Mietin jälleen mistä alkaisin purkamaan tätä pakettia, paljon on ehtinyt tapahtua ja paljon on jäänyt tekemättä. Tämä on kesän kiireisintä aikaa. Omassa puutarhassa ja muiden puutarhoissa. :)
Ilmat ovat nyt onneksi lämmenneet. Sitä myötä tulivat myös elukat, siis paarmat, mäkäräiset, polttiaiset ja sääsketkin palasivat. Ihanaa!! Tänään on sadepäivä, tuulee ja ehtii vähän hengähtää ennen kuin taas mennään. Toimistohuoneessa, paikassa, jossa bloggaan ja surffailen nettiaalloilla, näyttää olevan vielä kalenteri kääntämättä heinäkuuhun. Hmm, viimeksi kirjoittelin tänne noin viikko sitten, aika rientää ja huomaan, että talvella olisi enemmän aikaa kirjoitella. Vaan kun ne hommat on nyt kesällä mistä mieleni tekevi bloggailla. Nytkin käy niin, että tulee varmaan jälkijunassa asioita. Mutta koska avoimet puutarhat oli viime sunnuntaina, päätän aloittaa suman purkamisen siitä, saas nähdä kuinka pitkä aika menee, että saan tulppaanikuvia tänne. Ne nimittäin kukkii, viimeisetkin tulput. Heti kun tuli lämpimät ilmat, aukaisivat nuppunsa, pitkään olivatkin supussa, kun oli kylmät ilmat. Ihan jokaista kukkimisen vaihetta en ehtinyt edes kuvaamaan.
Niin, pääsin kuin pääsinkin pyörähtämään avoimien ovien puutarha -päivässä. Vaikka niin kovin jo etukäteen harmittelin etten pääse, kun tämä on sitä kesän kiireisintä aikaa ja meiltä pitää ajaa se n.150 km, että pääsee ensimmäiseenkään avoimeen puutarhaan, vaikka tosin muutkin näyttää ajaneen reiluja kilometrejä, nähdäkseen ihastuttavia puutarhoja. ;) Se ko. sunnuntaipäivä meni myös yksissä valmistujaisjuhlissa ja ajattelimme jo edellispäivänä, että ennen sitä en ehdi pelipaikoille, olisi niin vähän aikaa ja illalla juhlien jälkeen emme jaksaisi enää lähteä. Mutta kun kerta sinne suunnille lähdettiin ja olisi puutarhoihin enää kiven heitto juhlapaikalta, niin päätin että kyllähän minä pyörähän. Tosin kello lähenteli jo kuuttaa, jolloin puutarhat sulkisivat ovensa, niin en ehtinytkään käydä kuin yhdessä avoimessa puutarhassa ja se sijaitsi siis Rovaniemellä, kohteena; Napapiirin ryhmäpuutarha. Rovaniemellä oli muutama muukin kiinnostava kohde, mutta niihin en enää ehtinyt.
Ole tarkkana ja pidä silmät auki kulkiessasi tätä virtuaalista matkaa läpi pienten somien puutarhojen ja pihojen - löytäen kaikkia pieniä yksityiskohtia.
Tiivishenkiseltä mökkialueelta löytyi toineen toistaan
erilaisempia pihoja, puutarhoja ja pikku palstoja, joissa näki hyvin
läheltä ja tiivisti, erilaiset puutarhat ja ihmisten luomat miljööt.
Mökit ovat vierivieressä ja omaa palstatilaa on hyvin pieni. Se on maailman pohjoisin ryhmäpuutarha. Siellä on 22 asuttua mökkiä, joista 10 oli avoinna. Muistan hämärästi kun puutarhakoulun opiskeluaikoina kävimme täällä kun vielä kaikki oli aivan keskeneräistä ja alkutekijöissään. Mutta en enää sitten siinä kun tänne illalla saavuimme muistanut tarkastella tilaa kokonaisuutena, että miltä se silloin näytti kun ei ollut yhtään mökkiä, oli vain tyhjä tila.
En tiedä oliko jo niin
ilta, vai mistä johtui, mutta jokaisessa avoimessa pihassa ei ollut
asukasta paikalla, ajattelin että, olivat joko mökeissään tai
kaupungissa. Tästä on vain kiven heitto kaupunkiin ja muutamat
mökkiläiset olivatkin tulleet mökeilleen pyörillä. Olisi ollut mukava,
jos asukas itse olisi ollut hieman kertomassa tai että, häneltä olisi
voinut kysyä, jos jokin asia askarruttaa. Tosin en tiedä olisinko itse
uskaltanut kuitenkaan kysyä vaikka olisi ollut jotain mielessä.. Luulen,
että oli jo niin ilta että asukkaat eivät olleet mökeissä. Paikalla oli myös kahvila ja taimimyyntiä. Itselleni ei tarttunut nyt mitään mukaan.
Toisaalta aika kätevää. On
helppoa, jos asut kerrostalossa ja sinulla ei ole mahdollisuutta suureen
puutarhaan, jos puutarhaan ollenkaan, on lyhyt matka mökkeilemään ja
juurikin puutarhuroimaan, ja siellä sinulla on oma pieni kakkoskodin
tyyppinen levähdys... mietin hetken, levähdys-, tai aheruspaikka.
Toiselle puutarha on toista. Jokainen pieni tie oli merkitty hauskasti eri kasvinnimillä.
Asukkaat arvelivat, että kävijöitä oli ollut noin 200. Mikäli muistan
oikein. Onneksi juuri tapahtumapäiväksi sattui hyvin lämmin ja
aurinkoinen päivä, mikä sai ihmiset liikkeelle. Tosin vihaiset
mäkäräiset olivat riesana ja vieraana vieraissa. :)
Osassa
puutarhoja oli pienet nimikyltit, joissain kasveissa. Tästä tykkäsin
myös. Yhdessä puutarhassa oli kasvien nimet laitettu
kertakäyttölusikoihin, hauska idea, tosin tästä ei tainnutkaan olla
kuvaa. Kuvia räpsin vähän sieltä täältä, ilta oli helteinen, aurinko
paistoi silmään ja väsyttikin jo.. Ajattelin, ja asenne, jolla lähdin
päivään oli se, että saisin itselleni jotain vinkkejä omaan puutarhaan.
Ja koska en lehdistä varsinkaan kaikkia kasveja tunnista olisi ollut
mukavaa, jos niissä olisi ollut nimikyltit. Toki vaatii paljon vaivaa. Ajattelin, ja kaiketi jostain sain päähäni, kun kuitenkin on nämä
tapahtumaviirit ym., että Avoimet puutarhat -tapahtuman organisoijilta
olisi tullut jonkinlainen tai jatkossa voisi ajatella, kun sieltä nuo
viiritkin kai tulevat, tulisi paketti, joka edesauttaisi tapahtuman
onnistumista. Kulkemissuuntakylttejä, kasvien nimilappuja (tyhjiä),
tapahtumaviirejä jne.
Ryhmäpuutarhassa ei ollut juurikaan paljoa kukkivia kasveja tähän aikaan, enemmän
vihreää..
Olisi ollut huisia nähdä paljon kukassa olevia kukkasia ja se vaikuttaa
hyvin paljon myös siihen mitä minun puutarhaani tulisi, minkälainen
kasvutapa ja ennen kaikkea se minkälainen kukka on. Eräs puutarhuri
kuului sanovan, että hän ei tykkää nyt olla siellä kun juuri mikään
ei kuki, sitten hän aina palaa puutarhaan kun se on kukkaloistossaan.
Ajatus tälläisestä puutarhasta on jännä, jollain tapaa! Olisipa siellä
ollut yksi vapaa paikkakin. Olisiko se sinun mökin ja puutarhan paikka?
;)
Jo heti sisäänkäynnillä opasteet kertoivat, että kaikki puutarhat eivät ole vielä aivan valmiita ja puutarha ei koskaan olekaan. Myöskään kaikkiin pihoihin ei päässyt, koska ne eivät olleet Avoimet puutarhat -tapahtumassa.
Ryhmäpuutarhojen alussa on kasvimaa. Alueeseen kuuluu myös 25 viljelypalstaa.
Tästä alkavat palstat ja jokaisen omat pihat ja mökkipaikat.
Tosin tämä mökki on aivan ryhmäpuutarhan loppupäästä. Täällä oli monenlaista pientä hauskaa yksityiskohtaa ja huomasi, että oli nähty vaivaa.
Tästä pihasta löysin paljon pyöreitä muotoja. Erityisesti ihastuin tuohon kasvihuoneeseen, se oli yksi suosikeistani ja sellaisen haluan joskus omaan pihaan.
Mesimarjaa kasvoi mattona lähes joka puolella,
mutta se onkin ilmeisesti huono marjomaan täällä ylhäällä pohjoisessa.
Tämä piha oli aika viehättävä.
Herkkupaloja ja pieniä yksityiskohtia.
Kuvia sieltä sun täältä. Kasvejakin saat näistä tunnistaa ja kertoa minulle. ;)
Kuvasin tähän pientä, pienistä kivistä piperrettyä polkua, soma.
Kun piha on pieni - kaikki ei voi olla, eikä kaiken tarvitsekaan olla niin kovin suurta.
Tässä on eräs hyvin pelkistetty piha.
Puutarhassa ei ollut kovin paljoa kasveja ja se oli selkeä.
Joukosta löytyi hyvin reheviäkin pihoja.
Tämä kasvihuone ei kuulu yllä olevaan pihaan.
Kasvihuoneet kiehtoo ja se, että niissä voi myös oleskella ja tehdä niistä pieniä oleskelusoppeja sekä samaan aikaan kasvattaa vaikka yrttejä.
Pieniä kurkistuksia - pieniin puutarhoihin.
Tämän pihan henki oli rauhallisuus - rauhan tyyssija. Tämä piha tuntui tilavalta ja toimivalta.
Tämä piha oli ehdoton suosikkini.
Pidin sen vanhaa-aikaa henkivästä tunnelmasta. Ihastuin siihen hetkessä.
Kiitos tästä matkasta.
Kiitos Napapiirin ryhmäpuutarha ja sen asukkaat.
Mielestäni tänä vuonna oli aika vähän kohteita auki Rovaniemellä. En muista muiden vuosien tilanteita, mutta lueskelin tuossa yhtä blogia ja vaikutti, että silloin olisi ollut enemmänkin auki ja kukkia enemmän kukassaan. Ilmeisesti nyt oli täällä, kuin olikin, se hitaasti tuleva kesä ja se nyt varmaan vaikutti siihen ettei ollut mielestäni paljon kukkivaa. Toivoisin ja olisi mukavaa, jos
näitä kohteita olisi Lapissa enemmältikin auki ja että, ihmiset
rohkenisivat pitää oviaan auki puutarhoihin. Niitä nimittäin varmasti on
meilläkin päin, kauniita pihoja ja puutarhoja.
Toivottavasti ei tullut liikaa tekstiä,
että jaksoit lukea. :)
Toivotaan, että ensi vuonna avoimet puutarhat
ovat yhtä runsaslukuisat ja runsanlukuisammat, niin puutarhojen kuin kävijöidenkin ansiosta.