pelaguu.blogspot.com

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Luonnon kukkivia

Aikaa on jälleen vierähtänyt viime postauksesta. On oltu enemmän ja vähemmän ulkona ja aika on mennyt kaikkeen muuhun kuin tietokoneen ääressä istumiseen, toki sitäkin on ollut. Tämän postauksen ajattelin pyhittää täysin luonnon kukkiville.



Työpaikan pihalla bongattiin alkukesästä täällä harvinainen kasvi, 
Leskenlehti.






Ujosti lehden takaa kurkistelee lehto-orvokki. Kaunis kukka!



Hillaa näyttää tulevan kivasti, näyttää, että ei juurikaan säikähtänyt takatalvesta, joka meille asti ei yltänyt. Saitte varmasti uutisista lukea, että Rovaniemelle ja Pyhä-Luostolle satoi taannoin lunta, meille sitä ei satanut eikä Salomon myrskyä meillä muutenkaan näkynyt.



Kesä on tullut myös Junginlammelle. Telkkäpariskunta siellä uiskenteli, myöhemmin nähtiin ilta-lenkillä hädissään räpiköivä telkkä, arveltiin, että sillä on poikaset. 
Kuvat on otettu toukokuun lopulla.




Ja lopuksi vielä kuva linnunpesästä, jonka pikkulintu rakensi meidän etupihan penkin yläpuolella seinällä olevaan kenkään. Tänään huomasin, että siinä oli myös yksi muna. Istutin kenkään alkukesällä maahumalan alun, mutta kun tultiin reissusta viikonlopun jälkeen takaisin huomasin siinä linnun pesän. Kovasti näytti lintupariskunta siinä pörräävän, täytyykin olla varovainen kun kulkee etuovesta sisään, kun pesä on etuoven lähettyvillä.





Hyvää viikonloppua kaikille!

11 kommenttia:

  1. Hienon pesäpaikan linnut ovat löytäneet. Ihania luontokuvia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hauska pesäpaikka linnuilla ja kaunis on lehto-orvokin kukka.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne. Harmillisesti vain linnun pesä on niin lähellä ulko-ovea josta kuljetaan että olisi melkein ollut paras hävittää pesä ennen kuin alkaa tekemään munaa siihen.

    VastaaPoista
  4. Pikkulinnut ovat hyvin kekseliäitä pesänpaikan etsinnässä. Muistan lapsuudesta, kuinka kirjosieppo rakensi useana kesänä pesänsä isoäitini lehtikaktuksen keskelle, kaktus siis roikkui kesät avokuistilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyttää vain se että iso suiseen kenkään on tehnyt pesän. Pöntöissä on pieni reikä. Kiitos kaupunkilaistyttö!

      Poista
  5. Sinulla on kivaa seurattavaa, kun munanista kuoriutuu poikaset jne.
    Eikö sinulla ole mahdollista siirtää pesää hieman syrjemmälle. Ruuvaat uuden ruuvin samalle tasolle.
    Toivotaan, että saataisiin hillaa. Tosin täällä osa kukinnasta paleltui pakkasöinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Epäilen että jos kenkään menee koskemaan niin lintu hylkää pesän. Eikä oikeastaan ole muuta paikkaa sille, uutta ruuvia/naulaa ei kehtaa talonseinään laittaa. Epäilys on myös siitä, että muna ja nyt munat, nyt niitä on kaksi, eivät välttämättä muutenkaan kuoriudu, kun lintu on niin pitkään poissa pesästä, eikä se haudo munia. Täällä hilla tosiaan taisi selvittä.

      Poista
  6. Onpa hienoa jos hillan kukinta onnistui kun oli kylmää, lumisadetta ja myrskyä monin paikoin juuri siihen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vältyttiin juuri noilta, joten näyttää paikoin onnistuneen.

      Poista
  7. Kauniit kuvat ja tuo linnunpesä on aivan huippu. Pesä on kuin taideteos.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥