Voimavarat - minun voimavarat

Kirjoittelin tuossa viimeksi niistä Rovaniemen Rakentajamessuista ja Kelekkamessuista, niin minulle jäi mieli että täytyy tarkentaa. Vaikka kirjoitin että oli pettymys ja Kelekkamessuilla tunkosta, niin en ole kuitenkaan pettynyt tai en kadu että kävimme siellä. Kyllä sieltä aina jotain käteen jää, ja jos ei jää, niin ne on minulle voimavaroja. Siis voimavarat, mitä ovat minun voimavarat? Kirjoittelin tuolla aiemmin oman tarinani, minun itseni on ollut vaikea palata siihen tekstiin. Olen jotenkin niin täynnä kaikkea tätä "sairautta" mitä minulla on. Haluaisin olla niin kuin muutkin, vaikka ei nämä isoja juttuja ole ja masennustakin on erilaista, minulla ne ovat hallitsevaa pelkoa, ahdistusta, pakko-oireita jne. En koe olevani samanarvoinen tai samalla tasalla muiden kanssa, muut ovat minun yläpuolella. Enkä jaksa aina edes yrittää olla samanarvoinen. Lisään vielä että en lepää silti laakereilla, vaan teen töitä sen eteen että parantuisin, taistelen välissä lääkäreitten kanssa jne. No kaiken tämän keskellä, jotta nämä asiat edes vähän unohtuisi, minulla on voimavaroja tai niin koen.

Minun voimavaroja ovat - siis juurikin se, että pääse kotoa käymään jossakin, kuten nämä messut. Ja shoppailu, voi ei siis taidan tykätä vähän liikaakin shoppailusta. :D Tykkään käydä syömässä ulkona. En ravintoloissa, koska niissä on pienet annokset, vaan lounasbuffetit ovat ihan kivoja täällä meillä päin, niistä saa kaiken kerralla ja ihan kohtuu hintaan. Se että pääsee siis käymään jossakin kotoa pois. Vaikka kotonakin on kiva olla. Opiskeluaikana muutin niin monta kertaa saman kaunpungin sisällä, kun missään ei ollut hyvä olla. Opiskeluiden jälkeen muutimme nykyiseen asuinpaikkaamme ja koputan puuta, tässä on ollut ihan hyvä asua. Meillä on mahtavaa se että meillä on asukastoimikunta, asumme siis vuokralla. Se on kyllä sellainen asia, että ei senkään takia haluaa muuttaa mihinkään. Olen siis tässä asukastoimikunnassa jäsen. Ja Lappi, se kun ei lähe minusta, minen lähe sieltä. Synnyinjuuret missä on, niin siellä asuinjuuretkin.. Ja se että saa jutella jonkun kanssa asioista, nyt on menossa mulla fysioterapia ja siinä on kiva myös puhua asioista kun on hoitajan kanssa samalla aaltopituudella. Luonto on tärkeää, luonnossa liikkuminen, joka tosin nyt on jäänyt vähän vähemmälle. Siten kaikki kukatkin ovat minulle tärkeitä. Läheiset ovat minulle tärkeitä. Pitää olla onnellinen pienistä asioista, kuten vaikka siitä että on katto pään päällä, se ei ole kaikille itsestään selvyys, eikä tavoitella suuria. Toki unelmia pitää olla. Joskus sitä kuitenkin miettii että onko kaikki turhaa ja isoja asioita pyörittelee mielessä.

Mutta mikään ei ole tullut helpolla. Siis nuo reissuun lähdöt. Tai on aina ollut jotain vastutusta. Universumi on tahtonut kertoa että reissuun ei pidä lähteä, silloin minä olen yrittänyt taistella sitä vastaan ja keksiä keinot miten pääsee johonkin, en ole luovuttanut. Mutta ainainen vastustus tuntuu raskaalta. 
Ja sitten miettii että onko tehnyt oikean ratkaisun. 

Olen tosiaan tässä nyt suunnitellut sitä ruukkupuutarhaa ulos, siitä teen myöhemmin varmaan oman postauksensa.

Iiks, meidän koira cairnterrieri Roosa täytää muuten huomenna 11v. Joka päivä, joka yö tätä nykyä seuraan hänen mahan liikettään, hengitystä. On huoli toisesta. Mutta silti niin ristiriitaiset tunteet. Meillä on ollut nyt huolta Roosasta "Eräpirtin Saimi". Hänellä on todettu nyt olevan mahan alueella ainakin 4 nisäkasvainta ja siihen päälle vielä pitäisi poistaa kohtu, niin ollaan käyty nyt ainakin kahdessa eri eläinlääkärissa arvioimassa tilannetta, kun eka ei löytänyt verisuonta että oltaisiin saatu aloittaa leikkaus, niin se jäi silloin silleen, Roosa päätti itse että ei leikata. Verisuoneen laitetaan kanyli, että saa siihen tipan. Ja nyt sillä on ilmeisesti juoksu, niin ei voi leikata. On olemassa siis vaara että tulee kohtutulehdus, kun kohtu on paikallaan ja silloin elinaikaa voi olla hyvin vähän. Se että miksi tämä leikkaus on venynyt näin pitkään, niin ei ehkä olla tiedetty tarpeeksi asiasta, ja se että se on riski leikata, ja leikkauksen jälkeinen kipu pari päivää. Ja niin pois päin. Mutta tässä ollaan. Jotenkin sitten havahduin tilanteeseen ja se että, Roosa on meidän ensimmäinen yhteinen koira, niin sain edullisen tarjouksen niin käytimme Roosaa valokuvassa. Tästä tuli nyt sillisalaatti postaus mutta, tälläistä tällä kertaa. Päivä kerrallaan mennään. Tässä on yksi kuva sieltä kuvauksista. Tämä kuvaus oli hieno kokemus, voimaannuttava valokuvaus! Suosittelen kaikille. Samalla kuvasimme koko meidän perheen, minä, mieheni ja meidän koira, (siitä ei kuvaa, vaan Roosasta). Kuvan kopioiminen on ehdottamasti kielletty ilman lupaa!

Mitkä ovat sinun voimavaroja?

Mukavaa viikonlopun odotusta! t. Pelaguu <3