pelaguu.blogspot.com

torstai 14. heinäkuuta 2016

Itä-autojen tullihuutokauppa

Huomenna se alkaa, kauan puhuttu ja odotettu kaksi päiväinen Itä-autojen tullihuutokauppa-tapahtuma, Sallan kunnanviraston parkkipaikalla. Tapahtuma alkaa klo 12, kumpanakin päivänä perjantaina sekä lauantaina (15-16.7). Tapahtuma on saanut jo paljon medianäkyvyyttä ja niin kuulemma tulee saamaan näiden kahdenpäivän aikanakin.

Mistä nämä autot ovat peräisin? Suomen ja Venäjän rajan yli Venäjältä Sallaan saapui vuoden vaihteessa ja kevät-talvella turvapaikanhakijoita. He saapuivat Suomeen venäläisillä autoilla. Ja kun autoilla tulo rajan yli kiellettiin, he alkoivat saapua Suomeen polkupyörillä. Autoilla ei saanut ajaa Suomen puolella, joten autot jäivät Kelloselän raja-asemalle. Autoja kuitenkin kertyi rajalle niin paljon, että nyt niistä on päästävä eroon. Autoja on 128. Osa autoista on ollut säilytyksessä Sallan hyötyjäteasemalla (ent. kaatopaikka), osa Kelloselän raja-asemalla.

On puhuttu, että autoharrastajia tapahtuma kiinnostaa, ja heitä ja muitakin on tulossa bussilasteittain paikan päälle. Autoharvinaisuuksiakin huutokaupassa on. Kuten esimerkiksi allaolevan kuvan vihreä Lada, niitä on kuulemma Suomessa vain yksi kappale. Kuvassa etualalla olevat autot ovat keräilyharvinaisuuksia. Saapa nähdä onko osallistuja-/katsojamäärä yhtä suuri kuin Salla-päivänä konsanaan!

Tullihuutokauppaa tulee juontamaan Ylen Suomen Radion Rovaniemen radion (ent. Lapin radio) toimituksesta Juha Mäntykenttä.


Lada, Moskvich..



Kokosin alle aiheeseen liittyviä linkkejä:

Tullin lehdistötiedote
Tullin huutokauppaluettelo autoista (pdf)
Sallan matkailun lehdistötiedote tapahtumasta
Lapin Kansa - juttu huutokaupan media näkyvyydestä
Helsingin sanomat - juttu talvelta turvapaikanhakijoiden autoista
Helsingin sanomat - juttu talvelta turvapaikanhakijoiden tulosta Suomeen

Ps: tämä ei ole maksettu mainos, halusin vain kertoa tästä ainutlaatuisesta ja harvinaisesta tapahtumasta täällä meillä Sallassa. Joten tervetuloa sankoin joukoin itä-auto ostoksille. Vielä ehtii!

16 kommenttia:

  1. Varmasti mielenkiintoinen ja ehkä ainutkertainenkin tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tapahtuma. Sittemminhän tuo turvapaikanhakijoiden tulva on tyrehtynyt. Minusta tuo vihreä lada on aika kauniskin! Joka vanhasta pitää, on se tyylikäs vanha rouva, joka on ikääntynyt arvokkaasti.

      Poista
  2. Hienon näköisiä autoja itsekkin vanhan auton ( tosin toisen naapurimaamme valmistaman) omistajana olisin ollut katselemassa,harmi etten päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. Nämä autot ovat kyllä omassa karuudessaan hienoja, alan harrastajat sen tietävät.

      Poista
  3. Olen lukenut lehdistä, tuo on mahtava tapahtuma alan harrastajille. Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Onhan tästä ollut jo toki paljon uutisissakin, mutta piti vielä laittaa omakin lusikka soppaan.

      Poista
  4. Toivottavasti keräilijät löytävät omansa. Hyvä, ettei autoja kärrätty suoraan romuttamolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ja eiköhän. Niin on hyvä. Mutta näissä on kuulemma paljon hyvää romumetallia, tosin ne jotka eivät mene kaupaksi, ostaa romuttamo ne.

      Poista
  5. MTV3:n uutissivulta luin juuri huutokaupasta.
    Ja Aamulehdessäkin on juttu.http://www.aamulehti.fi/kotimaa/65-ladaa-ja-muuta-itaautoa-tanaan-kaupan-sallassa-ei-tasta-kylla-yli-150-euroa-voi-maksaa/
    Salla-aihe kiinnostaa, koska vanhempani ovat kesäsallalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Aika paljon uutistilaa sai eilen valitettavat Nizzan tapahtumat ja tänään Turkin. Olisi siitä ollut enemmänkin juttua uutisissa, mutta tosiaan nämä menivät edelle. Iltasanomien on pitänyt olla kuvaamassa siellä myös, joten IStv.ltä saattaa löytyä juttua. Mukavaa kuulla, että Salla kiinnostaa.

      Poista
  6. Minä en noista autoista ymmärrä mitään, kun ei ole korttia eikä autoa.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aurinkokujalle! Minäkään en omista ajokorttia. En minäkään niistä juuri ymmärrä, mutta hienon ja kauniinkin näköisiä olivat, vanha kun kiehtoo.

      Poista
  7. Nuo Ladat ovat aika ihania ja täällä etelän lehdissä tuo vihreä luokiteltiin helmeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Niin luultiin tää, mutta ei se ollutkaan. Ennustettiin että siitä maksettaisiin 1000euroa, mutta kyllä se alle 500.n jäi hinta sillä. Volgat olivatkin ennakko-odotuksista poiketen suosituimpia, hinta kipusi 1000 euroon.

      Poista
    2. *niin luultiin täälläkin..

      Poista
    3. Melkein olisi pitänyt ottaa kuvia, kun bongasin nätin sinisen, plyysipenkeillä olevan Volgan, moni muukin sen bongasi. ❤ Kauniita yksilöitä olivat.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥