pelaguu.blogspot.com

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kallioportti, Portinjoen jokikanjoni talviasussa

Edellis viikonloppuna (16.1) lauhtui sen verran sopivasti, ennen kuin alkoi taas kiristymään, että pääsi pienelle lumikenkäretkelle. Tämän talven ensimmäisen lumikenkäretken teimme Kallioportille, jossa kävimme viime vuonna loppukesällä. Nyt kiinnosti nähdä Kallioportti, Portinjoen jokikanjoni myös talviasussaan. Siinä mielessä Portinjoki yllätti, että se oli jäässä. Odotin, että olisi ehkä voinut olla sula, en tosin tiedä miten aiempina vuosina on ollut ja miten joki ruukaa tähän aikaan vuodesta olla, onko sula vai jäässä. Mutta kovat pakkaset ovat varmasti myös tehneet tehtävänsä ja joki oli jäässä. Kuten Oulangan kansallispuiston Kiutakönkäällä, joka oli jäätynyt -40 tulipalopakkasissa. Sinne retkemme ei nyt kuvakerronnallaankaan vie, vaan matkaamme Portinjoen jokikanjonille, Kallioportille.

Ei ollut mitenkään varmaan olisiko Raakuntie auki Kallioportin opasteviitalle asti, josta on vain se muutaman sadanmetrin kävely metsässä lähes tulosuuntaan päin, mutta lähdimme kokeilemaan. Paikalle siis pääsee ajamalla 5-tietä, Suomutunturille kääntyvän tien ohittaessa heti seuraavasta vasemmalle käännytään Raakuntielle, josta ajetaan noin 6km.n matka ja käännytään oikealle, ja ajetaan niin kauan, että tulee Kallioportin opasteviitta.

Onneksemme tie oli aukaistu ja paikalle pääse hyvin autolla. Josta jatkoimme reitin hakemista Kallioportille. Ensin lähdimme niin helpolta tuntuvaa kelkkajälkeä seuraamaan, josta aika pian huomasimme, että syksyllä polku ei kulkenut tästä, sitten palasimme alkupisteeseen ja haimme katseella punapäisiä maassa olevia keppejä. Meinasi olla melkein lumen alle jääneet punapäiset reittimerkitkin hukassa, mutta lopulta nekin löytyi kun lunta on paikoin vähän.


Hauskuutta toi, se kun koira astui pitkien lumikenkien takaosaan, 
lähes jokakerta, hieman lisää vastusta. ;)



Valokuvaajan "tauko".



Puhtaalle, koskemattomalle lumelle...



.. polkeutuu lumikenkäilijän jälki.

Myös aurinko kajastaa puitten takaa.



Portinjoen jokikanjonia







Aurinko paistaa puiden latvoihin








Koittaa kotimatkan aika



Kirjoittamani postauksen viime vuoden loppukesäisesta käynnistä Kallioportin, Portinjoen jokikanjonilla voit lukea tästä.

16 kommenttia:

  1. Upeat maisemat! Kiitos, että joit ne meille!

    VastaaPoista
  2. Upeat maisemat! Kiitos, että joit ne meille!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista... etelässä sataa iloisesti vettä. Se siitä lumesta ;-(

    VastaaPoista
  4. Ihanat maisemat siellä.. täällä tosiaan yhtäkkiä plusasteita ja mustaa loskaa :/

    VastaaPoista
  5. Lumikuorrutteiset kalliopinnat erottuvat hienosti maisemassa.

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia. Täällä mennään nyt vesikelissä ja vaihtaisin oitis loskan valkoiseen lumipeitteeseen.

    VastaaPoista
  7. Ei voi muuta sanoa kuin että suomalainen luonto on kaunis. Kiitos kauniista kuvista. Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
  8. Kauniit maisemat! Lumikenkäily on hauskaa, ottaa lihaksiin kyllä ilman koiraakin =)

    VastaaPoista
  9. Kiitos retkikuvistasi. Minäkin joskus olin aikeissa ostaa lumikengät mutta taidan olla jo niin köntys etten pääse niillä vaikeassa maastossa. Viime kevään hankiaiskelit olivat aivan huippu täällä Savossa ja pääsi pitkiä matkoja taivaltamaan helposti hangilla.

    VastaaPoista
  10. Upeat talvimaisemat! Kiitos kuvaretkestä

    VastaaPoista
  11. Kiitos paljon kommenteistanne! Mukavaa kun tykkäsitte. Lumikenkäily on mukavaa ja siihen kyllä jää koukkuun! :D Niillä pääsee mihin vain ja vasta niin pieniä matkoja on kuljettu että ei juuri lihaksissa ole tuntunu vielä. Rohkiasti vain kokeilemaan. Täällä satoi edellis yön ja päivän aikana reilu 15 senttiä lunta. Vanha kansa sanoo, että paavon päivänä on satanu puolet talvin lumista, heti sitten alkoi nakkoa sitä toista puolta. Mutta talvimaisema lumisine puineen on kaunis.

    VastaaPoista
  12. Miekin rakastan talvisia joenvarsia. =) Bonuksena jos siellä on vielä virtaavaa vettä keskellä talveakin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokimaisema on myös minun mielestä kaunis ja mielenkiintoinen kuvattava. Tämä oli ensimmäinen kerta tällä joella talviaikaan. Seuraavassa postauksessa on minulle rakkaampi joki. Joki, jota on erityisen mielenkiintoinen kuvata ja seurata sen elämää.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥