pelaguu.blogspot.com

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lapajärveltä Raakkuun.. Osa 1

Lapajärveltä Raakkuun.. Kartan kohteet 42. ja 41.; Vilmajoki, Vilmajoen laavu ja Sinnamovaaran poroerotusaita ja vanha kämppä

Sallan kyläreitti vihkosestakin löytyvät viisi Etelä-Sallan kohdetta + bonuskohde (ei kuitenkaan ole merkitty karttaan nimellä bonuskohde vaan ihan numerolla, mutta siitä kerron sitten myöhemmin, mikä kohde on..), joka myöskin näkyy kartalla, oli meidän lauantai-päivän retkikohteitamme. Bonuskohteeksi nimesin reitimme viimeiseen kohteen siksi, koska se ei varsinaisesti sijoitu tuohon Lapajärvi-Raakku välille vaan on ylimääräinen kohde reitillä. Lapajärvi-Raakku reitin kohteet on mahdollista saavuttaa ja tutustua yhden päivän aikana, ne viisi kohdetta kuitenkin sijaitsevat vain muutamien kilometrien säteellä toisistaan. Tämä viiden kohteen päiväretkireitti taitaa olla nyt ainoa mitä äkkiseltään tulee mieleen Sallan kyläreitti vihkosesta, toki lukuunottamatta Tuntsaa ja sen kohteita, jotka on myös mahdollista saavuttaa yhden päivän aikana. Reitin aloituskohteeksi valitsimme Vilmajoen laavun Vilmajoen rannalta, jonne pääsi ajamalla Kursun, Lapajärveltä kohtuu hyväkuntoista soratietä etelän suuntaan. Soratie oli vielä alkukesästä ollut laanamisen jäljiltä kivikkoisempi, mutta nyt ajoura oli jo tasoittunut ja sitä ole helppo ajella. Reitin voi toki ajaa siis toisinkin päin, etelästä Raakun kylästä pohjoista kohden Lapajärvelle.

Kursun, Lapajärveltä lyhintä reittiä, aina koukaten pari kohdetta
aina Raakun kylän läpi kartan kohtaan 32., jossa emme nyt kuitenkaan
poikenneet vaan jatkoimme matkaa takaisin pohjoiseen, itään ja kohti bonuskohdetta.



Retkeilypäiväksi sattui sateinen lauantai. Jotenkin se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, kun varustautui oikein, ensin pelkällä sadetakilla tosin. Ja oli mahtava tunne päästä jälleen pitkästä aikaa luontoon, jossa aikakaan ei tuntunut nyt pysähtyvän, oli niin monta reittikohdetta päivälle sattunut ja mielessäni oli rajallinen aika tuohon bonuskohteeseen pääsyyn.. Nuotion äärellä istumista sateen ropistesta laavun kattoon, makkaran paistoa ja ruoan laittoa luonnon keskellä.. hetken oli helpompi hengittää..

Vaatimattoman oloinen Vilmajoki ei antanut nyt aihetta pysähtyä pidempään. Laavu oli kodan malliin rakennettu suojaisa, hyvin säilynyt tulistelupaikka.. nyt matka kuitenkin jatkui, ja nyt huomaan, että kaikessa hötäkässä jäi kuva laavusta ottamatta. Harmittaa, miksihän sitä pitää aina olla niin kiire, ettei tajua moista asiaa, eihän retkellä saisi olla kiire.. No, tässä kuvat Vilmajoesta.




Vilmajoen laavulla on metsäneläimistä ja 1950 ja -60 luvulla olleista savotoista kertovat taulut.
Vilman erämaa on rikasta eläinaluetta ja soratien kupeessa taisikin olla
kyltti rauhoitusalueesta.
Tulistelupaikka on kylttien välittömässä läheisyydessä, Vilmajoki virtaa parin sadan metrin päässä.



Matkamme jatkuu kohti Sinnamovaaran poroaitaa ja vanhaa poroerotuskämppää.
Ennen varsinaista poroaitaa ja aidan luona sijaitsevaa kämppää,
vastaan tulee poronhoidossa käytetty toinen, isompi kämppä ja saunarakennus.
Tätä ei ole merkitty kyläreittikarttaan.

Laudat ikkunoiden päällä voisi
kertoa siitä, että kämppä ei ole enää käytössä..


Saunarakennus




Pitkospuiden toisessa päässä, selän takana, oli pieni puro, jossa saattoi vaikka peseytyä 
saunassa käynnin jälkeen..



Aitaa käytetään vielä nykyäänkin satunnaisesti poronhoitotöissä.
Kesällä, juhannuksen tietämillä räkkä aikaan porot kerääntyvät tokkiin
ja tokat kootaan aitaan vasankorvien merkitystä varten. Jokainen vasa saa tuolloin
korviinsa emänsä korvamerkin, jokaisella poronomistajalla on oma korvamerkki.
Hirvaiden kiima-aikaan syksyllä aitaa käytetään poroerotuksiin, joissa
eloporot ja teurasporot erotellaan toisistaan. Eloporot saavat tuolloin myös eläinlääkärin
toimesta loislääkityksen, jonka jälkeen ne päästetään metsään.
Teurasporot kuljetetaan asianmukaisella kalustolla Sallan poroteurastamolle.




Aidan luona oleva porokämppä.



Tästä matka jatkuu kohti seuraava kohdetta, Suomujärven laavua, seitakiviä ja Portinjokea..
Siitä kuulette sitten myöhemmin.

12 kommenttia:

  1. Etelä-Sallastakin löytyy näköjään uusia retkikohteita. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jatkuu vain, kannattaa pysyä kuulolla, jos ei halua näissä nyt esittelemissäni kohteissa pysähtyä, niin löytyy paljon mielenkiintoisempiakin kohteita.

      Poista
  2. Näitä retkeilypostauksiasi on kiva lukea :). Olen kerran ollut vaeltamassa Lapissa, Muoniossa tosin. Nuo tuollaiset retkeilymökit olivat kaikki kaikessa monen kymmenen kilometrin rämpimisen jälkeen.

    Lapissa sitä vasta tietää mitä todellinen hiljaisuus on, ei mitään, edes kaukaista liikenteen melua, vain tuulen värinää jos sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri, mukavaa, jos niitä on mukava lukea.. :) Retkeilymökeistä tulee sitten tämänkin postauskavaldaakin yhdessä osassa myöhemmin sitten lisää.

      Poista
  3. Kiitos Pelaguu, mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihania kuvia ja kauniita maisemia! Me kun ollaan melkein pelkästään merellä (ja saarien luontopoluilla) niin on ihanaa katsoa kuvia ja lukea tarinaa vaellusreiteiltä =D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tämänhän taittaa helposti myös patikoiden. Kun välillä on vielä yöpymispaikkoja. ;) Keskellä ei mitään, keskellä metsää on varmasti täysin erilaista kuin merellä. Ja itse kun en ole meren lähelläkään juuri käynyt, niin kyllähän se kiinnostaa. Kiitos Katinka!

      Poista
  5. Kiva lukea eri kohteista, odotan innolla jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Hei Pelaguu,

    Ihana blogi sinulla, kiitos siitä. Lueskelen aina silloin tällöin kun olen aikoinaan sielläpäin asunut.
    Vilmalla olen käynyt maalintumetällä monet kerrat ja tietääkseni tuo punainen kämppä saunoineen ei ole koskaan ollut poromiesten vaan se on alkujaan Metsähallituksen "savotta" kämppä. Olen siinä kämpässä muutamaan kertaan yöpynyt metsästysreissuilla 90-luvun alkupuolella. Tulee muistoja mieleen :-)
    Metsähallitus kauppasi kyseistä kämppää taannoin, liekö uusi omistaja löytynyt..

    Ihanaa syksyä pohjoiseen. Reilun viikon päästä itsekin Lappiin suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tarkennuksesta. Tosiaan olin näin luullut, ja kuullut että tämäkin olisi poromiesten kämppä. Mutta kiitos jos asia tosiaan olisikin näin. Kiitos paljon, samoin sinulle! :)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥