikki joukkueen jäsenet on matkassa ennen kuin matka voi jatkua. Siitä on hyvä esimerkki tuossa edellisessä postauksessa (kuvassa koira makaa soratiellä oottaen kaikkia matkalaisia..).

      Poista
  3. Tämä, kuten edellinenkin postaus, on aivan ihastuttava oodi syksylle. Kauniit maisemat ja mukava polku kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin Orvokki! Mukavaa jos tykkäsit.

      Poista
  4. Onpa ihana ulkoiluseura ja upea polku. Tuolla jos missä sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä liikkua jokimaisemissa, ne on kauniita.

      Poista
  5. Upeita luontokuvia myös tässä osassa 2. Ihan tulee hinku päästä ulos ja metsään. Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä syksy on melkeinpä parasta aikaa liikkua luonnossa. Kiitos samoin!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, ihana mukavaa on noissa jokimaisemissa kävellä.

      Poista
  7. Aivan mahtavat maisemat! Upea ruska näyttää olevan... Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä näissä maisemissa on mukavaa liikkua.

      Poista
  8. Syksyinen luonto on kyllä niin kaunis. Tykkään itsekin kovasti samoilla metsässä, milloin mitäkin tekemässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Syksyssä on paljon kaunista. Niin, välissä sitä löytää itsensä milloin mistäkin syysluonnossa, marjapensaasta, valokuvaamasta milloin värejä, milloin kuuraa, milloin sumua jne..

      Poista
  9. Ihanat, syksyiset maisemat ja tunnelmat. Olisipa tuollaiset paikat missä samoilla? Nautitaan kynttilöiden tuomasta valosta ja tunnelmasta, sillä nyt on niiden aika.
    Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Näin täytyy tehdä, kynttilöiden tuoma tunnelma kuuluu myös syksyyn.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥