pelaguu.blogspot.com

tiistai 13. marraskuuta 2012

Postin tuomaa ja jouluvalot

Niin minä vain hurahin. Vaikka uhkailin, että tänä vuonna ei joulua tuukkaan. Tai siitä ainaisesta hössötyksestä en niin perusta. Asensin männä viikolla jouluvalot. Tuovathan ne vähän valoa tähän harmauteen. Suomen sää kun se on niin arvaamaton, alkutalvi on kyllä ollut vähän sitä sun tätä ja kaikkea sitä sekaisin.

Joulu.. tai valoköynnökset ym. ne sopivat joihinkin taloihin todella hyvin, joihinkin taas ei ehkä niin hyvin. Itse olen sitä mieltä, että kovin paljoa ne ei täällä meidän talossa valoa tuo, mutta on ne mukava piristys. Tuntuu, että joulukin tulee joka vuosi aikaisemmin ja kauppoihin varsinkin. Olen nähnyt myös muilla jo jouluvaloja, uskalsi sitten jo asentaa itsekin.


Partyliten Apteekkari somisteeseen laitoin käpyjä ja joskus Pihakutsuilta hankitut paristoilla toimivat led-valot. Lopuksi peitin vielä tuon patterikotelonkin kävyillä.

Uusi kiviruukku/paasi hökötys valjastettiin jouluvalokäyttöön. Lunta, lyhty ja jouluvalot.


Talvi. Mikä ihmeellinen luonnonilmiö. Eilen oli melko paha keli ja olimme tien päällä koko päivän. Sodankylässä aivan täys talavi ja ihan erilainen sää kuin meillä, siellä oli myös paljon enemmän lunta kuin meillä. Meillä on ollut pari päivää plussan puolella ja vettä rätköttänyt. Nyt on mukava pakkaspäivä, huonosta säästä tietoakaan.

Nämä kuvat ovat aiemmilta päiviltä. Ja ihan sekaisin.. Pahoittelen!


Villilupiini. Ei pihastani. Tienpientareelta. Näitä toivoisin myös omalle takapihalle, niityksi. Muistaakseni niitä sinne kylvinkin, katsotaan miten lähtevät.



Taannoin osallistuin Neko Oy:n facebook sivuilla syyskuvakisaan ja (paljoa kehumatta) voitin sieltä ihan mukavan palkinnon. Palkinto saapui eilen.


Palkinto sisälsi merileväuutetta, leikkokukkavirkistettä, calendula-voidetta sekä Neko -kassin. Erityisesti minua kiinnostaa tuo calendula 'kehäkukka' -voide. Kuinka sitä käytetään jne? Onko teillä siitä kokemuksia, minkälaisia?

Puhelimeen on asennettu nyt Instagram, joten sitä tässä opettelemaan. Ensi keväänä on myös suunnitteilla eräänlaiselle valokuvauskurssille meno. Nyt ajankohtaista on että suunnittelen jonkinlaisen blogijoulukalenterin tekoa tai jotain haastejuttujakin olisi joskus kiva kokeilla. Kunhan tämä kiireinen syksy antaisi aikaa myöten. Suunnittelemuksiin!!

<3:llä Pelaguu..

Ps: Ja uuden arvonnan palkintoja on hankinnassa! Saa nähdä koska sen käymme ja paremmalla onnella. ;)

6 kommenttia:

  1. Voi kun kaipailisin jo lunta. Välillä oli niin mukavan valoisaa, ja nyt taas niin harmaata :(. Joululauluja olen kuunnellut välillä. Nekin vähän piristää, mutta valoja en vielä pariin viikkoon kehtaa viritellä.
    Hienon kassin voitit. Onnea!

    VastaaPoista
  2. Niin se vain menee :D vaikka ensin on sitä mieltä että mää en ainakaan niin pienen päästä sitä jo itse hurahtaa..
    Kiviruukku valoineen näyttää muuten tosi hyvältä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ja nyt hurahin jo ihan ennen aikoijaan, hyvissä ajoin laitoin ettei sitten jouluna tarvi ähertää. Paljon näkyy jo jouluvaloja.

      Poista
  3. Mulla on vielä ihan vaiheessa kaikki koristelut terassille ja sisälle. En edes metsässä ole viitsinyt käydä havuja keräämässä... laiskottaa! ;) Ihania nuo lumikuvat. Kyllä sais munki puolesta jo talvi tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälä pahasti näyttää että lumelle tulee lähöt! Nyt vasta sulaa ensilumetkin pois. Eikä tuota lunta niin kovin paljon tarttis ollakaan. Liisan liukkaat! :)

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥