pelaguu.blogspot.com

tiistai 20. lokakuuta 2020

Sallan Kaunisharjun uusi luonnonilmiöiden havannointipaikka

 Sallan Kaunisharjuun levähdyspaikan yhteyteen rakennettiin ja avattiin tänä syksynä uusi maisemien ihailupaikka, tarkemmin ensimmäinen luonnonilmiöiden havannointipaikka. Havannointipaikan on rakentanut ja toteuttanut Pohjoisen luonnonilmiöt -hanke. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietämystä pohjoisen luonnosta ja ainutlaatuisista ilmiöistä.

Näkymä havannointipaikalta avautuu esteettömästi pohjoisen suuntaan, ja paikka on erinomainen valokuvaukseen. Havannointipaikalla on norjalaisen arkkitehtitoimiston suunnitelema, modernia puurakentamista edustava katostyyppinen rakennus. Se on rakennettu lämpökäsitellystä puusta.

Rakentaminen aloitettiin syyskuussa Sallan kunnan omana työnä ja töissä oli kaksi rakennusmiestä. Kaunisharju sijaitsee Sallassa, Sallatunturin laskettelukeskuksen läheisyydessä. Sallatunturille on tarkoitus rakentaa myöhemmin 3 havannointipaikkaa lisää. Tulistelupaikkoja näihin havannointipaikoille ei tule.

Pohjoisen luonnonilmiöt -hanke on rajat ylittävä hanke. Sallan lisäksi Venäjälle Kuolan alueelle Apatitin kaupungin lähelle nousee rakennelma luonnon havannointiin. Norjassa Ylä-Paatsjoen kansallispuisto entisöi vanhoja rakennuksia uuteen käyttötarkoitukseen opastuspisteinä.

Me kävimme tutustumassa vasta valmistuneeseen havannointipaikkaan viime viikon sunnuntaina, kun Sallaan oli edellis yönä satanut ensilumi, n. 15cm. Ajatuksenani oli ehtiä käymään havannointipaikalla ennen lumien tuloa, mutta talvi yllätti jälleen. Näyttää toistaiseksi ainakin siltä, että tämä lumi on pysyvä. Talvi tulee tänäkin vuonna aikaisin.

Havannointipaikka näkyy maantielle Kuusamoon menevälle tielle, se kohoaa siellä upeana. On ollut hienoa seurata ohi ajaessa tämän rakentumista. Sitä mietti aina ohi ajaessa, että mikähän siitä tulee, rakennetaanko siihen portaat alas, kun rinteen alhaalla on laavu, jossa olemmekin joskus käyneet ja siitä on blogikirjoituskin minulla täällä. Mutta ei tullut nyt portaita, tuli upea havannointipaikka meille ja matkalaisille. Maisema havannointipaikalla on sykähdyttävä.

Havannointipaikalla tuoksui vielä vasta rakennetun puun ihana tuoksu. Ajattelin että istumapaikka on vain tien puolella, mutta katos yllätti. Maisemarinteen puolella on myös istumapaikat ja vähän leveämpi laveri, jossa voinee vaikka yöpyä, ja niin sanottu leijuva pöytä, jossa voi syödä eväitä.

Maisema havannointipaikalta avautuu Kaunisharjuun rotkoon, pohjoisen suuntaan. Vasemmalla näkyy Sallatunturin laskettelukeskuksen rinteet. Lapsena muistan Kaunisharjusta ohi ajaessa miettineen, että rotkossa on krokotiilejä. No niitä tuskin koskaan on siellä ollut, niitä krokotiilejä. Mutta upea rotko on Kaunisharjussa. molemmin puolin tietä. 

Ajattelen, että tämä havannointipaikka on erinomainen esimerkiksi revontulien bongaamiseen ja sellaista varsinaisesti siihen tarkoitettua paikkaa, meillä ei mielestäni Sallassa vielä ollut. Tämä sopii erinomaisesti myös Hetki metsässä. metsämeditaatio tuokioon pienemmälle porukalle. Katso lisää luontolähtöisestä toiminnasta ja varaa oma rentoutustuokio www.hetki-metsassa.webnode.fi sivun kautta. 

Www.hetki-metsassa.webnode.fi 

Tällä kertaa paikalla saatiin olla ihan kahdestaan, mutta vasta sataneeseen lumeen painautuneet jäljet kertoi, että kävijää on ollut mukavasti ja olemmekin nähneet siellä usein aiemminkin liikettä ohiajaessa. Seuraamme liittyi kuitenkin aika pian myös kuukkeli, metsämiehen onnen lintu. Ja sille kaverikin, eli kaksi kuukkelia liittyi seuraamme, aivan välittömään läheisyyteen, puun oksalle, jos meillä olisi ollut leipää mukana olisimme saaneet aika varmasti kuukkelin kädelle, ja siitä myös kuvan. Vielä on sellainen kuva saamatta, jossa kuukkeli istuu kädellä hakemassa leivän muruja ja ylipäätään, että kuukkeli istuisi eteen ojennetulle kädelle, sellaista en ole vielä kokenut. Toivon, että ehkä vielä jonain päivänä. Niitä täällä Sallassa riittää, kesyjä kuukkeleita, ainakin Hangasjärven laavulla olen tavannut tämän kaltaisia kuukkeleita. Myös meidän pihassa lentää ruokaa hakien kuukkeli pariskunta. Emme vain tienneet, että niitä on Kaunisharjussakin, jos olisimme tienneet olisimme ottaneet leipää mukaan, tällä kertaa meillä ei ollut omia eväitäkään, käytiin muuten vain ajelulla ja tarkastelemassa paikkaa. Todeten, että paikka on upea ja ihana kuukkeli, kenties pariskuntakin.









Maisema havannointipaikalta avautuu pohjoiseen, tästä vasemmalla Sallatunturi.




Kuukkelit





Miltä siellä etelässä tai mistä päin tätä luetkin, talvi näyttää? Täällä oli hyvin märkä loppusyksy, ei ehtinyt kuivata maa kun satoi tämän lumen. Nyt tiet ovat liukkaat. Vesipisarat jäätyivät kuusen oksille keskiviikkona. Lauantaina alkoi sataa lunta. On vain huono metsän eläimille, tämä aikainen talvi ja että, maa on jäässä, ettei ehtinyt kuivaa, mutta luonto selviää ja elää omaa kiertokulkuaan. Ja me ihmiset menemme sen mukana.

Lumi valostuttaa mukavasti ja tulee joulun tuntua. Se saikin minut jo vähän laittamaan joulu valoja ja muuta jouluista. Tilasin tonttuovi tarvikkeita. Sen rakentamisesta kerron tänne sitten myöhemmin.




Vielä tähän loppuun kuva meidän takapihaltakin. Mieheni viime kesänä rakentama porokin sai ylleen lumikuorrutteen, sarvissa porolla on jo myös kausivalot, ne syttyvät pimeän tullen ja sammuvat kun valostuu.






Ihanaa syksyn jatkoa!

5 kommenttia:

  1. Hyvä "kyttäyspaikka" näyttäs olevan. Komiat maisemat.

    VastaaPoista
  2. Eipä ole vielä Tampereella lunta. Jonakin aamuna oli vähän, mutta sulivat. Valoviikot alkavat huomenna, joten on kai niitä valoja laiteltava omalle parvekkeellekin.
    Valoisaa talven alkua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä sataa nyt vettä. Taitaa sulaa lumet pois.

      Poista
  3. MGM Resorts' Star Wars Casino to Open in Las Vegas - KTNV
    “We are thrilled 포천 출장샵 to welcome MGM Resorts' 여수 출장안마 Star Wars Casino to 아산 출장마사지 Las Vegas,” commented Chris Wojcik, head of marketing and innovation 광주 출장샵 at MGM 나주 출장샵 Resorts.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥