pelaguu.blogspot.com

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

3-vuotis Arvonta

Nyt en enää malta pihistellä pidemmälle. Vaikka blogini täyttää vasta maaliskuun 28. päivä 3- vuotta on jo mahoton polte laittaa arvonta pystyyn pikkusen etuajassa. Mutta eipä tuo mittään, viime vuonna laitoin samoihin aikoihin ja tuntuupi, että se sopii tähän hetkeen, kuin sitten maalis-huhtikuun vaihteessa kun jo kevätkiireet puutarhassa ja muualla alkaa olla vilkkaimmillaan. Joten ei muuta kuin jännäämään!! :)

Osallistua voit myös anonyymina kommentoijana, mutta silloin sinun on laitettava tunnistettava nimimerkki! Nimimerkittömät menee automaattisesti hylkyyn, eivätkä osallistu arvontaan. Muistathan mainita kuinka monella arvalla olet mukana.

Tarvittaessa lyhennän tuota aikaa, jos itsestäni alkaa tuntua siltä ja jos ei kuulosta enää tulevan osallistujia! Kuitenkin tuo on jälleen melkein kuukausi ja arvonta suoritetaan viikolla 13, jonka lopulla kesäaika alkaa ja näyttääpä silloin olevan jo pääsiäinenkin! :)

Arvonnan suorittajalla, eli allekirjoittaneella on oikeus muutoksiin arvonnan aikana ja sen päätyttyä, .. jos ne alkavat tuntua ylivoimaisen hankalilta!! :)


Arvontaan voit osallistua seuraavasti:

1. arpa 
Kommentoi tätä arvontapostausta

2. arpaa
Kommentoi tätä arvontapostausta, ja jaa oheinen arvontakuva
omassa blogissasi

3. arpaa
Kommentoi tätä arvontapostausta, jaa oheinen arvontakuva
ja lukijaksi liittymällä tai olemalla jo lukija, saat sen kolmannen arvan




Palkinto:

Palkinto sisältää 1 pussin  Lord Nelsonin

Puistolumikellon sipuleita.

+

Ambiete harmaa tähti kahviliinapakkauksen
(pakkaus sis. 20 kahviservettiä)

+

Vapaa Valintainen palkinto:

Arvonnan voittaja saa valita itselleen
palkintopakkaukseen, joko;

IvanaHelsinki for arki Tiira -keittiöluutun
(100% biologisesti hajoava luonnontuote,
pakkaus sis. 2 punaista sieniliinaa, molemmissa Tiiralintu-kuviointi)
(joka on jo suoraan arvonta-pakkauksessa)


tai

House -malliston Tähti-kuvioisen patalapun
(1 kpl)

(mikäli tämä on mahdollista vielä silloin toimittaa,
 kun arvonta päättyy..
kuva alla)




Onnea arvontaan,

Pelaguu


* tämä ei ole yhteistyössä tehty, minkään ohessa näkyvien tahojen kanssa
**************

Edit 8.3.2015: Olen julkaissut tämän arvontapostauksen noin pari viikkoa sitten.

Ajattelin testata, ja laittaa mutkat suoriksi, mitä olette mieltä, että,
muistutan teitä arvonnasta julkaisemalla
vain tämän postauksen uudestaan!?
Nyt osallistumaan, on mahdollista, että lyhennän
arvonta-aikaa viikolla parilla..
Mut vielä ehtii!!


EDIT 29.3.2015: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!

72 kommenttia:

  1. Aattele, kevät on jo nurkan takana!
    Mukana arvonnassa lukijana, eli... kahdella arvalla?! :)
    Patalappu on ihana... tähdistä, kun tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä Marru! Kuukaudet menee niin vinhasti ohi, ettei ehi huomata. :) Niin mää aattelin että tähti on suosittu, en vaan kerinny hankkia tuota patalappua, niin vähän luovin. Ja oishan se ollut muuten niin harmaa paketti, että Tiiraluutuilla saahaan tähän vähän väriä.

      Poista
  2. Ihanaa, kun kevät tulee :) Mukaan arvontaan minäkin uutena lukijanasi, valitettavasti ei ole omaa blogia missä mainostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elikkä laitetaan se kaksi arpaa. Tervetuloa Riiti! :) tai mää mietin vielä.. Saattaa se kolomaskin arpa sieltä livahtaa..

      Poista
  3. Onnittelut sitten vaan jo etuajassa 3-vuotiaalle blogillesi. Minä olen myöhäsyntyinen puutarhuri, joten ei ole puistolumikelloa kummassakaan pihassa ja keittiöluutut käyvät valinnaisena.
    Kaikilla kolmella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mielessäni kävi, että lumikelloja on jo kaikilla puutarhassaan, mutta saapahan siitä ainakin täydennystä penkkiin jos ei muuta! :) Munkin pitäis laittaa tätä lumikelloa vielä itellekki, on se niin soma!

      Poista
  4. Onnea kohtsillään 3-vuotiaalle.
    Kevääseen on vielä hyvästi suunnitteluaikaa, mitä kylvää tai mitä taimia alkaa hankkia. Minulla tuota pohtimista ei ole, kun pistän yrttitaimia vain pariin isoon piharuukkuun.
    Arvonnat on kivoja. Osallistun siis yhdellä, vai miten se oli, sillä lukijasi kyllä olen.

    VastaaPoista
  5. Onnea 'uhmaikäiselle' 3-vuotiaalle <3 Kaikki kolme arpaa otan käyttöön :-)
    Niin ja Tiira keittiöluutu on oikein ihana!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea 3-vuotiaalle! :) Mukaan arvontaan tulisin myös minä, omaa blogia ei ole, mutta lukijaksi liityin. :) :) Niin ja Tiira olisi varmaankin valintani. hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hippohiiri, toivottavasti löydän sinut jostain, lukijoissa ei minulla vielä tuolla sivulla näy, katson myös bloglovinin ja Google+ palvelun.. 2 arpaa kuiten tännekin..... alkuun..

      Poista
    2. Heippa, onpa outoa, kyllä minä nimittäin lukijana omasta mielestäni olen..?!

      Poista
  7. Onnea 3-vuotiaalle! Aika kuluu nopeaan. Mukana arvonnassa kahdella ja tiira mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo kuluu, mutta kuitenkin vasta 3-vuotias, sitä ihmettelin itsekin. Tuntuu, että olen ollut täällä iäisyyden, mutta VASTA 3-vuotta.... Ihmeellistä!

      Poista
  8. Onnea kolmivuotiaalle!
    Uutena lukijana osallistun arvontaan, Omaa blogia ei ole, mutta tuun pyörähtään uudestaankin ;)

    Aurinkoista kevättä

    TiinaR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TiinaR! Laitetaan kaikille näille joilla ei ole omaa blogia ja ei missään kuvaa jakaa, niin se kaksi arpaa.. En toki tiedä miten muissa blogeissa tehdään, mutta kaikki kolme ehtoa ei täyty... En tiedä onko se rokottamista.. mutta näistä nyt on vähän hankala päättää... Toivotaan, että näin menis kuitenki parhainpäin tämä arvonta! :)

      Poista
  9. onnea kohta 3-vuotiaalle! Kahdella mukana:)

    VastaaPoista
  10. Onnea kolmivuotiaalle! Mukaan yhdelä arvalla :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Onnea kolmivuotiaalle, ja yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  12. Onnea 3-vuotiaalle! Ollaan samassa iässä näin bloggareina. Mulla vaan nyt taitaa jäädä arvonta pitämättä. Tai eihän sitä koskaan tiedä :)
    Kokeilen linkittää, eli kolmella arvalla mukaan. Nuo sieniliinat käy hyvin, ja lumikellojakaan ei mulla ole pihalla yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, mä aattelin että niitä on kaikilla, vai olikohan se sit joku toinen... :D Mulla tuo arvonta on jo muhinut pidempään, tai palkinnot siihen on jo oottanu valmiina sopivaa hetkeä toteuttaa. Mietin jopa nyt että ihan joka vuosi en ehkä kuitenkaan pidä. Eihän kaikki edes pidä arvontaja ei siis ole mikään pakko, tietenkään.. :), musta ne on ihan mukavia. Itsekin osallistun paljon! :)

      Poista
  13. Onnittelut 3-vuotiaalle! Mukaan yhdellä arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä onneani koetan! Onnittelut kolmesta vuodesta!

    VastaaPoista
  15. Kolme vuotiaalle kovasti onnea ja monia tulevia vuosia.
    Yhdellä mukana.
    hamalainentm@gmail,com

    VastaaPoista
  16. Onnea blogille! Aloin seuraamaan blogiasi Bloglovinin kautta :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Onnea blogillesi Pelakuu ja mukavaa kevään odotusta! Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  18. Onnea 3 vuotiaalle! Pitkästä aikaa löysin blogisi. Sama täällä väsymystä minullakin pukkaa välillä. Työttömänä vuoden alusta asti hoitotyöstä. Koitetaan jaksaa valoisuuden lisääntyessä. T:marjalellu@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Sori! Unohtui äsken kertoa ,että 1 arvalla mukana. T:marjalellu@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea! :)

    Mukana yhdellä arvalla.
    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea 3-vuotiaaseen blogiin! Vasta nyt löysin tänne, mutta pääsinkin hienosti blogin seuraajaksi nro 100! Kahdella arvalla mukana Jee.

    VastaaPoista
  22. Onnea 3 vuodesta! Mukana arvonnassa, olen lukijana, joten kai kahdella? Vai yhdellä?

    VastaaPoista
  23. 3 arvalla mukana ja onnea 3 vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  24. Onnea 3-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana;)

    VastaaPoista
  25. Mukana ollaan! Liityin lukijaksi, sinulla on kiva blogi, kävin kurkkimassa juttuja :) Eli kaks arpaa sit vissiin pelissä. Minullakin on vastaversonut blogin alku, tule joskus vierailulle!

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa kahdella arvala. Aurinkoisia kevätpäiviä ja hohtavia hankia!

    VastaaPoista
  27. Onnittelut. Minäkin mukana kolmella arvalla kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa enkuli. :) Onnea arvontaan, piipahdan myös blogissasi.

      Poista
  28. Kolmella arvalla mukana, jaoin blogissani arvonnat-sivulla. Tervetuloa vastavisiitille http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/

    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kolmella arvalla mukana, jaoin blogissani arvonnat-sivulla. Tervetuloa vastavisiitille http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/

    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. ONNEA 3-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana tavoittelemassa ihanaa palkintoa :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. 1 arpa ja Onnittelut 3-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  32. Onnea 3-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  33. Onnea :) Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  34. Mukaan synttäriarvontaan yhdellä arvalla.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  35. Onnea!
    Mukaan arvontaan. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  37. Löysin blogisi ja täällä olikin oikein kiva arvonta meneillään...yhdellä mukana.
    Ja, onnittelut kolme vuotiaalle blogillesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Sirpa! Liityit lukijaksi, lukijana saat toisenkin arvan. :)

      Poista
  38. Onnittelut 3-vuotiaalle! Täytyypä napata täältä yksi arpa.

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukana. Lumikellot on kauniita, tulee lapsuusmuistot mieleen :)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Hei , kyllä minäkin haluan yhden arvan. Lumikellot olisivat ihania minunkin kukkapenkissäni.

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana! :)
    (ssyvi ät luukku.com )

    VastaaPoista
  43. Vieläkö ehtii. Mukana yhdellä. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukaan:) Onnea! Sofia

    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  45. yksi arpa! onnea 3-vuotiaalle blogille!
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. onnittelut! yksi arpa!
    Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  47. Onnittelut! Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Arvalla mukana!
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Heipsulivei!! Mukana arvonnassa 3 arvalla :) Linkitin omaani! Kevät saisi alkaa kunnolla.. eli 15 astetta lämmintä ja auringon paistetta..pieni vesisade öisin :))
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Bikke! Kiva kun osallistut ja tuut mukaan blogin lukijaksi! Onnea arvontaan! :)

      Poista
  50. Kahdella arvalla mukana!
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Onnea 3-vuotiaalle blogille! Kahdella arvalla olen mukana :)
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Mukana kivassa arvonnassa :) Ja lukijaksi liityin myös
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla tällä kertaa osallistun

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥