pelaguu.blogspot.com

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tulppaaneja ja muita kukkia tilauksessa

Tämä tais taas vähän höyrähtää tilaamaan tulppaanin sipuleita ja muitakin kukkia on tullu ostettua. Niistä tässä postauksessa lisää.

Täällä kirjoitetaan ja välissä niiskutetaan nessuun. Kesäflunssa pääsi yllättämään. Kahen oloista tautia on ollut liikkeessä. Nuha/kuumetautia, joka minulla on ja yskää, jossa ääni pois. Silti kesätyöt eivät ole hellittänyt otettaan eikä oikein ole joutanut tai saatika edes jaksanut sairastaa. Ympäri maakuntia on hörrätty, niin jää aina vähän nämä blogikirjoituksetkin tekemättä. Jonossa ois aiheita, kunhan ois himppusen aikaa raapustaa. Nyt olemme kotona välissä levähtämässä, ja kun tulppaaneistani jo kirjoittelin aiemmin, niin sopivasti tämä on sille vielä jatkoa. Jo olemassa olevista tulppaaneista en ehtinyt räpsiä kuvia ja nauttia niistä kuin tuon ajan mitä oli nuo edellisen postauksen sadepisarakuvat, koko muun täyden kukkinan ajan olimme siis reissussa.

Kuten jo siis aiemmin mainitsinkin tilasin tulppuja, ja yhtä toistakin kukkasipulia. Tilauksen tein jälleen, kuten viime vuonna Exotic gardenilta. Eilisestä Yötön yö -tapahtuman "auton takakonttitorilta", kuten sen enoni osuvasti lausui, siis peräkonttikirppikseltä, ostin paria laatua perennoja. :) Mihinkähän vielä joudun näiden ostosten kanssa. Tekisi kovasti mieli mullostaa ja tehä uutta kukkapenkkiä ja kokoajan aivoissa surraa, että minkälaisen siitä tekisin ja mihin mitäkin. Tulppaanipenkkikin tekisi mieli uudistaa ihan kokonaan. Se taas olisi yhdenlainen projekti kyllä. No noille perennoille on pakko nyt tehä se penkki kuitenkin. Ja kuten sanottua, nämäkin on vain kokeiluja.. Päivänliljaa ja kurjenmiekkoja minulla tekisi myös mieli..


Tilasin seuraavat tulppaanit, kukkasipulit ja peräkonttikirppikseltä ostamani perennat:

TULPPAANIT:

Tulipa gesneriana Tulppaani, 'Dream Touch'
Uutuus 2014. Kerrannaisia myöhäisiä tulppaaneja sanotaan usein pionikukkaisiksi. Ne kukkivat kauemmin kuin useimmat muut tulppaanit. Niitä kasvatettiin jo 1600-luvun alussa, mutta useimmat nykyiset lajikkeet on kehitetty 1900-luvulla. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi sipuleiden tulisi istutuksen jälkeen saada 2-3 viikon ajan kehittää juuria ennen maan routaantumista. Sipulit saavat olla maassa ympäri vuoden, niin että sivusipuleita pääsee kasvamaan tulevien vuosien kukintaa varten.

Kukkii: Touko-kesäkuussa
Korkeus: 45cm
Kasvupaikka:  aurinko ja puolivarjo

Mitä mietin? Olenhan siis aika aloittelija tulppaanien kasvatuksessa. Mietin, mitä minun kuuluisi tehdä niille syksyllä, tarkoitan jo maassa olevia tulppuja. Annanko olla ne maassa, vai pitääkö niistä napsia jo ensimmäisenä syksynä sivusipuleita? Viittaan myös tuohon 'Dream Touch' tulppaanin kuvaustekstiin.

Tulipa gesneriana Triumftulppaani, 'Couleur Cardinal'
Couleur Cardinal on hyvin vanha lajike, josta on mainintoja jo vuodelta 1845. Sen terälehdet liekehtivät punaisena ja luumunvärisenä. Tämän triumftulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu tanakka kukkavarsi ja kukinnon kaunis muoto. Se on erittäin hyvä leikkokukka.  

Kukkii: huhti-toukokuussa
Korkeus: 30-35cm
Kasvupaikka: aurinko ja puolivarjo

Miksi tämä? Paljon olisi ollut ihastuttavia tulppuja jälleen valittavana. Mutta valitsin tämän koska halusin jonkin perinteisemmänkin jo olemassa olevan 'Up pink' tulppaanin rinnalle. Hieman punaisempaa hain. Tämä valikoitui. Silmäni ja mieleni näköjään on kovin mieltynyt tuohon pinkkiin, koska tässäkin on näitä pinkkin vivahteita, paljon punaisemman halusin, mutta tämän ostin. :) Luulen, että se on kuitenkin ihan hyvä.


 TULPPAANIPENKKIIN:

Tämä seuraava oli heräteostos. Näytti niin kivalta, että ajattelin kokeilla.
 
Allium neapolitanum  Napolinlaukka
Napolinlaukka on kotoisin Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta, jossa se kasvaa ruohokasvillisuuden joukossa ja pelloilla. Valkoiset, tähtimäiset, tuoksuvat kukat. Erittäin kaunis leikkokukka. Lajiketta pidetään myyriä karkottavana, eikä se juuri maistu kauriille, jäniksille ja kaneille.
Tämä menee todennäköisesti tulppaannipenkkiin etualalle.

Kukkii: kesä-heinäkuussa
Kasvupaikka: aurinko tai puolivarjo
Korkeus: 35cm



ETUPIHAN PENKKIIN:

Crocus tommasinianus  Tähtisahrami, 'Ruby Giant'
Lumikrookus on eräs varhaisimmista krookuksista. Kapeat lehdet kehittyvät ennen kukintaa. Ruby Giant on melko suureksi kasvava lajike, jolla on violetit kukat.    

Kukkii: Maalis-huhtikuulla
Kasvupaikka: aurinko tai puolivarjo
Korkeus: 8-9cm

Miksi tämä? Krookukset oli yksi kukkasipuleista mitä halusin etupihan penkkiin. Ainoa murhe on ollut vaan koira, joka aina keväisin tykkää kaivaa kukkapenkkiä, kun siinä ei vielä mitään ole noussut. Tänä keväänä on tonkinut sieltä ylös mm. kotkansiipisaniaismättäitä. :)  Ainoa mitä en tässä nyt huomioinut, kun kukkii jo maalis-huhtikuulla, ehtiikö kukkia täällä? Onneksi etupihalta sulaa lumet pikemmin.

Narcissus triandrus Narsissi, sekoitus 
Ihana sekoitus erivärisiä narsisseja. Sopii kukkapenkkiin, pensaiden joukkoon ja puiden alle. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.

Kukkii: huhti-toukokuulla
Kasvupaikka: aurinko tai puolivarjo
Korkeus: 25cm

Tätä jäin vähän jälkikäteen miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt tilata pelkkää keltaista narsissia, tuleeko liian levoton.. Mutta kokeilen näitä nyt tänä keväänä, nämä myös etupihan penkkiin.



PERENNAT:

Korallikeijunkukka
Runsaasti kukkiva ja kaunislehtinen ryhmäperenna. Ryhmien reunoille koko kasvukauden ilahduttajaksi. Mätäsmäinen. Lehdet pyöreähköjä, marmorikuvioisia. Kukinnot ilmavia terttuja, joissa pieniä kelloja. Kukkavarret 40 cm korkuisia, leikkokukkina kestäviä.

Kukkii: Kesä-heinä-elokuussa
Kasvupaikka: Aurinko tai puolivarjo


Pihakaunokki
Väriltään puna-oranssi. Pihakaunokki on myös yksi suosikkikukistani. Se taitaa olla myös yksi vanhimpia ja perinteisimpia pihakukkia tai luonnonkukkia.




 
Tästä taisi tulla valtava postaus, mutta onpahan ne nyt itselläkin muistissa, perennat ja varsinkin niiden nimet kun voi unohtua. :)

Kerään voimia, jospa jaksaisin 
lähteä tänä iltana ihastelemaan superkuuta! 

Hyvää superkuun iltaa kaikille ja mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Voi, sinä jo mietit "syksyn" istutuksia, minä en oo suonu ajatustakaan semmoselle vielä.
    Sitä paitsi, meillä ei tulppaanit viihdy, olen kokeillut uusiin penkkeihin, eka vuonna nousi jonkunverran, toisena ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kun kaupan päälle sai kukkasipulilannotetta. Sen unohdinkin mainita tuossa kirjoituksessa. Katsotaan mitä nousee ja mitä ei.

      Poista
  2. Hienoja kukkia oot hankkinut. Tulppaanien nostoa minäkin harkitsin, mutta taitavat nyt kadota penkkeihin. Kun varret kuolevat niin eihän niitä löydy...olkoot. Nousee keväällä mikä nousee. Viime kesänä nostin niitä yläs ja kuivatin, mutta eipä nuo tainneet sen paremmin kukkia silleenkään. Kertakayttöisä ovat monetkin lajikkeet. Kuu oli hieno, en vaan onnistunut kuvaamaan.

    VastaaPoista
  3. Jep, tästä kuulinkin että ne pitäisi nostaa ja kuivata. Laukkoja etsin viime syksynä, kaikkia en löytänyt, eivätkä ne sitten kaikki nousseetkaan. Samaa kuulin myös että kaikki eivät nouse. Eiköhän mulla ole hyvät eväät ja tiedot tulppaanien kasvatukseen, kiitti sullekin! Täytyy vähän harkita mitä teen koko penkille. Täällä ei näkynyt kuuta, aurinko möllötti koko illan että olisi varmaan yöllä pitänyt mut saatto sillonkin olla tiukassa..

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo puutarha- ja kukkasten maailma vie mukanaan. Muistan sen ajan omalta kohdaltani juuri tuommoisen, miten kuvaat. Jos ei pihalla heilu lapion ja talikon kanssa, niin ainakin suunnittelee jotain uutta sinne taas tekevänsöä ja hankkivansa.
    Oikeastaan minua on helpottanut, kun ei voi istuttaa mitään. Nyt minä vaan ihailen teidän muiden pihojnne ja istutuksianne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii kommentistasi. On hyvinkin totta mitä kirjoitat.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥