pelaguu.blogspot.com

maanantai 7. tammikuuta 2013

Viljelykierto

Teen nyt tässä nälkäisenä yhden pikapostauksen, aiheesta viljelykierto. Nyt on melko monta vuotta viljelty pienellä "kasvimaan tapaisella maapläntillä" perunoita, viime vuonna siinä oli kuitenkin porkkanaa, joka ei ole yhtään viljelykierron mukaista. Nyt kasvimaan on "vallannut" rikkaruohot ja maa on hyvin tiivis. Jotain olisi siis tehtävä, mutta mitä? Olisiko teillä ehdotuksia?

Olen ajatellut ainakin osaksi ratkaisua viljelykierron toteuttamista maapläntillä, mutta mikä kasvi siihen sopisi seuraavaksi? Vaikka kuinka hehkutan, että oon puutarhuri ja silleen.. Niin, kun taitoa ei käytä (ainakaan muuta kuin harrastuksen puolesta.. ) taito häviää ja muistikin on rajallinen.

Ja avot! Lähimarkettiimme oli tullut jo sankkajoukko siemeniä, kukkien sekä vihannesten. Sekä puutarhalehtiäkin löysin. Mutta vielä en mitään ostanut. Jospa minä ensin mietin mitä ostaisin. Ihania kaikki blogien auringonpilkahduskuvat ja kaikki muut kevääseen viittaavat kuvat, kun täällä ei vielä muutoin ole sellaisesta tietoakaan. Kaamos. Se kuvaa tätä hetkeä hyvin ja sinisiä hetkiä. Mutta ajatukset ovat jo hyvinkin paljon keväässä. Joulusta ei ole enää tietoakaan.

Joo no, kyllähän tämä kuva ei imartele ketään! Edes kasvimaata. Kuva otettu viime syksynä. Etualalla heinittynyt kasvimaa. Ja sen siivoton ympäristö. :)

6 kommenttia:

  1. Herneet ja apilat tai kaalit, salaatit ja sipulit tulee mieleen vuoroviljelystä vaihteluksi juureksille. Vai lieneekö maanviljelysopitkin muuttuneet siitä kun viimeksi näitä asioita on tarvinnut miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin vain. Mikähän voisi olla joku hyvä kasvi herneen tilalle? Ei olla oikein herne ihmisiä. :)

      Poista
  2. Herne on hyvä esikasvi, senki puoleen että se sitoo typpeä juuristoon, eikä kuluta maan ravinteita. Tee seos herneestä ja kaurasta, laita sitä joka vuosi aina johonki kohtaan. Ensimmäisenä keväällä muovit pois, tuli nurkkaan ja kulotus koko alueelle. Sit vuokraisin jyrsimen päiväksi, vetäisin sillä koko alueen ja vähän reunojakin, löisin pari paalia puutarhaturvetta ja vähä kanankakkaa sekaan ja kalkkia reilusti. Sen jälkeen vielä jyrsimellä mylläys, sit uudet penkit ja kylvöt. :) Ainaki kuvasta katottuna näyttää aika hiekkaiselta tuo maa. Turve parantas sitä huomattavasti, varsinki tiivistymisen suhteen. Ja kunnon kohopenkit, ainaki 20 cm maanpinnasta koholle.
    Mulla itellä kiertää herne, porkkana ja sipulit, lisäks välillä salaattia ja retiisiä. Mut 3 penkkiä on vaan mullaki, ei siinä hirveitä kasvattele :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän tuli tuhtipaketti. :) Näin minäkin luulen, että perustellinen maanparannus on tehtävä.

      Poista
  3. Suomelan sivuilla on kiva nopea ohjeistus viljelykiertoon http://m.suomela.fi/xarticles.asp?articleid=42958__viivilla-fi Muistaa vihannesten suvut ja kukkia mukaan! Paljon kompostia sekaan ja vähän sekoitusta, eikö homman pitäisi olla sillä selvä? ;-)

    Yritän käyttää sekä viljelykierron että sekaviljelyn hyötyjä, mutta vasta "vanhana" voi sanoa onko osannut. Tuleepahan luettua paljon ja kuunneltua kaikkia jotka aiheesta haluaa jotain sanoa. Eli kirjoita kokemuksistasi, täällä odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Eiköhän sitä jotain täydy tähän keksiä.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥