pelaguu.blogspot.com

tiistai 29. tammikuuta 2013

Appelsiini-juustotorttu

Tämän ohjeen nappasin Me-lehdestä ja jaan sen nyt teidänkin kanssa. Herkkua oli! Ja osa on vielä pakkasessakin. Tästä tulee siis kaksi joko vähän pienenpää keskikokoista piirakkavuoallista tai sitten yksi iso. Ja mulla siitä tuli kaksi keskikokoista piirakkavuoallista.


Appelsiini-juustotorttu          175'C        60min

1 annos tavallista murotaikinaa

Täyte:
1 prk (150g) ranskankermaa
2 rs appelsiinituorejuustoa
(1 appelsiinin raastettu kuori)
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina

Pingota leivinpaperi irtovuoanpohjalle. Painele taikina ohueksi vuoan pohjalle ja reunoihin. Pane vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Mittaa ranskankerma, tuorejuusto, appelsiinin kuoriraaste, sokeri, vaniljasokeri ja perunajauhot ja keltuaiset kulhoon ja sekoita hyvin.
Vatkaa valkuaiset erillään puhtaassa kuivassa kulhossa vaahdoksi. Valkuaisvaahto on hyvää ja valmista kun se kulhoa kallistettaessa pysyy vielä kulhossaan. Sekoita vaahto tuorejuustoseokseen ilmavasti pyöräytellen. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 175 asteessa n. 60 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa paistettaessa, laita leivinpaperi tortun päälle.
Kun torttu on jäähtynyt hetken aikaa uunista ottamisen jälkeen, avaa irtopohjavuoka varovasti ja anna asettua hetki.

Itse käytin täytteeseen vain yhden rasian appelsiinituorejuustoa ja toisen osan kesällä tekemääni appelsiini-porkkanahilloa. Toimii ja oli hyvää!



Ps: vilasepas vielä tuota puutarhabloggajien tapaamis -postausta. Ois mahollista käydä myös tutustumassa yhteen kotipuutarhaan Raahessa ja siihen yhteyteen saisi myös mahd. ruokailun... Miltäpä tämä kuulostais? Vai riittääkö yksi kohde? Kohde on maksullinen, mutta maksu oli hyvin inhimillinen ja kaikille varmasti sopiva.

4 kommenttia:

  1. Voi ois kyllä mukava nähdä ihan pihojakin! :) Minä ainakin puhun puolesta.

    Herkullisen näköinen torttu...mä oon vaan saanu nyt kamalan kuntoiiluinnostuksen, ei passaa torttuihin sortua. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saispa itekki, pitäis kyllä oikein rykässä. :(

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥