pelaguu.blogspot.com

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sieluni maisema -valokuvauskilpailu

Meillä täällä Sallassa, Sallan kunta järjesti vast'ikään nyt kesällä Sieluni maisema -valokuvauskilpailun. Osallistua sai kolmella kuvalla, aihepiiriä tai kuvan paikan sijaintia ei oltu määritelty tai rajattu. Kuvia sai yleisö äänestää Sallan kirjaston mediatilassa, äänestys oli käynnissä yhden heinäkuisen viikon, 11-15.7. Palkintoja oli kolme. Sallan kunnan raadin valitsemat voittaja ja kakkossijalle tullut sekä tämä yleisön suosikki. Kilpailuun tuli yhteensä 54 kuvaa. Palkinnot jaettiin Salla-päivillä 19.7.2016 (linkki viime vuoden Salla-päiviin). Itse osallistuin näillä alla olevilla kolmella kuvalla, ko. kilpailuun.

Voittoa minulle ei kilpailusta lopulta tullut. Voittaja kuvat olivat 1. sija kuva nro 28., 2.sija nro 3 (tämä on epävarma tieto, numero jäi kunnolla kuulematta palkintojen jaon yhteydessä) ja yleisön suosikki oli kuva nro 50.

Tässä vielä kuvat, joilla itse osallistuin ko. kilpailuun. Nämä kuvat on nähty täällä blogissa aiemminkin. Näin jälkeenpäin sitä kuvia selaillessa huomaa, että tuokin kuva olisi ollut hyvä, on vaikea valita niitä kolmea kuvaa kilpailuun.



Keskiyön aurinko Sallan Salmivaaran Koulujärvellä.

(kilpailussa nro 39)




Onkamojoki talvi-asussa.

(Kilpailussa nro. 40)




Iso pyhätunturi, Salla.
Kevätauringon ensisäteitäkin jo.

(kuva nro 53)



Toivottavasti linkki toimii, tästä linkistä löytyy kaikki kilpailuun osallistuneet kuvat. Jos eivät aukea tuosta niin sitten Facebookiin, ja sieltä esim. Salla-päivä hakuun ja sieltä löytyy Sieluni maisema -valokuvauskilpailu valokuva-albumi.

Hyvää heinäkuun viimeistä viikkoa kaikille!

16 kommenttia:

  1. On kauniita kuvia. Itse pidän viimeisesta kuvasta, odotan jo talvea. Mukavaa tiistai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummon virkkaus ja kissa! Toivottavasti ei tulisi kovin kylmä ja pimeä talvi. En odota sitä hirveästi. Vähän vain saisi olla lunta, ei tarttis tulla paljoa.

      Poista
  2. Hienoja nuo sinun kuvasi olisi ollut voiton paikka.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia - upeasta luonnosta. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Puhuttelevia kuvia kaikki kolme!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista, mukavaa kun tykkäsitte!

    VastaaPoista
  6. Voisin vielä kiteyttää tähän että minun sieluni maisemaan taitaa liittyä vesi aika paljon. Mikä on sinun sielusi maisema?

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia. Näin hellepäivänä mukana katsella talvista maisemaa. Ei palella :-)

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia. Tykkään tuosta ekasta eniten. Ihana tuo värien heijastus vedessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Mukavaa kuulla. Joskus sitä sattuu mukavasti hollille ja saa kauniista luontoäidin piirroksesta kuvan.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥