Ensilunta

Maanantaina meille satoi virallinen ensilumi. Sitä juuri ja juuri oli ehkä sen sentin verran, mitä tarvitaan viralliseen määritelmään ensilumesta. Koko päivän se lunta nakkeli, jossakin uutisessa oli että se olisi ollut räntäsadetta, mutta kyllä se ihan lunta oli. Tiistaihin mennessä se oli sitten jo sulannut pois.

Meillä täällä Itäisessa Lapissa on ollut mukava lämmin syksy, harmi vain sen ruskan kun ei siitä juurikaan sitten ollut. Yhtään kaunista kuura-aamua en ole ehtinyt kuvaamaan, niitä on ollut vain yksi tämän syksyn aikana. Se kertoo siitä että syksy on ollut lämmin, eikä ole juurikaan ollut yöpakkasia. Satunnaisia yöpakkasia on aina, mutta ei niin paljoa, että olisi kuuraa maassa. Sumua on ollut senkin edestä, mutta sitäkään nyt en oikeastaan ole ehtinyt kuvaamaan. Sen sijaan ensilumen jälleen kuvasin. Tässäpä näitä otoksia iltakävelyltä.

On se aina mukavaa pieni lumi. Vaikka en talvesta tykkääkään ja luntakaan ei paljoa tarvisi tulla, ja leutokin se saisi olla, niin mukavasti valostuttaa.

Takapihalla hentonen lumikerros

Poimulehti

Kelkkareitin merkki makaa sillalla

Junginlampi

Junginlampeen virtaava pieni puro

Hyvää viikonloppua ja raikkaita syyspäiviä kaikille!

Sotkan ämmin luontopolulla

Lokakuun ensimmäisen viikonlopun retkeily muodostui lähiretkeilystä iltakävelyn muodossa, kun suuntasin koiran kanssa kiertämään Sotkan ämmin luontopolkua. Viime syksynä kiersin koiran kanssa Sotkan ämmin polun toiselta puolelta ja lähtöpaikkana oli silloin Sotkan ämmin laavu ja sen seutu. Nyt lähdin liikkeelle Sallatunturin tuvilta ja kiersin lyhyempää kautta, kulkematta Sotkan ämmin lähteen kautta, aina Hangasjärven laavulle paistamaan makkaraa. Nyt ei ollut hirveän paljon aikaa kuljailla ja kierrellä, olinhan jo ilta ja alkoi tulla pimeä. Ehkäpä joskus vielä palaan tänne päiväs aikaan, nytkin oli tarkoitus kulkea reitti päivällä, mutta tuli muuta. Linkki viime vuoden postaukseen tästä. Jossa myös kartta reitistä. Sotkan ämmin luontopolkuhan siis sijaitsee Sallatunturin kupeessa.

Ruska on ollut hyvin vaatimaton täällä meillä Itä-Lapissa, osin se johtuu koivun sienitaudista. Koivun lehdet tuntui putoavan aikaisin ja niissä ei ollut juurikaan ruskan värejä. Havaitsin myös, että haapakaan ei juuri loistanut kirkkaudellaan. Haavallahan on värikäs ruska loisto lehdissään. Senpä vuoksi yhtään ruskan ajan postausta minulta ei tule. Suot vain hohtivat vielä tällä retkelläni okran sävyissä.

Ennen varsinaista metsään sukeltamista avautuu, läpikuljettavalta suolta,

näkymä Sallatunturin rinteille (Iso ja Pieni Pyhätunturi) ja Sallatunturin tuville.

Sotkan ämmin luontopolku/kierros on vaihteleva, mutta helppo kulkuinen, tosin kapea polku, että tänne ei pääse lastenrattailla tai pyörätuolilla. Reitti on merkitty sinisin reittimerkein. Näin ilta-aikaan sai kulkea jo aika rauhassa. Ruskaturistitkin olivat jo varmasti vähentyneet. 

Ennen saapumista Sotkan ämmin laavulle, pyörähdin sillalla, josta olisi voinut vielä jatkaa Sotkan ämmin kierrosta, mutta nyt suuntasin jo Hangasjärven laavulle.

Suolla oli paikoin paljonkin vettä. Pienet puupalikat olivat avittamassa

 ylitse menoa Sotkan ämmin laavun luona, kun vesi oli tullut pitkospuille.

Sotkan ämmin laavu.

Roosan hyppynäytettä! :)

Tällä kertaa minulla oli vaelluskengät, vaatii vielä jalka tottumaan

näihin kenkiin, viimeksi oli kumisaappaat.

Näkymä Sotkan ämmin laavulle ja takana siintää Sallatunturi.

Käytetty apuna kameran Popart -asetusta, jolloin muokkaa hieman

värejä kirkkaammiksi.

Jatkoimme matkaa Hangasjärven laavulle. Laavulle laskeudutaan portaita pitkin.

 Hangasjärven laavu on kaunis paikka.

Laavun takaa aukeaa näkymä Ruuhitunturiin.

 Ennen kotimatkaa paistettiin vielä makkarat,

koirakin sai osansa.

 Lopuksi vielä tarinaa Sotkan ämmistä ja Hangasjärvestä.

Sotkan ämmin kierroksella on siis myös lähde, jolloin ollaan entisen Sotkan tilan mailla. Heikki Sotkajärvi muutti perheineen tilalle Märkäjärven kylästä (nyk. Salla kk) 1910- luvulla. Sotkan torpan rakennukset rakennettiin Salla-Kuusamo tien varrelle, ja perhe asui paikalla talvisodan syttymiseen saakka. Alkuperäisistä rakennuksista on jäljellä vain kellari, joka sijaitsee Salla-Kuusamo pikitien varrella. Se on entisöity 1996. Sotkajärven topakkaa emäntää kutsuttiin Ämmiksi.

Kasvillisuus on rikasta alueella. Lähteen luona on opas-taulu, josta voi lukea enemmän alueen kasveista. Torppaan kuuluu myös tietysti niittyjä. Vielä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina niityllä käytiin vuosittain töissä. Niittytyöt veivät usein joitakin viikkoja. Miehet hoitivat niittämisen ja naiset ruuanlaiton. Yöt saatettiin nukkua kodassa taikka taivasalla puun juuressa. Niittykulttuurista luovuttiin vuonna 1940- luvulla, jonka jälkeen niittyjä on uhannut metsittyminen.

Lappalaiset pyysivät tällä seudulla peuroja. Hangas -sana tarkoittaa Pohjois-Suomessa eteenkin peuranpyynnissä käytettyä pyydystä. johon kuului hyvin pitkä johdeaita ja sen aukoissa olevat ansat. Myös tuollaisen pyydyksen johdeaitaa saatettiin sanoa hankaaksi. Ansa saattoi olla kuoppa (peurahauta), johon peurat ajettiin johdeaitoja apuna käyttäen. Ämmin lähde sijaitsee Hangasharjun alla.

Tästä pääset vielä viime syksyn postaukseen Sotkan ämmin kierroksesta.


Nyt toivottelen jo kaikille hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua!

Tulppaanisipuli hankinnat ja pihan syystöitä..

Reissujen väliin on ehditty touhuta myös omassa puutarhassa ja pihassa. Vielä on hieman kesken takapihan terassin syysilmeen luominen, mutta kerron siitä sitten myöhemmässä postauksessa, kunhan ehdin saada sen muilta kiireiltäni valmiiksi. Perennoja on siirrelty ja kukkapenkkejä ehostettu. Niistä ei ole ihmeemmin kerrottavaa tai kuvattavaa. Lähinnä lisäsin multa isoon penkkiin ja siirsin siitä pois tarha-alpin, alkoi hieman epäilyttää, että se ei sovi monien muiden perennojen ja pensaiden kaveriksi, sitten kun alkaa vallata tilaa. Etupihalla siirsin lapin akileijan hieman lähemmäs vuorenkilpiä ja saniaisia, yhtenäisempään linjaan. Etupihan penkkiin istutin myös krookukset sinne minne sain ne vielä mahtumaan.

Tulppaanien ja krookusten sipulit olen jo ehtinyt istuttaa maahan, syyskuun loppupuolella. Sipulit hankin lähimarketista kuten viime vuonnakin. Ajatukseni kyllä oli, että olisin hankinut ne nettikaupasta, yhdessä karpalon taimien kanssa, mutta en ole vieläkään löytänyt nettikauppaa joka myisi karpalon taimia. Karpalon taimia tuottava Peuraniemen taimisto myy niitä, mutta postikulut olisivat tulleet aivan liian huimiksi muutaman euron taimille. Eli vieläkin siis etsinnässä myös karpalon taimia myyvä nettikauppa, vinkkaa minulle, jos sinulla on sellainen tiedossa. Olisinpa enemmän kuin kiitollinen!

Aika tylsät ovat tämän vuoden tulppaanisipulihankintani. Ajattelin, että en nyt rahallisesti niihin niin paljon panosta, kun parina aiempana vuonna tulppaanien- kuten krookuksienkaan sipulit eivät ole nousseet. Nyt kokeilen näillä.

Tulipa Triumph Mixed ja Crocus Vernus mixed

Toivottelen jo kaikille hyvää viikonloppua ja sen odotusta!

Kaunispään huipulla

Kaikki mukava loppuu aikanaan. Niin tämäkin Saariselän ja Ivalon reissu saadaan pakettiin, kun käydään vielä ennen kotiin lähtöä Kaunispään huipulla. Edellis iltana sinne yriteltiin, mutta silloin satoi ja jokapaikka oli sumun peitossa. Nyt takaisin palatessa Raja-Joosepilta päätettiin siellä poiketa ja sinne oli päättänyt muutama muukin poiketa.

Kaunispää on Inarin kunnassa sijaitseva 438 metriä korkea tunturi. Se sijaitsee Saariselän matkailukeskuksen vieressä. Tunturin huipulla on näköalatorni ja Ravintola Kaunispään Huippu. Kirkkaalla säällä täältä voi nähdä jopa 40 km:n päähän sijaitseville Venäjän tuntureille asti.

Saariselän matkailukeskus näkyy rinteen alla

Mikähän noista on meidän auto? ;)

Tätä tietä pitkin noustaan Saariselän matkailukeskukselta päin,

Kaunispään huipulle.

Tätä tietä taas jatketaan kohti pohjoista.

Näistä suunnista alkavat jo avautua näkymät Venäjän puolelle,

myös seuraavat kuvat ovat kutakuinkin sinne suuntaan.

Minä vaan pelkään korkeita paikkoja, joten jäi nuo näköalatorniin kiinnitettyjen

metallilätkiin kirjoitettujen tunturien nimet lukematta, 

joten tarkkoja tunturien nimiä ei nyt valitettavasti tule sitten tässäkään.

Mutta kansalaisen karttapaikka auttaa sinua siinä varmasti, jos

haluat enemmän tietoa kuvassa näkyvistä tuntureista.

Täältä taitaa nähdä myös Kiilopäälle asti, joka on toinen Saariselän käynrikohteisiin luettavista tuntureista.

Paljon uusia mukavia reissuja on toivottavasti vielä edessäpäin. Tämän Saariselkä-Ivalo reissun postauksiin ja koko reissun kertomuksiin pääset näistä alla olevista linkeistä, tarkempi kuvaus koko reissusta löytyy Raja-Joosepin kenttä -postauksesta:

Itä-autojen tullihuutokauppa Raja-Joosepissa
Ivalon taimitupa
Raja-Joosepin kenttä


Toivottelen jo kaikille hyvää viikonloppua, lokakuun ensimmäistä sellaista, ja sen odotusta!

Raja-Joosepin kenttä

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntasimme yhden yön "ruska-lomalle" Saariselälle ja Ivaloon. Varasin luhti-/rivitalomökkimajoituksen Saariselän keskusvaraamon kautta Saariselältä. Pitkään eri majoitusvaihtoehtojen selaamisen jälkeen, edullisinta hakien, päädyttiin tähän majoitusvaihtoehtoon ja suosittelen kyllä, tässä asunnossa oli hinta-laatusuhde täysin kohdallaan. Majapaikka oli siisti, aivan kuin hotelliin olisi tullut, mutta pienenä mukavana lisänä oli vain huoneistossa oleva oma sauna. Ja muutkin palvelut olivat lähellä.

Tästä oli enää kiven heitto, noin puoli tuntia Ivaloon ja Ivalosta ei oikein paljon löytynyt eri hintaisia ja tasoisia majoitusvaihtoehtoja, sen sijaan Saariselältä löytyi ihan mukavasti, onhan se eräänlainen matkailukeskus. Talviaikaan laskettelurinteitäkin Saariselältä löytyy.  Päämatkakohteena meillä oli, miehen innostuksesta, Inarin Raja-Joosepin tulliasemalla järjestetty itä-autojen tullihuutokauppa, siinä samalla ohi mennen pääsin katsastamaan myös minua kiinnostaneet paikat. Ravintola postausta nyt sen sijaan ei tule. Tällä kertaa pihistimme, emmekä käyneet oikeastaan missään hienommassa paikassa syömässä vaan teimme ensimmäisenä iltana päivällisen mökissä. Ensimmäinen päivä oikeastaan menikin vain matkustamiseen, olimme perillä majoituspaikassa iltapäivällä ja kun ruuat oli ehditty laittaa, olikin jo ilta pitkällä. Koko päivä oli vesisateinen. Poikkesimme kuitenkin vielä illalla Kaunispään huipulla, mutta vesisateen ansioista siellä ei nähnyt minnekään, kaikki oli yhtä sumua.

Seuraava aamu valkeni selkeämpänä, oli aika lähteä liikenteeseen, sillä tälle päivälle oli varattu kaikissa paikoissa käyminen ja illalla vielä kotiin ajo. Ilmassa oli jo syksyn tuntua ja hieman värejäkin. Osin ruska vain on nyt heikko, kun koivuissa on sienitautia. Ensimmäisenä suuntasimme Ivalon taimituvalle, josta postaus tässä, sen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Venäjän rajaa ja Raja-Joosepin tulliasemaa, jossa alkoi itä-autojen tullihuutokauppa puolilta päivin. Sitä ennen ehdimme kuitenkin vielä poiketa Raja-Joosepin kentällä, josta tämä postaus kertoo. Raja-Joosepin kenttä sijaistee tulliaseman välittömässä läheisyydessä, ajo- ja kävelymatkaa tulee jonkin verran.

Raja-Joosepin kenttä on vanha, parkanolaisen Joosef Sallilan omin käsin rakentama, asuinkenttä. Asuinkentän hän rakensi itselleen ja elämänkumppanilleen Matilda Lehikoiselle 1900- luvun alussa. Matilda eli Tilta oli ollut toisen miehen vaimo, mutta nyt Joosefin elämänkumppani. Joosef Sallila laski tänne Luttojokea pitkin ja hän tuli pakoon nälkää ja puutetta. Asuinpaikan valinta erämaajoen törmällä merkitsi asettumista keskelle erämaata, ympärillä ei ollut muuta asutusta. Eikä ole tänä päivänäkään. Joen törmällä oli vain paikallisten poromiesten Uula Vallen ja Arvid Pokan rakentama sauna. Myöhemmin samalle kentälle osui toinen kulkumies, Huhti-Heikki. Hän oli kuulluut Kanadassa asueessaan Petsamon liittämisestä Suomeen Tarton rauhassa v. 1920. Sen tiedon saatuaan hän matkasi Lutolle helmiä kalastamaan. Myöhemmin asuinkentälle tuli myös Joosepin veljenpoika  Paavo Lehtinen, jonka Jooseppi kutsui Lappiin oman perillisen puuttuessa. Toisen maailmansodan syttyessä Jooseppi lähti evakkomatkalle yksin. Tilta ja Paavo olivat molemmat kuolleet ennen sodan alkua ja Huhti-Heikki oli vaihtanut asuinpaikkaa. Sodan jälkeen Jooseppi (eli Joosef Sallila) palasi tiluksilleen, eikä hän elänyt enää sen jälkeen kauaa, hänet löydettiin kuolleena kotoaan v. 1964. Hänet on haudattu Ivalon hautausmaalle.  Raja-Joosepin kenttä on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö ja valtioneuvoston päätöksellä suojeltu.

Elantonsa he saivat kullankaivuusta, helmenkalastuksesta, kalastuksesta ja metsästyksestä sekä poronhoidoista. Porojen lisäksi tilalle hankittiin myös lehmiä ja lampaita. Heinää niitettiin pihapiiristä ja lähisaaresta. Yhtenä vaurauden merkkinä oli suuri perunamaa. Kun satoa riitti yli oman tarpeen Jooseppi ja Tilta myivät sitä.

" Pihapiiri on säilynyt lähes muuttumattomana: rakennuksia on peruskorjattu ja pihapiiriä on pidetty avoimena. Pihapiiristä löytyy myös sodanaikainen (1939 - 1945) taisteluhauta. Raja-Joosepin kenttä kuuluu UK-puisto - Sompio - Kemihaara Natura-alueeseen. " -luontoon.fi/raja-jooseppi

" Petsamo on ollut osa Suomea 1920 - 1944, mikä tarkoittaa, että Joosepin ja Tiltan eläessä valtakunnan raja on vaihdellut. Välillä he ovat asuneet sadan kilometrin päässä Venäjän rajasta. " - luontoon.fi/raja-jooseppi

Raja-Joosepin kentään voi tutustua ympäri vuoden, mutta talvella kentälle menevää tietä ei luontoon.fi sivuston mukaan avata. Pääsy alueelle on maksuton. Raja-Joosepin kentälle menevän tien alkupää on suljettu portilla, mutta siitä saa kulkea. On vain hyvä huomioida, että kulkiessasi Raja-Joosepin kentälle ja kentällä kuljet kokoajan lähellä rajavyöhykettä. Sittemmin rajavyöhykettä on siirretty ja se mahdollistaa käymisen täällä kentällä. Ole siis tarkkana, ettet ylitä tuota rajavyöhykettä. Rajavyöhyke on merkitty puihin. Jos rajavyöhykkeen ylittää ilman lupaa se aiheuttaa hälytyksen ja seuraamukset ovat rajavartiolain mukaiset.

Ensin p-paikalta kävellään mäntymetsässä rajavyöhykettä hipoen n. 300 metriä 

ennen kuin saavutaan varsinaiselle kentälle.

Metsässä pilkottaa rajavyöhyke merkit.

Porot eivät ole päässet syömään tänne jäkälää, alue on aidattu.

Piikkilankaakin löytyi. 

Mikähän virka tällä on ollut silloin ennen vanhaa?

Raja-Joosepin kentälle nousi kymmenen vuoden aikana hurja

joukko käsin tehtyjä rakennuksia. Aluksi asuttiin saunassa, mutta pian rakennettiin

uusi pirtti valkeiksi veistetyin seinähirsin. Lehmille rakennettiin navetta. Lehmiä oli kaksi, parhaimpana aikana niitä saattoi olla neljä. Poroja reilu sata. Kentän laidalla on perunakellari, joka oli välttämättömyys. Leivinuuni/maauuni rakennettiin ulos. Huhti-Heikkikin rakensi kentälle itselleen mökin. Pihapiiri sitä ympäröivineen riukuaitoineen oli valmis 1920.

Ennen sotaa Jooseppi oli ehtinyt saada valmiiksi myös uuden asuinrakennuksen kehikon, mutta sodan tiimellyksessä venäläiset olivat sen purkaneet ja vieneet omalle puolelleen. Rakennuksen jäänteet ovat edelleen nähtävissä kentällä. Muutoin pihapiiri on säilynyt lähes muuttumattomana, rakennuksia on vain sittemmin peruskorjattu.

Sisäänkäynnistä heti

kuvassa vasemmalla lato, oikealla navetta ja käymälä.

Navetta

Navettaa sisältä

Raja-Joosepin kenttä sijaistee Luttojoen rannassa. Venäjän rajan tuntumassa. 

Luttojoen takaa avautuu Venäjän upeaa vaaramaisemaa. 

Kuvassa vasemmalla Joosepin kämppä, oikealla savusauna.

Savusauna

Savusauna, Huhti-Heikin kämppä ja maauuni.

Pieni kurkistus savusaunaan..

Joosepin kämppä ja leivinuuni/maauuni.

Joosepin kämppä

Pieni kurkistus Joosepin kämpän sisälle.

Molemmin puolin kämppää sisällä oli puulaverit, lisäksi siellä oli tulisija ja keskellä pöytä. Aivan kuin mikä tahansa nykykämppä retkeilyreittien varrella. 

Huhti-Heikin kämppä, takana sisäänkäynnillä navettarakennus sen edessä lato.

Joosepin kämppä ja taustalla aitta.

Kuvassa vasemmalle sijoittuu porojen kiinnipitopaikat ja heinäniitty. 

Oikealla Joosepin kämppä ja savusauna.

Pihan perällä oleva aitta

Aitalta kuvattuna pihapiiriä.

Kuvassa vasemmalta oikealle:

Huhti-Heikin kämppä, lampola, kaivo, navetta ja käymälä, lato.

Keskellä etualalla vinnari eli nahan pehmittämiseen käytettävä

väännin.

Joosepin kämppä vasemmalla ja keskellä Huhti-Heikin kämppä

Vinnari

Pihapiiriä, jossa vasemmalla Huhti-Heikin kämppä ja oikealla navettarakennus ja lato, keskellä lampola.

Kellari, joka taas sijoittuu toiseen suuntaan sisääntulosta.

Aitta on sisääntulosta vasemmalla ja kellari oikella.

Kaikki muu sijoittuu niiden keskelle.

Kellarilta päivän kuvattuna. Luttojoki virtaa oikealla.

Keskellä kuvassa jo heinittynyt taisteluhauta, joka kulkee Luttojoen suuntaisesti,

kohti savusaunaa ja uuden asuinrakennuksen perustukset kuvassa vasemmassa reunassa.

Ne eivät varsinaisesti siinä mitenkään näy, paikan päällä siinä näkyy kiviä.

Kentällä on yhä nähtävissä sodan aikainen taisteluhauta,

joka on kaivettu joen suuntaisesti rantatörmälle.

Vasemmalla käymälä ja navetta, sitten lato. 

Oikealla etualalla, keskellä lampola ja  laidassa Huhti-Heikin kämppä.

Käymälä, navettarakennus ja lato. Lampola oikeassa reunassa.

Lampola

Lampolaa sisältä

Lukko

Kerrassaan hieno paikka, ja herättää kunnioitusta. Kovalla työllä on kaikki rakennettu, eikä elämä varmasta ole ollut talvella helppoa.

Nyt toivottelen jo kaikille oikein hyvää loppuviikkoa, viikonlopun odotusta ja nautinnolista syyskuun viimeistä viikonloppua!