Onhan ihmeelllistä myös että, kun täältä palasin autolle takaisin, mieheni sanoi, että luuli, että minä olen siellä monta tuntia. Hahaa, minulla meninkin siellä vain muutama hassu minutti. Syykin on selvä. Ostoslistalla ei ollut nyt mitään ostettavaa. Uutta kukkapenkkiä ei ole vielä tuloillaan. Olisin kyllä ostanut kukkasipuleja, jos siellä olisi niitä ollut, muttei ollut. Sitten etsin myös keltaisenaan kukkivaa korkeaa kukkaa, joka kukkii koko kesän, mutta sitäkään ei siellä ollut. En tiedä kasvin nimeä, olen vain tässä meijän lähellä nähnyt sitä. Puutarhurikaan Aleniukselle ei tiennyt kukalle nimeä.
Poikkesimme siis Oulussa ja ensimmäinen vierailukohteemme shoppailun lisäksi oli puutarhurin paratiisi Aleniuksen puutarha, Oulun Hietasaaressa. Otto Edward Alenius perusti Aleniuksen puutarhan jo 1930-luvulla. Vierailusta puutarhalla tulee kuvapaloja tässä myös teille. Käymisen arvoinen paikka. Taimisto ei ole kovin iso, mutta sieltä löytyy niin puut, pensaat, kuin perennat ja kesällä näytti olleen myös kesäkukkia ja ympärivuoden myös sidontaa ja leikkokukkia näytti löytyvän.
Heti sisäänkäynti oli kutsuva. Niin ulkona..
.. kuin sisällä.
Sisäpihalla oli iso vesiallas.
Lopuksi vielä huomasin etupihan sisäänkäynnillä istutusalueen,
johon sai käydä tutustumassa.
Viherhuone
Tätä ihmettelin, että miksi puiden juurelle/ympärille oli
laitettu hienoa hiekkaa?
Lisää Oulu-juttua on luvassa seuraavassa postauksessa.
Toivottelen jo nyt kaikille hyvää viikonloppua ja sen odotusta eli hyvää loppu viikkoa!