pelaguu.blogspot.com

maanantai 29. helmikuuta 2016

Valoa ja varjoja

Luontoäiti on annostellut aurinkoa vielä aika vähän ja niinäkin päivinä kun sitä on annosteltu en ole ennättänyt kuvaamaan on ollut jotain muuta tai kuten viime viikko meni sairastellessa kovassa kuumeessa, joten on sitten inspiraation, sekä juttujen puute ja jaksaminen näkynyt pienenä taukona täällä bloginkin puolella. Nyt kun siitä auringosta saadaan sitten nauttia, aamun -15 asteen pikku pakkasen lauhduttua -11, ja tervehdyin jo sopivasti, niin lähin ihan asiasta tehen lenkkipolun varrelle kuvailemaan valonsäteitä.






Jäniksen jälkiä on nyt näkynyt paljon, ristiin rastiin meijän takapihallakin.



Sallatunturi näkyy taustalla




Näissä maisemissa mielellään  lenkkeilee, niin kesät, syksyt kuin talvetkin



Myyrän jälkiä lumessa



Pumpulipalloja puussa



 Jokin aika sitten tuli meijän lähimarkettiinkin kukkien ja vihannesten siemenet. Sieltähän lähti sitten yhellä ruokakauppareissulla melkoinen kasa siemeniä mukaan. Kuvassa puolet saaliistaa, toinen puoli jäi vielä odottamaan arvontapalkintokuvausta.. Siemeniä siis ainakin luvassa ja pian onkin pidettävä kiirettää, nimittäin blogeissa onkin näkynyt jo paljon siemenkylvöpostauksia. Tuota ruiskaunokkia minulla on ollut joskus penkissä, mutta enään se ole noussut on hävinnyt johonkin. Itse en ajatellut esikasvattaa nyt ollenkaan kukkia, laitan suorakylvönä tuli mitä tuli. Talvetukset odottelevat vielä ainakin huhtikuulle mummolan kellarissa.



 Takapihan lumitilanne. Luntahan ei siis ole oikeasti noin paljon, vaan tässä taannoin katolta tippuneet lumet jämähtivät tuohon ja pikkupakkaset saivat lumet jäätymään ja niitä ei enää saanut lapioitua vähemmäksi. Muutoin lunta on ihan normi talven verran.



Palajan taas blogin ääreen kun on jutun aihetta, nyt on vähän mietinnässä tuo arvonnan aloittaminen.. mutta jatkan sen asian pohtimista ja palajan..

Ilon täyttämää viikkoa kaikille ja kaunista maaliskuuta!

25 kommenttia:

  1. Teillä on siellä samanlaiset lenkkeilykelit, kun meilläkin, niin kaunista.

    VastaaPoista
  2. Mikä ihana sini ja valo kuvissasi. Todella kaunista.

    VastaaPoista
  3. Ihanan keväisen näköisiä kuvia. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanat maisemat! Keväisen kirkkaasti jo paistaa aurinko!

    VastaaPoista
  5. Ihanan aurinkoisia kuvia!!!! Tänään jouduin töissä ulkoilemaan, niin enpä voi kieltää, ettenkö olisi nauttinut siitä ulkoilusta auringon paisteessa :)

    VastaaPoista
  6. Onpas kauniita talvikuvia. Paljon on vielä lunta, mutta onneksi aurinkoakin näkyy jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja talvi jatkuu eikä lumellakaan ole vielä kiire lähtiä pois pariin kuukauteen.

      Poista
  7. Kiitos teille muillekin! Vielä ei aurinko kuitenkaan lämmittänyt keväisesti, mutta pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
  8. Noissa maisemissa lepää niin mieli kuin kroppakin.

    VastaaPoista
  9. Voi ompa teillä siellä vielä todella talvista! Meillä on täällä etelässä osittain jo meri vapaana. Mukava kuulla, että olet jo parantunut. Sairaana ei ole mukava olla. Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  10. Ihana aurinko! Sairastelu on keljua, onneksi meille ei ole vielä tullut flunssaa (kop, kop). Piristävää maaliskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan säästytty pahemmilta flunssilta kohta varmaan 3-5 vuotta. On ollut hyvä vastustuskyky, että flunssat on kiertäny aina meijät, nyt sitten tais mulle ihan influenssa pätkähtää. Onneksi siitäkin selvittii jo kohtuudella. Kiitos, samoin!

      Poista
  11. Kyllä nyt on todellakin jo kevään tuntua ilmassa, vaikka pakkasta onkin. Auringon valo on keväinen. Kiitos ihanista luontokuvistasi.

    VastaaPoista
  12. Kaunis aurinkopäivä on ollut sielläkin. On se mukava, että sentään joskus.
    Lunta näyttää olevan ihan riittävästi.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanat talviset maisemat. Minulla on aina talvisin ja syksyisin kunnon Lapin kaiho. Ihanat siemenet, nuo on juuri passelit suorakylvöön :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos teille muillekin! Täällä on ihan oikea talvi vielä pitkäänkin. Sitten olisi maailmankirjat sekasin jod ei olisikaan lunta ja talvea. Tunutuukin että aina kun on vähän pakkasempi päivä niin silloin paistaa aurinko ja kun on mennään pidemmälle maaliskuuta niin eiköhän se aurinkokin sieltä näyttäydy. Toivottavasti suorakylvöt noista onnistuu ja vallaassaan jos ei onnistu.

    VastaaPoista
  15. Todella kaunista sinistä ja valkoista kuvissa! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Kaunista sinistä valoa!Teillä on vielä paljon lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan kummallista jos ei olisi paljon lunta. Uutiset väittävät että nyt normaalia enemmän lunta, ehkä ylempänä lappia muttei kai meillä.

      Poista
  17. Keväisen aurinkoisia maaliskuun päiviä sinulle <3

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥