pelaguu.blogspot.com

tiistai 19. syyskuuta 2017

Luonnosta hyvinvointia - ruskan sylissä

Menneenä viikonloppuna Kemijärven Oinaan kylässä, Oinaan vanhassa kyläkoulussa, järjestettiin Luonnosta hyvinvointia -tapahtuma. Tapahtumassa oli luentoja luonnon ja luonnon antimien terveysvaikutuksista, patikointia koiran kanssa, myyjäiset, esityksiä, tarjolla oli myös kaikenlaisia ruokia hauesta ja paikalla oli myös itse eräkokki Markus Maulavirta.

Myyjäisistä ostin pienen purkin pihkavoidetta, itse tehtyä. Pihkavoide on kyllä hyvää mihin vain haavaan. Esim. jos sormen kynnen vierestä aukeaa iho, niin siihen hyvää, laastari vain päälle ja sitten myös varpaan kynnen viereen tulee laitettua, jos on kipeä ja sanovat, että jos on tikku mennyt sormeen, niin kun laittaa pihkavoidetta niin se tikku lähteepi pois siitä sormesta. Ostettiin myös haukipiirakat mieheen ja naiseen, olipas herkullista. Se oli tehty kuoreen ja siinä oli myös jotain ryynejä ja lisäksi tillikastiketta. Arvelin, että ne haukijutut, kuten haukiburgeri oli Markus Maulavirran tekemiä, niin pitihän se maistaa, en ole ihan varma asiasta. Mutta Kemijärvi on alkanut nyt markkinoida haukea muutenkin. Kai niillä oli muistini mukaan myös ihan Haukipäivät -tapahtuma kesän korvalla.

Sää ei aivan suosinut kumpanakaan viikonlopun päivänä. Eikä oikein koko syyskuussa, pilvistä joka päivä ja sumutihkua. Me kävimme tapahtumassa lauantaina. Lauantaiaamuna taisi sadella vähän vettäkin, mutta itse tapahtuman aikana emme huomanneet vesipisaroja. Kaikin puolin muuten sää kelpas kyllä mulle, vaikka olikin vähän kylmä ja syksyinen sää, niin ei se haitannut tunnelmaa. Uskallan myös väittää, että meillä on aika komea ruska suopursuruostetaudista huolimatta. Käytiin nimittäin katsomassa Oinaan vanhaa kyläkoulua ja Kemijokea vähän eri vinkkelista, hyppäsimme katamaraanin kyytiin ja kävimme puolen tunnin lenkin ajelulla pitkin Kemijokea. Kemijoki on Suomen pisin joki, se on 550km pitkä. Joki laskee Kemijärven ja Rovaniemen kautta Pohjanlahteen Kemin ja Keminmaan rajalla. Katamaarikuskimme tiesi, koska hän järjestää kalastusmatkoja Kemijoella Kemijärven päässä, että Kemijoki on kalaisa joki.










Oinaan koulu vasemmalla ja oikealla M/S Ahti.

Tällä kuvalla osallistuin myös Kemijärvi kuvina -kilpailuun. Kilpailukuvia voit käydä äänestämässä tai vaikka lähettää oman kuvan osoitteessa promo.meltwater.fi.
Kilpailuun lähetetään siis vain kuvia Kemijärvestä.

Ehkä olisi voinut väriä hieman lisätä mutta menköön.



Katamaraani alus.



Oinaan vanhalle kyläkoululle, jossa Luonnosta hyvinvointia -tapahtuma järjestettiin oli mahdollisuus tulla myös M/S Ahdilla, pienellä laivalla, aina Kemijärveltä Oinaan kylälle asti. Tapahtumaan pääsi myös lautalla (kuvassa taustalla siintävältä) vastarannalta Tapionniemestä.




Oinaan vanha kyläkoulu. Oinaan koulurakennus on Kemijärven vanhin. 
Se täytti 100 vuotta vuonna 2013. Ja on nykyisin kyläseuran omistuksessa ja käytössä.



Latoja. Täällä oli Hoitava äänimatka -konsertti.



Aittoja, näissä oli tarjolla hierontaa ja avoimen oven takana keittoa.



Oinaan koulua sisältä käsin.




Ja vähän ulkoa.



Katamaarani ajelun ja koulurakennuksiin tutustumisen jälkeen hiljennyin ladon suojiin kuuntelemaan Hoitava äänimatka -konserttia, joka soitettiin erilaisilla äänimaljoilla ja kahdella erilaisella kongilla. Konsertin piti Mion Wuosha ja hän kertoi, että 70% meistä ihmisistä on vettä ja musiikki saa aikaan värähtelyä sisällämme. Mion pyysi meitä kaikkia pistämään silmät kiinni konsertin ajaksi ja hiljentymään ja kääntymään sisäänpäin, huomioimaan vaan omia ajatuksia ja kehotuntemuksia. Äänimatka oli voimaannuttava! Sattuneesta syystä en ottanut konsertista tai soittimista kuvia.



Otin tämän yhden kuvan ennen konsertin alkua, "uni"siepparista.



Konsertin jälkeen ostettiin haukipiirakat ja syötyämme ne, koitti kotimatkan aika.



Haukipiirakka




Ihanaa syyskuun loppua kaikille! Syyskuu on mennyt valtavan äkkiä ja ruskaakaan juuri ole ehtinyt huomaamaan, mutta parhaillaan se on täydessä loistossaan. Nyt olisi vain ehdittävä vielä retkille ennen ruskan pois haihtumista.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Maailman herkullisimman mustikkapiirakan metsästys

Se on taas se aika käsillä, että mustikkapiirakkaa pyöräytellään, jos pyöräytellään, yhessä jos toisessakin huushollissa. Niinhän se minäkin, tuoreina marjat parhaita! Tein siis viime syksynä aivan taivaallisen hyvää mustikkapiirakkaa ja nyt kun olisin tehnyt sitä taas, niin ei reseptiä mistä ottaa. Siinä oli murupiirakan tapainen pinta, mutta muistini mukaan se oli tehty pellille tai uunivuoalle. Olen tänä syksynä kokeillut nyt kahta löytämääni mustikkapiirakan ohjetta ja se ei ole kumpikaan niistä. Eikä se mielestäni ole sellainen vuoan pohjalle paineltava versio.. Hmm, olenkohan sittenkin väärässä?! Tätä Yhteishyvässä ollutta helppoa mustikkapiirakkaa tein kuitenkin tänään. Ei ole ainakaan puutetta siitä, ettei olisi kohonnut. Pieni vuoka, suuri määrä munia. Eikä se siis ollut tämäkään. Jos sinulla on vinkata jokin hyvä tämän kuuloinen mustikkapiirakkaresepti, niin laitappas kommentteihin, että saan kokeilla taas jotain uutta ja herkullista!

Eipäs olekaan muuten pitkään aikaan tullut laitettua tänne mitään hyviä reseptejä, olen nautiskellut niistä vain itsekseni, no ei vain, aikaa ei ole ollut niitä tänne laitella, leiponut kyllä olen. Nii'in, mihinhän lie tuo kaikki aika katoaa? Kiirettä pitelee, hyvä niin!

Jos haluat tehdä ihan perus mustikkapiirakkaa, ilman kommervenkkejä, niin tässä on hyvä ohje siihen!


Helppo mustikkapiirakka





4kananmunaa

3 dlsokeria

7 dlvehnäjauhoja

3 tlleivinjauhetta

1 rklvaniljasokeria

200 gsulatettua margariinia

2 dlmaitoa

200 g(4-5 dl) mustikoita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kevyesti sekoittaen vuorotellen keskenään sekoitettuja kuivia aineita, margariinisulaa ja maitoa. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa leivinpaperilla noin 25 x 35 sentin kokoinen uunivuoka. Sekoita puolet mustikoista taikinan joukkoon ja valuta taikina tasaisesti vuoan pohjalle. Ripottele pinnalle loput mustikat.

Kypsennä piirakkaa 200-asteessa uunin alatasossa 30–35 minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ennen vuoan irrottamista.





Marjavuosi muuten näyttää ihan kohtuulliselta. Tuoreita mustikoita on saanut ihan kivasti, mutta aina tietenkin toivoisi enemmän, tahtovat olla vähän huonoja, ja mustikoita on paikoin, ja paikoin niitä ei sitten taas ole. Hilla vuosi oli Lapissa aivan ilmiömäinen! Monta vuotta on nyt jäänyt, että on saanut vain maistella, mutta tänä vuonna sai ihan kunnolla pakkaseen, että saa talvisyännä sitten syyä. Puolukat kypsyy. Sieniäkin nousee.

Lämpöisää syyskesän viikonloppua kaikille mustikkapiirakka rohmuille ja muillekin! Herkkureseptejä odottelemisiin!


tiistai 29. elokuuta 2017

Kesää omassa puutarhassa

Kesä on vilistänyt ohi vauhdilla! Touhua on riittänyt, niin ei ole oikein ehtinyt puutarhaakaan hoitaa. Tuntuupi, että ennenko kesä ehti edes alkaa niin se jo loppui, kun meillä se alkoi muutenkin niin myöhään. Ja nyt on jo ihan selvästi syksyn merkkejä ilmassa. Mutta onneksi, tai harmillisesti olen saanut uutisistakin lukea että, etelässä ei ollut kovin paljoa hellepäiviä tänä kesänä, mutta meillä riitti hellepäiviä ihan mukavasti. Tuntuuko teistäkin ehkä siltä että kesä meni äkkiä? Veikkaan että se oli vain meillä pohjosessa, kun kesä ei kerenny kunnolla alkaakaan.

Omassa puutarhassa ei paljoa oikeastaan vielä perennoja kuki, mutta joitakin. Ja sitä olen yrittänyt paikkailla vähän kesäkukilla ja minullahan oli se arvontakin keväällä siihen liittyen. Aiheena arvonnassa oli, että piti ehdottaa jotain kesäkukkaistutuksia puutarhaani ja niistä sitten poimin parhaat ideat. No, toki minä sieltä poiminkin parhaat ideat, mutta osa sitten lopulta ylitti minun kesäkukkabudjetin niin ne jäi sitten hankkimatta. Mutta toki sitten valitsin varakukan, ja valitsin lumihiutaleen yhdeksi kukaksi. Mutta tämä onkin sitten surullisemman kuuloinen tarina kokonaisuudessaan tämä koko tämän vuoden kesäkukkahankinnat, ne meni lopulta melkolailla mönkään. Kaikki odottivat upeita luomuksia, mutta tällä kertaa valitettavasti joudutte pettymään. Ehkä ensi kesänä sitten. Jos kesä tulisi sitten aikaisemmin tai jotenkin edes oikiaan aikaan.

No miten ne kesäkukkaostokset nyt sitten menikään?
No ensinnäkin ne lumihiutaleet kuoleusi, jotenkin ihan kummallisella tavalla, kastelin niitä kyllä, no silloin tällöin.., joten jouduin ostamaan tilalle valkoista annansilmää alennusmyynnistä, kun muuta sopivaa ei oikeastaan enää ollut. Ostin myös salkoruusun kun vaikutti kivalta, ja kauniilta, mutta ei se oikein sitten ollutkaan hyvä terassin puulaatikossa. Sitten ostin auringonkukan marketista kun oli tarjouksessa, niin sekään ei kukkinut, ehkä olisi pitänyt olla auringossa. Pietin sitä koko kesän etupihalla, johon ei aurinko oikein paista, niin se vaan piti sitkeästi nuppunsa supussa. Sitten ostin myös tuoksupielusta lisäkkeeksi pelargonian ja muiden kanssa niin ei sekään minusta oikein valloittanut. Ja joo olen kastellut aina kerran viikossa kaikki kukat lantavedellä. Pelargoniat ovat ainoat jotka ovat komeasti kesäkukista kukassa ja ovat kukkineet koko kesän. Voittamani petunia-amppelit kukkivat myös aluksi ihan kivasti, toiseen vain tuli jokin ötökkä ja myrkytyksestä huolimatta se kuoleusi pois. Ja lopulta sitten en oikeastaan löytänyt amppeleille sopivaa paikkaa niin, kaikessa kiireessä niistä jäi ottamatta kuvat, ja nyt ne ovat jo kuolleet.
Suurimman osan kukista ostin Pesiölän puutarhasta, Taivalkoskelta, missä vierailimme alkukesästä.



Yksi, pelargonioiden lisäksi, onnistuneista kesäkukista oli etupihan neilikka, koko kesän varjossa ja vähällä kastellulla, on kukkinut monin erivärisin kukin.




Etupihalle ostin auringonkukan kylkeen syysasterin nyt loppukesällä.



Yksi onnistuneista kesäkukista oli valkoinen annansilmä. Se kukkii kivasti vieläkin.



Pelargoniat mummon akkunalla. Ihan omalla ikkunalla.
Ostin heräteostoksena läheisestä ruokakaupasta kun olivat alkukesästä tarjouksessa.
Nämä ovat kukkineet kiitollisesti koko kesän. Tämä kuva tältä päivältä.




Vielä yksi kuva kesäterassin pelargonia tänään.


Tämän asetelman muistatte varmaan juhannustoivotus-postauksesta.
Suomi100-hengessä petunioita ja kesäleimua. Tätä väriyhdistelmää olisi
varmaan saanut olla enemmänkin tänä kesänä. Mutta aina se tahtoo olla, että pinkkiin 
kallistuu mulla tuo kesäkukkien valinta. Nämä olivat myös kiitollisia kukkijoita, 
vieläkin kukkivat.



Liljoja odottelen, että ehtisivät vielä aueta, ovat nyt nupulla. Näilläkin on sellainen tarina, että en ole ottanut niitä viime syksynä pois tästä puulaatikosta, ne ovat talvehtineet siellä ja pitäisi kai olla sellaisia, että pitää talvettaa kellarissa ja esikasvattaa. Mutta kesällä koin hämmästyksen kun laatikosta alkoi nousemaan liljoja. Tosin yhdessä varressa on vain nuppuja.




Perennoista.

Peurankello kukkii. On vain vähän mokoma, kun on levinnyt vähän joka paikkaan.
Sekin ehkä tekee vähän epäsiistiksi puutarhan.



Päivänlilja kukkii ensi kertaa tänä kesänä. Olen saanut sen fb.kirppikseltä, aikanaan.
Haluaisin vain sellaista jossa ei ole seassa mitään. Tämän mukana taisi tulla peurankelloa.



Päivänkakkaroitakin on eksynyt penkkiin.



Tätä tarha-alpia minä odotan, että alkaa "leviämään" ja koitan sitten pärjätä sen kanssa. Olen kyllä saanut siitä jo haukut naapurin emännältä, mutta odottelen. Se on vielä aika pieni ja ei ole vielä lähteny leviämään.


Poimulehteen näyttää tulleen jokin ötökkä, lehdet ovat kauttaaltaan ruskeat. Ei se kuolleeltakaan näytä, mutta ötököiden valtaamalta. En tiedä onko peli jo menetetty vuosiksi ja että, se pitäisi kaivaa pois koko penkistä vai mitä lie sille tekisin. Pihatataripehkotkin kukoistavat. Ensi kesänä jos jaksaisi myrkyttää ne pois. Naapurinemäntä oli samaamieltä.


Lopuksi vielä kuva takapihan kesäterassista.
Mietin, että kehtaako tätä laittaakaan. Koska tästä näkee, että ei ole ollu tänä kesänä aikaa laittaa kesäterassia. Minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia, tai lähinnä olisi ollut ompelujuttuja ja uutta kangasjuttua kesäterassiin, mutta ei ole ollu aikaa tehä. Ehkäpä talvella, sitten ens kesäksi.

Tässä suomi100-ruukku, puulaatikossa salkoruusuja, liljoja, kaikkea mahollista.
Sinkkiruukku jossa annansilmä valkoinen. Ja maassa pelargonia.



Summa sumaarum - suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Hyvää loppukesää kaikille ja syksyn odotusta!

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hihnavaaran pirtti - Metsälappalaispäivien käyntikohteeseen tutustumassa

Lapin historian ensimmäisten, Savukoskella järjestettyjen, Metsälappalaispäivien kertomukset jatkuvat. Ensimmäisen osan voit lukea täältä ja sunnuntai päivän toisen käyntikohteen vierailusta voit lukea täältä. Toisessa jutussa myös vähän ensimmäisestä markkinapäivästä.

Metsälappalaispäivien toisena päivänä, eli sunnuntaina, ohjelmassa oli tutustumista vanhoihin metsälappalaiskohteisiin. Ensimmäisenä käytiin tutustumassa Hihnavaaran pirttiin, Moskun synnyinkotiin. Tällä tilalla on vieläkin asutusta, ja sitä asuttaa Moskun sukua oleva mies perheineen. Talon nykyinen emäntä on kunnostanut Moskun synnyinkodin ja siellä on esillä Moskun aikaista ja vanhempaakin esineistöä. Nykyisin Moskun synnyinkoti, Hihnavaaran pirtti toimii museona. Jotain on säilynytkin sodan jäljiltä. Kun silloinen talon emäntä on vienyt ne piiloon, ja sieltä ne on nyt kaivettu sittemmin ylös. Mielenkiintoinen kohde, tutustumisen arvoinen. Täällä käynnin jälkeen tuli sellainen olo, että pitää alkaa kaivamaan Mosku -elokuvaa kätköistä, puhdistaa siitä pölyt pois ja katsoa ko. elokuva.


Kuka Mosku? Mikä Hihnavaara?

" Mosku eli Aleksi Hihnavaara (21. marraskuuta 1882 Sodankylä – 9. tammikuuta 1938 Sodankylä) oli savukoskelainen poronomistaja Koilliskairassa, Sompiossa. Moskusta tuli kiistelty hahmo Lapin historiassa, kun hän osallistui Itä-Lapissa vuoden 1918 sisällissodan aikaisiin ja jälkeisiin "rauhoitustoimiin". Tässä yhteydessä Mosku ystävystyi Lapin rajavartioston komentajaksi nousseen jääkärikapteeni Kurt Martti Walleniuksen kanssa. Wallenius kuvasi sittemmin Moskua kirjassaan Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä (1933). " - lainaus wikipedia
Lisää porokahakoista ja rauhoitustoimista voit lukea tästä linkistä. 

Mosku eli Aleksi Hihnavaara oli legendaarinen poro- ja erämies Lapin koilliskairassa Sompiossa. Moskun legenda syntyi taistelusta porovarkaita vastaan, jotka ryöstivät Suomesta Venäjälle poroja. Ilman hänen määrätietoitoista työskentelyään rajapitäjässä porotalous olisi huomattavasti pienimuotoisempaa tänä päivänä.

"  Hihnavaara vietti lapsuutensa isänsä Pekka Lakelan uudistilalla Savukosken Hihnavaarassa. Nuoruudessaan hän metsästi paljon ja toimi muun muassa poropaimenena ja metsätyömiehenä. Luku- ja laskutaitoisena hänet laitettiin pitämään metsätyömaan kanttiinia. Tästä sai alkunsa kauppiastoiminta, jota hän harjoitti elämänsä loppuun asti. Ennen maailmansotaa Mosku toimi myös väliaikaisena poliisikonstaapelina Sodakylässä. Lisänimensä hän peri äidinisältään, joka oli vauras tilallinen Sodankylän Moskuvaarassa: nuoremmasta Moskusta tuli aikaa myöten kuitenkin paljon tunnetumpi. Myöhempinä aikoina, kun tarinat Hihnavaaran häikäilemättömyydestä alkoivat kiertää, lisänimi muuttui muotoon "Paha-Mosku" " - lainaus wikipedia

Olojen rauhoituttua Mosku vaurastui ja nousi porojen suuromistajaksi. Vuonna 1929 hänellä oli jo 300 poroa, ja 30-luvun puolivälissä poroluku nousi yli tuhannen. Tämä teki Moskusta yhden alueen suurimmista poronomistajista.Mosku eli avoliitossa Mari Tanhuan (1900–1985) kanssa. Mosku ei elänyt metsäläiselämää, vaan hankki Chevrolet-auton, tietosanakirjoja ja puhelimen. Hän teki myös ulkomaanmatkoja. Huonot välit kolttiin parantuivat normaalin liiketoiminnan tasolle. Moskulla oli kuitenkin vihamiehiä, mistä syystä hän kulki usein aseistettuna. Moskun elämän loppuvaihetta synkensi alkoholismi. Talvella 1936 Mosku sairastui pahasti kaupantekoretkellä Koltanmaalle ja alkoi kärsiä sydämen vajaatoiminnasta. Tämän seurauksena hän ryhtyi myymään porokarjaansa vähemmäksi ja muutti Savukoskelle. Hän kuitenkin kuoli sydänvikaan 55-vuotiaana .
Moskun toiminta on herättänyt ristiriitaisia tunteita vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeenkin. Tiedotusvälineissä, fiktiossa ja perimätiedoissa Moskua on kuvattu sekä sankarihahmona että pahantekijänä. Mosku oli luonteeltaan omapäinen, mitä kuvastaa muun muassa taksiautoilija Vallivaaran kanssa käyty oikeudenkäynti. Mosku oli särkenyt sivuikkunan Vallivaaran pirssistä ja suostunut korvaamaan vahingon vaatien kuitenkin lasin kappaleita itselleen. Kun Vallivaara ei toimittanut niitä hänelle, Mosku haastoi hänet käräjille. Mosku voitti oikeudessa, mutta korvaussumma oli vain murto-osa oikeudenkäyntikuluista.
Moskun ja Mari Tanhuan vuonna 1935 syntynyt poika Lauri Hihnavaara on kirjoittanut myönteisiä arvosteluita keränneen romaanin Luiron laulu (2002). " - lainaus wikipedia

"  Moskusta on vuonna 2003 julkaistu Sakari Kännön edellä mainittuun kirjaan pohjautuva elokuva Mosku – lajinsa viimeinenElokuvan on ohjannut Tapio Suominen ja sen pääosassa esiintyy Kai Lehtinen. Elokuva käsittelee Moskun elämää tavalla, jota on luonnehdittu ihannoivaksi ja romantisoivaksi. Elokuva nosti Moskun yleiseen tietoisuuteen. Se herätti myös kommentteja, joiden mukaan Mosku oli varsinkin kolttien näkökulmasta katsottuna brutaali ja väkivaltainen hahmo. " - lainaus wikipedia

Tässä kuvia Moskun synnyinkodista, Hihnavaaran pirtistä. Kuvatut esineet ovat sieltä löydettyjä.


Nahan ompelukone



Seinällä puolia



Siinä syntyy nutukkaiden pirta-nauhoja





Rankiset olivat alkuperäisiä. Tässä lasten sängyn yllä rankinen.





Keittiötavaroita



Poron luusta tehty voiveitsi



Hihnavaaran talossa oli kaksi makuukamaria ja pirtti. Pirtissä oli yhtenäinen ns. olohuone ja keittiötila. Tässä toinen makuukamareista. 
Alkuperäiset rankiset tässäkin makuukamarissa.



Hevosen häntäjouhista tehty luuta/harja, alkuperäinen.
Talon silloinen isäntä eli Moskun isä oli tehnyt emännälleen harjan.



Työkaluja



Kalastusvälineitä



Vanhoja valokuvia, poromerkkikirjoja, porokilpailujen säännöt -vihkonen



Vähän jo uudempi painos porokilpailujen säännöt -vihkosesta


Pirttiä



Työkaluja





Lääkkeitä



Vanhoja sen aikasia suksia ja sauvoja



Reppuja



Porojen länkiä ja poropulkka/ahkio



Poropulkassa kenkäheiniä





Hihnavaaran pirtti




Tässäpä näitä, kallisarvoisia muistoja! Nyt Mosku - lajinsa viimeinen elokuvan kimppuun. Elokuvassa esiintyvä yksi härjistä on muuten tilan nykyisen isännän isän härkä ja hän näytteleekin elokuvassa. Ovat sukua Moskulle. Hyvää loppuviikkoa ja viikonlopun odotusta kaikille!