pelaguu.blogspot.com

maanantai 21. marraskuuta 2016

Kopterikamera kurssin satoa

Viikko sitten maanantaina osallistuimme mieheni kanssa Sallan kansalaisopiston järjestämälle Drone -kurssille täällä Sallassa. Kurssille osallistui kymmenkunta henkeä. Niin mikä Drone? Drone on miehittämätön ilma-alus, eli lennokki, kopterikamera. Kopterikamera sanaa ei taideta juuri käyttää näistä laitteista, mutta helpommin ymmärrettävissä mistä on kyse. Kyseessä on siis pieni lennokki, johon on kytketty kamera tai jossa on jo mukana kamera ja sillä voidaan ottaa kuvia tai videoita lintuperspektiivistä.

Kävimme aluksi kurssilla läpi lennokin hankintaan ja säännöksiin liittyvää tietoa. Suomessa lennokin lennättäminen on vielä aika vapaata, eikä sitä ole niin kovasti vielä rajoitettu, kuten esimerkiksi Ruotsissa. Suomessakin lentokenttien läheisyydessä on alueita, joissa ei saa lentää lennokilla. Opiskeltiin myös sitä miten lennokki kalibroidaan ennen käyttöä ja aina kun muutetaan paikkaa. Lopuksi käytiin lennättämässä jokainen vuorollaan lennokkia ja kuvaamassa marraskuisessa auringossa kylpevää Sallan keskustaa.

Lennokillahan ei saa lentää suomessakaan ja kuvata ihmisten ikkunoista sisään tai yleisötapahtumissa, yksityisyydensuojan vuoksi. Trafin sivuilta löytyy hyvää tietoutta asiasta. Lopussa linkkejä Trafin sivuille.

Lennokkia lennetään ohjaimen avulla. Alla olevat kuvat ovat kurssilaisten ottamia kuvia marraskuisesta auringon paisteisesta Sallan kirkonkylästä.


Kuvassa vasemmalla Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon rakennuksia
ja niiden edessä kuvassa etualalla vanhan rautatieaseman rakennuksia.
Oikealla vanha poliisiasema.



Keskellä kuvaa Sallan kunnanvirasto ja taustalla siintää kuvassa vasemmalla Paljas Matovaara
ja oikealla Sallatunturi.



Kokonaiskuvaa Sallan kirkonkylän keskustasta. Keskellä kuvaa näkyy Sallan kirkko.
Taustalla siintävät, kuvassa vasemmalla, Sallatunturit, Iso ja Pieni Pyhätunturi.



Liikenneympyrästä jakaudutaan neljään suuntaan. Vasemmalta pohjoisen kohti Kelloselän raja-asemaa, ylhäältä keskeltä kohti kirkonkylää, oikealta kohti etelää Kemijärveä ja 
oikealta alla pääsee Märkäjärven rantaan, rautatieasemalle.

Kuvassa liikenneympyrän takana näkyy myös Sallan 4H:n myymälä rakennus
 ja vapaa-aikatalo Sallansuu.
Sallansuussa on toiminut aikana ennen minun syntymääni myymälä ja ravintola.




Trafi - Usein kysyttyä lennokin lentämisestä ja siihen liittyvistä säädöksistä

Trafi - Youtube video Yrmy ilmailijana

Finavia - Dronen lennättäminen lentokenttien lähellä

PDF tiedosto UAV -lennokeiden ja -koptereiden käytöstä


Liisan liukkailla aloitetaan täälläkin päin Suomea tämä viikko.
Paksumpaa lumikerrosta odotellessa. Hyvää uutta viikkoa kaikille!

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, sattui sopivasti kaunis aurinkoinen sää, pikkupakkasen siivittämä kipakka sää!

      Poista
  2. Varmaankin mielenkiintoinen kurssi! Tuo avaakin ihan uusia kuvausmahdollisuuksia vallankin hankalissa maasto-olosuhteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä avaa ja oli tosi mielenkiintoinen kurssi ja jännittävää lentää ensimmäistä kertaa tälläistä konetta! Ja monissa muissakin ammateissa ja harrastuksissa avaa uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Vielä ei ole omaa hankittu, lennettiin opettajan koneella ja nämä kuvat siitä. Pienen kuumeen jätti hankkia oma, mutta vain pienen.. ;)

      Poista
  3. Miehellä on tuollainen kamera ja olen pari kertaa joutunut assistentiksi kuvauksiin. Kopterikameralla saa kiinnostavia näkökulmia ihan tutuistakin paikoista. Omaa pihaa ei ole kuvattu kuin ihan vahingossa, pitääpä muistaa ensi kesänä kuvata.
    Versoja vaahteramäeltä-blogissa oli syyskuun bloggauksessa tuollaisesta pihan kuvaamisesta kopterikameralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Eeviregina, täytyypä kaivaa tuo blogijuttu jostain ja lukea. Olen niin luvattoman huonosti lukenut blogeja viime aikoina että tuo juttu on mennyt ohi. Ehdottomasti kuvaahan Eeviregina meillekin tänne materiaalia nähtäväksi!

      Poista
  4. Olen kuullut kyllä näistä koptereista ja tälläkin seudulla joku siten kuvaa. Hyviä kuvia todella ja mukavaa katsella Sallan kirkonkylää näinkin.
    Mitä? Onko teille tullut liukkaat? Täälläkin räntäkeliä ja nollassa, muttei liukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kai ne liukkaat, hiekotetaan pihaa kovasti. Alkaa se jo mennä rypylälle kävelyteiden pinta. Totta se on plussan puolella ja lumen pintaan on tullut kuori, että on inhottava koiran siinä kävellä, läpi menee mutta tassuun sattuu.

      Poista
  5. Teillä on siellä kovasti talventuntua ja mikä kaunis kuvausvalo.
    Olin Kuusamon nature photo-tapahtumassa, siellä oli pari kiinnostavaa kuvaesitystä tästä kopterikuvauksesta. Mielenkiintoinen kuvaustapa, mutta sääntöjä ja kieltoja tuntui olevan melko paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on juu. Mutta mielestäni ei kuitenkaan niin paljoa ole rajoitettu kuin Ruotsissa. Talventuntua oli tyon hetken, nyt lumi on tippunut puista ja metsässäkin on vähemmän lunta. Tuo Kuusamon nature photo tapahtuma olisi ollut kyllä kiinnostava, muistaakseni luinkin siitä jostain.

      Poista
  6. Huikeita kuvakulmia. Meidän Kylällä on myös pari tuon kuvaustavan harrastajaa. Mukavaa, että jakavat kuvia kyläläisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain kuvat käyttööni koska olin kurssilla. Lensin kopterilla, mutta en nyt ottamut yhtään kuvaa, oli taitavampia kuvaajia ha kopterin käyttäjiä jo joukossa.

      Poista
  7. No onpas teillä kurssit siellä pohjoisessa :) Meillä vai joogaillaan. Hienot kuvat olet saanut yläilmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä kurssia oli ilmeisesti toivottu. Kyllä meiltäkin löytyy joogaa ja muita jumppiakin. :)

      Poista
  8. Onpas upeita kuvia! Tosi hienon näköistä kun tunturitkin näkyy noin kauas. Oli mielenkiintoinen kurssi varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli mielenkiintoinen kurssi, paljon hyvää tietoutta kopterin hankinnasta ja lennättämisestä ja niistä säädöksistä.

      Poista
  9. Tuolla onkin kiva katsella maisemia lintuperspektiivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Vielä kun itsekin pääsisi lentämään niin että näkisi asiat lintuperspektiivistä. Taitolaji tuon kopterin lentäminen, ei mitään kovin helppoa. Helppoa hänelle joka sen jo taitaa.

      Poista
  10. Onpa sattunut komea sää kopterikuvauksiin. On se vaihtelua katsella maisemia linnun silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, komean näköiset on maisemat niin ja saa eri perspektiiviä maisemiin.

      Poista
  11. hienoja kuvia! Muutaman kerran olen nähnyt kopteriä käytettävän. Kiinnostavaa!

    VastaaPoista
  12. Beautiful photos!!! Greetings from Montreal, Canada. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥