pelaguu.blogspot.com

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kuusamo-opiston lumiveistospiha

Poikkesin pari päivää takaperin Kuusamossa ja samalla reissulla kävin myös Kuusamo-opiston pihapiirissä ensimmäistä kertaa katsomassa sinne Kuusamo-opiston valokuvausryhmän ja muiden tahojen yhdessä rakentamaa lumipihaa, Maailma Kuusamossa. Aikaa oli niin niukasti, että hät'hätää kuljin sen läpi, kun juuri samaisella hetkellä minun kanssani samaan pihaan sattui yhtä-aikaa bussiryhmä ulkomaalaisia, onneksi he hajaantuivat ilmeisesti sisätiloihin. Mutta tuo bussi ja yksi auto haittasi hieman kuvaamista. Ilmeisesti jonkinlaista iltavalaistustakin siellä olisi ollut taideteoksiin, mutta nyt niiden kuvaamiseen tai katsomiseenkaan ei ollut mahdollisuutta, mutta sekin varmasti olisi hieno. Nyt jälkeenpäin harmittelen, että siellä taisi viime vuonnakin jokin lumiveistosnäyttely olla, kun ei tullut käytyä. Mutta tästä kyllä pidin, tässä yhdistyy hienolla tavalla monta asiaa. Valokuvat, lumiveistokset.. jne.

Kuusamo-opiston Maailma Kuusamossa -lumipihan lumiveistokset kertovat matkailusta. Matkalaukkujen tarrat eli valokuvauslinjalaisten valaistut kuvat näyttävät muistoja maailmalta, Kuusamo-opaskirjan sivuilla loistavat tutut maisemat ja Ice-Screenillä eli lumesta tehdyllä valkokankaalla opisto voi näyttää esityksiä vierailijoille. Lumesta oli veistetty myös matkailijan kuluneet kengät.










Vasemmalla, taustalla Kuusamo-opaskirja



Kuusamo-opaskirja




Matkailijan kuluneet kengät
Taustalla kuusimetsästä ja jussipaidasta vaikutteita saanut aita




Tässä vielä linkki videoon lumipihan valmistuksen vaiheisiin: Lumenveistoa Kuusamo-opistolla


Kuuntele sisintäsi, 
kuori pois egosi hätäinen ääni, 
keskity sisällä olevaan 
kiirehtimättömään rauhaan. 
Kuuntele sen kerrontaa, 
pysy avoimena ja hyväksyvänä. 
Antaudu ja ota vastaan. 
Kulje sen viitoittamaa tietä 
onnellisuuden lähteelle. 

- Pia Carpelan 


Hyvää naistenpäivän aattoa, huomista naistenpäivää sekä reipasta uutta alkanutta maaliskuista viikkoa kaikille blogini lukijoille!

29 kommenttia:

  1. Oho, siellä olnkin vähän erilaisia veistoksia :) Hauskoja, kiva kun laitoit, mutten en olisi tästäkään tiennyt :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Kekselijäitä. Noiden kuvien takana tai välissä kuinka vain, kun kummallakin puolella on jokin kuva, niin oli ilmeisesti jouluvalot, jotka valaisevat kuvat.

      Poista
  3. Kiva postaus. Hienoja veistoksia. Meilläkin täällä Pohjois-Karjalassa tehdään lumiveistoksia. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin! Mukavaa kuulla että sielläkin rakennetaan.

      Poista
  4. Kivoja veistoksia. Ei niitä joka paikassa onnistukaan tekemään.
    Muutama vuosi sitten olimme miehen kuvausreissulla Kemissä ja kävimme siellä lumilinnassa. Se oli todella vaikuttava ja iso paikka. Oli vaan niin kylmää sisällä linnassa, että meinasin paleltua, kun kuvaukset kesti muutaman tunnin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mekin olemme käyneet Kemin lumilinnassa, mutta siitä on aikaa. Se oli aikaa ennen blogia. Kuviakin sieltä kyllä olisi.. Meren puhaltava tuuli on siellä aika kylmää. Elämys olisi nukkua lumihotellissa. Lumilinnahan on joka vuosi erilainen.

      Poista
  5. Hauskoja lumiveistoksia. Niitä ei pahemmin täällä etelämmässä harrasteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Etelässä ei taida riittää lunta ja olosuhteet eivät ole ehkä sopivat että voisi tehdä tälläistä taidetta.

      Poista
  6. Upeita lumiveistoksia!
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Niin oli minustakin. Harvemmin tulee käytyä katsomassa lumiveistoksia.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hienosti yhdistetty valokuvaus ja lumi. Kiitos ja ole hyvä! :)

      Poista
  9. Veistosten tekijööllä on ollu varmasti hauskaa. Pikkuusen erilaasta ku johonaki luakas kököttämistä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteistanne! Minustakin nämä ovat hienoja ja hauskaa on varmasti ollut. Ulkoilma tekee aina hyvää luokassa kököttämisen sijaan.

    VastaaPoista
  11. Hieno näyttely taas opistolaisilta. Viime vuonna lumesta oli tehty kamera ja filmirulla, johon kuvat oli aseteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli aika pitkälle samankaltainen idea. Toivoisin jotain vaihteluakin ensi vuodeksi, toisaalta on jännä nähdä miten keksivät asetella kuvat ensi vuonna, jos aihe on sama valokuvat ja lumi.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Itseäni kiinnostavat ja lähellä olevat aiheet. Valokuvat, valokuvaus ja matkailu yhdistettynä lumitaiteeseen. Kiinnostava näyttely!

      Poista
  13. Hienoja lumiveistoksia ovat tehneet.
    Kestävän näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Kestäviäkin varmasti, turistiryhmästä yksi nainen kiikkui kengän päälle että toinen voi ottaa hänestä kuvan.

      Poista

Kommenttisi on minulle tärkeä! Kiitän sydämestäni, että kommentoit! ♥ ♥ ♥