pelaguu.blogspot.com

lauantai 15. elokuuta 2015

Portinjoki, Suomujärven laavu ja seitakivet.. 2

Sateisen lauantaipäivän retkeilyn kolmas kohde oli Portinjoki, Suomujärven laavu ja seitakivet. Jos edellinen postaus ei sykähdyttänyt, ja vaikka aloitamme jokikuvalla niin on luvassa muitakin kuin jokikuvia. Eläinkuvia olisi ainakin luvassa, muustakin kuin meidän koirasta.

Portinjoki laskee Suomujärvestä Suomujoen kautta aina Kemijärveen asti. Suomujärvi on Sallan kunnan puolella, ennen Raakkua ylitämme kunnanrajan ja saavumme Kemijärven kaupungin puolelle. Itse Kemijärvi siis sijaitsee jo Kemijärven puolella. En löydä juurikaan netistä tietoa Portinjoesta. Sallan kyläreitti vihon kartassa joki ei näy.


Portinjokea, lähempänä Kemijärven kunnan rajaa..



Kulkiessaan soratietä Lapajärveltä Raakkuun ylitämme Portinjoen muutamaan kertaan. Joka sillan kohdassa on kyltti ilmoittamassa siitä, että kysessä on Portinjoki.

Samanlaisin puuviitoin on koko matkalta merkitty kohteet, myös seuraava kohteemme.
Puuvitat maastoutuvat niin hyvin, että ne jää huomaamatta melko helposti.





Suomujärvellä on hyvin säilynyt kodan malliin rakennettu tulistelupaikka kauniilla paikalla. Sytytämme nuotion ja kuivattelemme hetken vaatteita ja lämmittelemme. Ennen kuin jatkamme Seitakiville.

Katsahdus kodan "ikkunasta" sateiselle Suomujärvelle.
Vasemmalla puuviitta osoittamassa seitakivi -polulle.



Ilmeisen kalaisa järvi Suomujärvi on kun veneitä oli
rannalla useampi.



Makkaraa odottavan aika on pitkä.




Seitakivet ovat mitä luultavimmin tuolla poukaman nokassa..
Tälläkertaa emme kävele ihan sinne asti.. koska sade tuntui kiihtyvän
ja kastelin housuni märässä varvikossa aivan täysin..


Palaamme takaisin nuotiolle vaihtamaan märät vaatteet kuiviin. Kylläpä se sitten lämmittikin, takki ja sadehousut.. ;) Muita vaihtovaatteita ei tullut mukaan.


Paluumatkalla tapasimme iloiseksi yllätykseksi perhosen.
Harmillisesti en vain tunnistakaan perhosta, jonka yläsiivet näyttävät harmailta mustilla pilkuilla
ja alasiivet keltaisilta mustilla pilkuilla.



Kuvissa taitaa vain olla kaksi perhosta. Huomasimme perhosen, vasta kun toinen lehahti silmiemme edestä toisen luo.




Polun varrella seitakiville on iso kivi. Heräsi heti mielenkiinto, että 
voisiko tämä olla seitakivi, mutta se taitaa kuitenkin vain olla pala kivikkoista
kalliota..


Tästä jatkoimme vaatteiden vaihdon jälkeen kyläreitti vihkoon merkittyyn neljänteen (vihkossa numerolla 39) ja seuraavaan kohteeseen.. se on Suomen rotkot -kirjassakin esitelty Portinjoen jokikanjoni Kallioportti. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

20 kommenttia:

  1. Olipa kiva retkeily-postaus :) Ja kauniita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
  2. Täältä ruuhkasuomen vinkkelistä pakostakin kadehtii tuollaisia maisemia ja erityisesti siellä vallitsevaa rauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onneksi ei kuitenkaan kovin pitkä matka kohteisiin ole ja niitä on kuitenkin kohtuullisesti ympärillä. Kun vain jaksaa lähteä liikkeelle.

      Poista
  3. Sykähdytti kyllä niin tämä kuin edellinenkin. :) Voi aistia kuvista rauhan ja kostean metsän ilman... Ja miten suloinen makkaran odottaja!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanasta retkeilymatkasta.
    Näitä on mukava katsoa, itse kun en tänävuonna pääsekään vaeltamaan.
    Mukavaa jatkoa ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi. Mukavaa kuulla. Harmi kun et pääse vaeltamaan, toivottavasti pääset jollekin pienille retkelle siinä kotipaikkakunnalla

      Poista
  5. Tuo perhonenhan on suomittari. Itsekin taistelin tunnistamisvaikeuksien kanssa viime kesänä. Onnittelut tällaisen tilanteen kuvaamisesta . Kävin täällä jo aiemmin ja aioin vastata, mutta unohdin, kun ajattelin kirjoittaa, kun pääsen oikein tietokoneen ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos paljon sinulle Kirlah! Ei ollutkaan se mitä veikkasin. Täytyypäs tutustua tähän kaveriin tarkemmin.

      Poista
  6. Hienoja kuvia retkeltänne ja kauniin perhosen olet bongannutkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Mukavaa kun minunkin kamerani linssiin sattuu joskus perhonen, se on tosiaan harvinaista.

      Poista
  7. Onpa kauniilla paikalla tuo Suomujärven tulistelukota. Ja mukavannäköistä maastoa muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Harmi vain kun sattuikin sadesää. Maasto on helppo kulkuista.

      Poista
  8. Hieno vaellusretki teillä, sääli että oli sateista. Mutta silti reippailitte, nostan hattua.
    Tuolla olisi kiva kävellä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa, ja heitänpä hieman aurinkoa sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Eipä tuo pikku ripistely haitannu, jos ois satanu kaatamalla, niin ois ollu vähän eri. Meillä on yhtä aurinkoista nyt varmasti kuin teilläkin.. ;) Onneksi ei enää sada, vaan nautitaan kesähelteistä, mutta sillon toissa lauantaina se tosiaan sato..

      Poista
  9. Upeita maisemia! :) Retkeilyhammasta kolottaa, kun näitä katselee.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥