pelaguu.blogspot.com

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulusta uuden vuoden odotukseen..

Joulu meni vaihtelevassa säässä, yhdessä perheen kanssa mummolassa ja kaksistaan miehen + koiran kanssa kotosalla. Toissa päivänä käytiin retkellä, kun hieman ilma parani pikku pakkaseksi, josta teen postauksen sitten myöhemmin. Säät on ollut niin kehnot, että lähinnä sisällä oleskelua ja vieraiden odottelua on ollut meidän joulunaika. Blogini lukuluettelo on täyttynyt ihmisten joulujen vietosta, miksipä en siis minäkin. Vielä vähän joulua kuvien ja tarinoiden kera!

Vuosikin vaihtuu pian.. kohta voidaan summata yhteen mennyt vuosi, joka on tuntunut menevän vauhdilla.. Huomasin sen siitäkin kun eilen tuli ensimmäinen siemenluettelo postissa, vastahan se tuli.. Ihastellen katselin kuvastoa, mutta nyt ajattelin, että en laita nyt siemenkylvöjä, ainakaan vielä.. jos ei innostu sitten kaupasta ostamaan myöhemmin keväällä. Olen jo luonut ajatuksia vuosikollaasillekin, minkä olen tehnyt aina tammikuussa.. puuh tuntuu työläältä, mutta teen sen sitten, jos alakaa tuntumaan siltä, enpä aatellu ottaa paineita.

Joulu meni siis vaihtelevassa säässä. Aatonaattona oli pakkasta, sitten lauhtui, perjantaina jo niin, että sai jo hiekottaa pihaa, oli liukasta, sitten sateli lunta ja nyt pakastui sitten uudestaan. Ollaan hytisty täällä -25 asteen pakkasessa. Joulupäivän kuubongailut jäi tähän yhteen sunnuntai päivän kuvaan. Joulupäivän harvinainen täysikuu, joka muuten oli viimeksi jouluna täytenä 1977, jäi meillä nyt pilviharson taakse varsinaisena päivänä.


Matkalla mummolaan. Luonnonoma jouluköynnös oli joulupäivänä
pudonnut jo pois, lauhan sään vuoksi.



Sunnuntaipäivän kuutamo



Perinteisellä jouluaterialla oltiin siis mummolassa, minun synnyinkotona. Ostettiin toki kotiinkiin herkkuja ja kyllä niitä vieläkin saa syödä, suklaaähkyä, eri kinkkulaatujen vertailua, porkkanalaatikkoa, joulutorttuja... Jouluhalon tein joulunpyhiksi kotiin, jos vaikka vieraita sattuu käymään. Sitäkin sitten vielä on ihan mukavasti jäljellä, saa itse herkutella enempi. ;) Nyt pitäis vaan vielä löytää ohje uuden vuoden kakkuun, jos uuden vuoden pyhinä sattuu käymään vieraita. Oisko sulla jotakin ehotuksia? Suurella ilolla ottasin niitä vastaan. Jotain ehkä johon voisi hyödyntää piparkakkuja, mutta ei juustokakkua. Kiitos!


Jouluhalon ulkonäkö ei hivele täydellisyyttä, mutta maku on kohdillaan! Suosittelen kyllä, ohjeen löydät tästä. Ja kun kyseessä on halko, niin ei sen nyt niin kaunis tarvi ollakkaan. ;)
Perinteisessä halossa päät leikataan myös tuohon päälle, oikean halon oksia muistuttamaan..
oikasin vähän ja jätin pelkäksi pitkulaksi.



Aattoaamuna tein uunissa perinteisen riisipuuron, mantelinkin sinne sujautun, mutta se jäi pataan. Ylijääneestä riisipuurosta tein tapaninpäivänä karjalanpiirakoita.



Ei juurikaan saatu joululahjaksi suklaata. Höyrähdin ennen joulua ostamaan itse
joulunajan suklaat ja niitä syödään sitten vieläkin.
Korillinen suklaata alkaa olla jo huventunut puolilleen. :)



Saadut joulukortit pääsivät tuttuun tapaan pyykkipojilla naruun roikkumaan.



Mm. nämä itsetekemäni joulukortit saivat lähteä meiltä maailmalle.



Joulukoristeet saavat olla vielä paikallaan, ehkä jopa nuutin päivään asti. Kuinka pitkään sinä pidät?

Joulupallot olivat monen aiemman vuoden tapaan tässä Partyliten apteekkarin maljassa.
Joulukuusta meillä ei ollut tänäkään vuonna.



Tontutkin on vielä paikoillaan ja uusi joulukyläsomiste.



Joulukuusen virkaa teki pieni valokuitumuovikuusi. :)





Juhlapäivinä poltin marmorikynttilää.




Kauneimmissa joululauluissa kävin täällä asuinkuntani Sallan kirkossa ennen joulua, sieltä eteisaulasta bongasin tämän jouluasetelman, jossa paimenet ovat tulleet katsomaan suurta ihmettä.



Rauhallista uuden vuoden juhlintaa kaikille,
kuulemisiin ensi vuonna!




♥:llä Pelaguu



34 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Ihania herkkuja olet tehnyt jouluksi, tuo jouluhalko on varmasti maukas. - Meillä ei ollut lainkaan joulukoristeita jouluvaloja lukuunottamatta, koska emme olleet jouluna kotona. Normaalisti pidän joulukoristeita loppiaiseen saakka. - Meilläkin on nyt aika kova pakkanen, -15 astetta tänä aamuna. Hyvää loppuvuotta sinulle Pelaguu ja kiitos hyvästä blogikaveruudesta.

    VastaaPoista
  2. Jopas Teillä on ollut vilpoista...meillä ei 10 astetta alittunut, vielä, onneksi! Ihanuuksia olet leiponut ja suklaata tietenkin! Meillä ei kovin leivottu, suolainen teki kauppansa ja piparit glögin kanssa. Koristeltiin hiukan vain, kuusi ja kukkasia, eli kuusi saa olla melkein loppiaiseen, riippuu neulasten innosta pudota.

    Uutta vuotta vietetään hissuksiin, katsellaan naapureiden raketeita ja syödään jotain perinteistä, makeaa ei varmaankaan.

    Mukavaa loppuvuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka pakkasta on -25, se voi tuntua -30 ja kyllä se siltä tuntuikin, kipakka pakkanen alkaa pikkuhiljaa löysätä.

      Poista
  3. Joulukoristeet puran pois yleensä loppiaasena. Kun laitoon varsinaaset joulukoristehet erellisenä viikonloppuna, isäntä tuumas koristelun olevan ihan turhaa, koska nehän ei kauvaa kerkiä olla. Tuumasin ens joulun alakavan sitte jo viimmeestään ittenääsyyspäivänä :D

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ja herkullista tunnelmaa... :) Rauhallista vuodenvaihdetta sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Me ollaan jo tänään purettu joulukoristeet pois, koska lähdetään uudenvuoden viettoon muualle, eikä kukaan ole kastelemassa kuusta. Aina otetaan pois viimeistään uudenvuoden aattona. Tykkään aloittaa uuden vuoden puhtaalta pöydältä - joulu takanapäin. :)

    VastaaPoista
  6. Kivat jouluiset kuvat ja herkut. Meillä on joulukoristeet tänä vuonna loppiaiseen saakka. Eilen ja tänään ostin jopa lisää hyasintteja uutta vuotta ajatellen ja tein uuden pöytäasetelman kaupassa myytävistä leikkokukista.
    Oikein mukavaa loppuvuotta sinulle.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteistanne! On mukavaa lukea teidän suunnitelmistanne.

    VastaaPoista
  8. Herkullinen postaus. Ikään kuin joulu paketoituna yhteen postaukseen. En taida enää tältä koululta tehdä, mutta tässä olisi mallia tulevalle.

    VastaaPoista
  9. Mukava katella ihmisten joulua ja joulukoristeita ym. Kaikilla on omat suosikkinsa ja oma mamkunsa ja tyylinsä. Marmorikynttilän palamista on hauska seurata, kun se muotoutuu minne haluaa. Hyvää vuoden vaihteen odotusta sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihania jouluisia kuvia ja makuja!
    Meiltä kuusi häipyy viimeistään uuden vuoden aattona. Mitä enemmän tulee ikää, sen vähemmän joulukoristeita, meillä! Ja jos minun mielipide saisi voittaa, joulukuusta ei olisi enään ollenkaan.
    Hyvää alkavaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  11. Kiva jouluinen kuvakattaus. Minäkin tykkään poltella marmorikynttilää jouluna. Kestää poltella pitkään ja sen muodot on niin kauniit.

    VastaaPoista
  12. Kauniisti kuvien kanssa kerrottu joulunne. Ihana tuo kirkon seimiasetelma. Meillä täällä Turussa oli ihan musta joulu ja käydessäni laulamassa kauneimmat joululaulut unohdin käydä pappilan tallilla katsomassa heidän seimeään. Mutta vielä ehtii. Joulukoristeet minäkin pidän kuusta myöten usein Nuutinpäivään saakka, ainakin loppiaiseen.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Kävin kurkkaamassa myös sinun blogin puolelle. Mukavia kirjoituksia.

      Poista
  13. Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  14. Kiitos taas paljon! Minustakin on ollut mukavaa lukea ihmisten joulun vietoista.

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus!

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  16. Turun tuomiokirkon edessä oleva kuusi viedään pois vasta Nuutinpäivänä ja se on minusta hyvä perinne. Kun joulu on vain kerran vuodessa, niin ei kai sitä ole kiire niitä koristeita poistaa. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekaan. Ja jokainen tekee kuten tykkää. Joulu on niin lyhyen aikaa. Kiitos, samoin!

      Poista
  17. Meillä kuusi viedään pois uudenvuoden jälkeen. Minä pitäisin loppiaisenkin yli, mutta mies haluaa sen pois. En tiedä, miksi hänellä on kiire päästä "päiväjärjestykseen".
    oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihania joulun tunnelmia. Ja tuon ensimmäisen kuvan "köynös" oli tosi hauska =D. Ihanaa uutta vuotta sinulle ja läheisillesi. Tuokoon se tullessaan kaikkea hyvää, iloa onnea ja terveuttä <3!

    VastaaPoista
  19. Kiitos Kirlah ja Katinka! Ajettiin viitan ohi, mies sanoi jouluköynnös! :D Luonto muovaa kaiken aika hauskasti ja välissä ihmeellisesti.

    VastaaPoista
  20. Wau mitä ihania joulukuvia,minulla oli kovin vaisua vain kynttilöitä ja muutama tonttu kuusen kera.Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  21. Kiva tuo eka kuva. Ja muutenkin tämä sarja oli ihana.
    Toivon sinulle mukavaa ja onnellista ensi vuotta.

    VastaaPoista
  22. Kiitos eräskaksikko ja orvokki. Eikä tässä varmaan ollut edes kaikista koristeista kuvaa, ainakin kynttelikkö puuttuu. :D Käytiin myös haudoilla.

    VastaaPoista
  23. Hyvää Uutta Vuotta! Kiva postaus...

    VastaaPoista
  24. Olet todella panostanut jouluun, laittanut kaiken kauniiksi ja tunnelmoinut.
    Äkkiä joulu vaan meni ohi. Nyt ollaan uuden vuoden puolella. Pakkanenkin uudelleen kirii.
    Toivottelen mainiota tätä vuotta sinne pohjoisen puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii! Pakkanen tosiaan kiirii uudelleen. Nyt on ollut ihan lauhaa, mutta ei liian, sopiva pakkanen. Kylmästi tuuli vain eilen.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥