pelaguu.blogspot.com

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Syyslomaretki Salmijoenkanjoniin

Blogi yhteistyö

Meillä täälä Sallassa oli viime viikolla koulujen syysloma. Syyslomaviikon aikana Sallan 4H järjesti toimintaa koko perheelle, kahden retken muodossa Sallan alueella. Minäkin pääsin työnikin puolesta yhdelle retkistä. Kävimme tutustumassa Salmijoenkanjoniin, paistoimme makkaraa, etsimme geokätköjä ja ihmettelimme luonnon ihmeitä. Retkille olivat tervetulleita kaikenikäiset ja kokoiset perheet, yksin tai yhdessä. Salmijoenkanjonia meitä oli katsomassa 6 henkeä.

4H = Harkinta, Harjaannus, Hyvyys, Hyvinvointi - Head, Hands, Heart, Health
Sallan 4H on perustettu vuonna 1940, toimintaa on ollut jo yli 70 vuotta. Sallan 4H -yhdistys järjestää lasten ja nuorten kerhotoimintaa viikottain. Kesälomalla on viisipäiväinen päiväleiri. Kerhotoiminnan lisäksi Sallan 4H järjestää kaikille avoimia retkiä, harrastekursseja, nuorten työelämävalmennusta sekä leirejä. Yhdistyksellä on myös pieni myymälä Sallan keskustassa. Sallan 4H myös ostaa ja välittää erilaisia luonnontuotteita.

Salmijoenkuru on jäätikön pohjalle virranneen jäätikköjoen kuluttama kuru. Jykevien kallioseinämien reunustaman kurun pohjalla virtaa louhikkoinen, puromainen Salmijoki. Salmijoen putous on kaksihaarainen köngäs. Putous virtaa Salmijoen retkeilyreitin varrella leiripaikan vieressä. Jokikurun rinteet kasvavat komeaa vanhaa metsää. Jykeviä, paksuoksaisia ikipetäjiä ja keloja on runsaasti. Puronvarren lehtokorpien ja kalliopahtojen kasvillisuus on monimuotoista.

Putoukselle pääsee ajamalla Kemijärvi-Salla kantatietä Sallan kirkonkylältä Kemijärvelle päin n. 7km, kunnes kääntyy metsäautotie, jossa tienviitta Rojula. Sitä tietä ajetaan vielä n. 7 km, kunnes tullaan levikkeelle, johon voi jättää auton. Metsäautotien varrella on opasteet Salmijoen kurulle. Kurulle vievä polku on hyväkuntoinen ja paikoin on mahdollista päästä myös lastenrattailla perille. Polku on merkitty sinisin reittimerkein. Levikkeeltä on noin 1 km matka kurulle. Salmijoenkanjoni on vilkas käyntikohde, nytkin siellä oli pari muuta perhettä.

Retkellä Salmijoenkanjonille vierähti mukavasti aika ja kaikille löytyi jotain tekemistä. Opeteltiin lasten kanssa vuolemaan kiehisiä, käyttämään puukkoa turvallisesti ja sytyttämään nuotio. Mietimme myös roskien kierrätystä. Mitkä voidaan polttaa ja mitkä jaksetaan kantaa matkassa takaisin.




Suurta ihmetystä ja innostusta lapsissa aiheutti siellä täällä ollut lumi. 
Tässä maahan kaatuneen puun päällä ollut lumi.




Samaisesta kelottuneesta puusta lapset löysivät linnun pesäkolon.



Tässä ihmeteltiin kelon läpi kasvanutta männynoksaa.



Rinnettä alas, pian olemme perillä, kosken kuohunta kuuluu jo.



Salmijoenkanjonilla on laavu, tulistelupaikka, puuliiteri ja wc.




Leiripaikan välittömässä läheisyydessä virtaa Salmijoki ja sen kuru.
Sillan yli pääse jatkamaan joko matkaa tai katsomaan putousta erinäkökulmasta,
lopussa kuvat sieltä.






Salmijokea alavirtaan



Sillalta kuvattu ylävirtaan.



Vesi on matalalla. Luonnon muovaamat kivet näkyvät hyvin.



Sillalta kuvattu alavirtaan.






Laavu ja puuliiteri



Välissä on makkaroiden paiston ja retkieväiden syönnin aika.

Opetellaan nuotion sytytystä.




Rohkeimmat uskaltautuivat keskitasanteelle.






Lopuksi vuollut veneet laskettiin veden vietäväksi.







Paluumatkalla etsittiin karpaloita.



Tämä postaus on tehty yhteistyössä Sallan 4H:n kanssa. Lisää Sallan 4H toiminnasta ja valtakunnallisesti 4H:sta voit käydä lukemassa alla olevista linkeistä. 4H liiton sivujen kautta voit mm. etsiä oman lähinnä olevan 4H -yhdistyksen:

Sallan 4H
4H liitto

12 kommenttia:

  1. Kyllä on upeita maisemia ja upeita kuvia. Teillä on hieno retki. Varmasti on ollut elämys lapsille.

    VastaaPoista
  2. Hieno paikka. Varmasti oli kiva retki ja mielelläni olisin itsekin tuonne lähtenyt, jos siihen olisi mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on mukavaa! Tämäkin reissu oikein onnistunut. Kiitos!

      Poista
  3. Onpa tosiaan vesi matalalla. Vaan eipä ole ollut syyssateitakaan, jotka olisivat lisänneet veden määrää. Tuo retkikohde odottaa vielä käytävien paikkojen listallani. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollutkaan syyssateita. On ollut leppoisa syksy. Kiitos! Tämäkin käymisen arvoinen paikka. Kuinkahan mones kerta tämä oli jo minulle täällä.. Kolmas tai neljäs.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Yritin vangita kuviin myös lapsen riemua.

      Poista
  5. Hieno retki, joka jää varmasti lapsillekin mieleen. Minä kiinnostun myös tästä paikasta. Esittelet niin hienoin kuvin retkikohteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paikka on upea ja kohtuu helposti saavutettavissa.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥